Suku-uutiset myös Facebookissa - JuhanSuku

30.5.2008

Sopimaton kappalainen

Karjalohjan Kourjoen Isotalon rusthollissa vuoden 1672 paikkeilla syntynyt Erik Abramsson lähetettiin Turun katedraalikouluun helmikuussa 1688. Viitisen vuotta myöhemmin hänestä tuli ylioppilas ja tarpeellisten opintojen jälkeen odotti pappisvihkimys Turun hiippakunnassa 3.6.1698.

Jo samana vuonna hän pääsi Karjalohjalle pitäjänapulaiseksi ja tässä virassa Erik oli reilut kymmenen vuotta.Näihin aikoihin hänet jo tunnettiin sukunimellä Limnelius. Erikin kotipitäjässä asuneet sisarusten jälkeläiset käyttivät nimimuotoa Limnell 1700-luvun puolivälin paikkeilta lähtien. Puolisokseen Erik Limnelius oli saanut Immolan kylässä asuneen kutsuntakirjuri Henrik Tallqvistin tyttären, Margaretan.

Erikillä ja Margaretalla oli ainakin kolme lasta, joista esikoispoika Henrik seurasi ammatillisella urallaan
isäänsä. Hänestä nimittäin tuli Sakkolan kirkkoherra Viipurin konsistorin avoimella kirjeellä elokuun lopulla 1734. Seuraavana syntynyt Jeremias saattaa olla se turkulainen raatimies, joka haudattiin kaupungin ruotsalaisessa seurakunnassa vuonna 1747. Perheen tytär Margareta oli naimisissa Halikon kirkkoherran, rovasti Erik Wideniuksen kanssa. Herra Wideniuksen muistorunosta olen kirjoittanut lyhyesti täällä!

Karjalohjalta Erik Limneliuksen perhe muutti Angelniemelle, jonne perheenpää oli määrätty kappalaiseksi.Hän sinnitteli Angelniemellä yli koko Isovihan ajan, mutta joutui venäläisvallan loputtua 1720-luvulla vaikeuksiin Halikon isäntien kanssa. Joulukuussa 1722 nimittäin tuli tarve täyttää pitäjän kappalaisen virka, koska edellinen viranhaltija oli nimitetty kirkkoherraksi. Ehdokkaiksi tuli Limnelius sekä Arvid Paulin, joka oli kotoisin Urjalasta. Herra Paulin oli tullut Isovihan aikaan Halikkoon hoitamaan papillisia tehtäviä. Vuonna 1721 Kustaa Horn ja 19 halikkolaista talollista lausuivat anomuksessaan saada Paulin kappalaiseksi kiitoksen tämän ahkerasta ja uskollisesta palvelusta seurakuntaa kohtaa. Lisäksi huomautettiin, että muut papit olivat paenneet ja jättäneet pitäjäläiset vaille paimenta. Oheisessa kuvassa isäntien puumerkit sekä kreivi Hornin omakätinen allekirjoitus.

Isovihan aikaan Halikon asukkaat olivat suorastaan rukoilleet Erik Limneliusta tulemaan papillisiin toimitukseen, koska mm. kastetta varten apua jouduttiin etsimään Marttilasta, Paimiosta ja Uskelasta. Kappalainen Limnelius oli kuitenkin kieltäytynyt joka kerta.

Joulukuussa 1722 oli sitten vaalin aika vastaehdokkaina siis Arvid Paulin ja Erik Limnelius. Kirkkoherra Anders Aeimelaeus luki piispan sekä konsistorin kirjelmän, jonka mukaan Limnelius oli oppinut, lahjakas ja hoitanut virkojaan pitkään ansiokkaasti. Tämä Halikon seurakuntalaiset vastasivat, että he olivat "kiitollisia piispan ja konsistorin harrastuksesta heidän autuutensa puolesta, mutta he tahtoisivat Jumalan sanaan ja kirkkolakiin perustuen saada tässä asiassa nauttia vapaata vaalioikeutta ja esittivät sitä varten seuraavaa";

Kun he elokuussa 1713 ryssien maahantulon jälkeen jäivät ilman pappia neljäksi kuukaudeksi, niin pyysivät he erittäin hartaasti ja useita kertoja hänen kunnianarvoisuuttaan Limneliusta tulemaan kappelista (Angelniemeltä) emäkirkolle, mutta turhaan. Jumalan sanaa he kävivät kuulemassa ja lapsensa he kastoivat silloin naapuriseurakunnissa; Marttilassa, Paimiossa ja Uskelassa. Suuressa hädässä ja Jumalan sanan nälässä seurakunta sitten ahkeran etsinnän perästä onnistui saamaan uskollisen sielunpaimenen, hänen kunnia-arvoisuutensa Arvid Paulinin, joka melkein yksin hoiti seurakuntaa yhdeksän vuotta sellaisella rakkaudella, hellyydellä ja uskollisuudella, että seurakuntalaisilla on ollut riittävästi hengellistä ravintoa sekä ruumiillista puolustusta ja suojaa.

Ellei hän olisi varovaisesti esiintynyt venäläiseen päällystöön nähden ja usein asettanut omaa henkeänsä sekä vaimonsa ja lapsensa elämää vaaraan, niin olisivat sekä kirkko että seurakunnan jäsenet joutuneet täydelliseen häviöön ja pitäjäläiset olisivat saaneet lähteä kodistaan ja konnustaan, niinkuin monessa muussa paikassa oli tapahtunut. Usein saatiin itkusilmin kuunnella yleisten kuulutusten uhkauksia, jolloin Paulin osoitti rakkautta ja lieventävää vaivannäköä. Tuntien suurta rakkautta häntä kohtaan halusi seurakunta nyt Paulinin kappalaisekseen.

Kirkkoherra Aeimelaeus joutui tähän pitkään puheeseen vastaamaan, että hän ei ollut paikalla kysyäkseen seurakunnan mielipidettä Paulinista, vaan kysyäkseen, ottaisivatko halikkolaiset Erik Limneliuksen kappalaisekseen.

Seurakunta totesi yhdestä suusta, että he eivät halua sanoa pahaa sanaa herra Limneliuksen oppineisuudesta ja elämästä, vaan jättivät ne ja hänen henkilöllisyytensä omaan arvoonsa. He valittivat myös tämän kovasydämisyyttä Isovihan vaikeina vuosina.

Vihdoin sai suunvuoron itse Limnelius. Hän pyysi ymmärrystä toimilleen. Olisihan ollut peräti turvatonta tulla Halikon emäkirkolle, joka sijaitsi "lähellä valtatietä". Tätä Kuninkaantieksi myöhemmin nimettyä väylää pitkin liikkui alituiseen venäläisiä joukko-osastoja. Limnelius muistutti, että hän olisi halunnut tulla paikalle joulunpyhien aikaan ja oli lopulta useasti saarnannutkin Paulinin jo tultua Halikkoon.

Seurakunta palautti Angelniemen kappalaisen maanpinnalle todeten tylysti, että "hän olisi vaaratta voinut tulla, jos hän olisi heitä oikein rakastanut, ja että hän saarnavaivoistaan silloin kuin Paulin koko seurakunnan ja siis myös kappelin puolesta oli ollut Turussa asioilla, oli nauttinut apulaisen kapat koko pitäjästä, jotenka ei se seikka ollut hänelle miksikään ansioksi Pauliniin nähden, joka oli kantanut suurimman kuorman ja pannen oman hyvinvointinsa alttiiksi valvonut uskollisesti koko pitäjän etua vaarallisena aikana".

Limnelius yritti vielä puolustautua papinpenkissä seisten, mutta vaikka kirkkoherra kolmesti kysyi näiden halua saada Limnelius kappalaisen virkaan, he täydellisesti hylkäsivät ehdotuksen.

Erik Limnelius oli itseasiassa saanut jo muutama päivä aikaisemmin valtakirjan Halikon kappalaisen virkaan, mutta lopulta valituksi tuli Arvid Paulin. Tämä joutui kokemaan kovia jatkossakin, koska Isovihan jälkeen koko seutu oli kurjassa kunnossa ja mm. kappalaisen asumukset lähinnä maantasalla.


Erik Limnelius ei siis päässyt Halikon emäpitäjän kappalaiseksi, mutta vihdoin 1730 hänestä tehtiin Turun lähistöllä sijaitsevan Lemun kirkkoherra.


29.5.2008

Kova kohtalo

Karjalohjan Lohjantaipaleen Ylhäisten rusthollin isäntänä oli 1800-luvun alkupuolella Henrik Karell, joka oli naimisissa Pyölin kylästä kotoisin olleen Lisa Öhmanin kanssa. Ylhäisten talossa heille syntyi seitsemän lasta vuosien 1815-1830 välisenä aikana.

Esikoisena syntyneestä tytär Eva Stinasta tuli emäntä Tammiston Isotalon ratsutilalle. Pikkusisko Anna Lisa meni naimisiin Nummen Järvenpään kylän Jukon isännän, leskimies Johan Helinin kanssa. Johanin ensimmäinen vaimo oli ollut Sofia Amnell. Eva Stinan ja Anna Lisan nuorimmainen sisko Engla Johanna sai puolisokseen naapurin eli Lohjantaipaleen Kattlan isännän, Henrik Johan Nybergin.

Henrik Karellin ja Lisa Öhmänin pojista Emanuel ja Nils Henrik kuolivat lapsena. Vuonna 1823 syntyneen
Jakobin myöhemmistä vaiheista ei itselläni ole havaintoa.

Sen sijaan vuonna 1824 syntyneestä Ulrika Gustava Karellista löytyy eräitä hyvin synkkiäkin tietoja. Aluksi kaikki näytti menevän mainiosti. Hän avioitui Samuel Anders Engbergin kanssa, joka oli kotoisin Siuntion Antbyn kylästä. Samuel Andersista leivottiin samantien Ylhäisten uusi rusthollari appensa Henrik Karellin tilalle. Henrik oli syntynyt 1787, joten häntä alkoi jo ikä painaa. Pariskunnan taipaleesta Ylhäisillä ei tullut pitkäaikaista. Heidän ainoa lapsensa Carl Anders kuoli parin vuoden iässä ja jo tätä ennen isä Samuel oli itse päättänyt päivänsä hirttäytymällä. Aikakirjojen mukaan tähän saattoi olla syynä vaimon uskottomuus miestään kohtaan. Tämä tapaus sattui toukokuun lopulla 1847, mutta jo saman vuoden maaliskuussa Samuel Anders oli käräjäoikeuden päätöksellä laitettu holhouksen alaiseksi. Holhoojiksi Lohjantaipaleen Rosenäsissä pidetyssä istunnossa määrättiin puoliso Ulrika Karell sekä rusthollari Carl Ekqvist.

Leski Ulrika Gustava nai sitten vuonna 1850 Henrik Johan Öhmanin, joka oli Pyölin kylän Lassin talon tyttären, Maria Henriksdotterin avioton poika. Näin hän oli samalla Ulrikan serkku, koska heidän äitinsä olivat sisaruksia Lassilta. Henrik Johanilla ja Ulrika Gustavalla oli kuusi lasta, joista kaksi vanhinta kuoli lapsena. Vuoden 1870 paikkeilla olivat elossa vielä Josefa, Matilda, Anders Johan ja Karl Gustaf, jotka kaikki olivat kymmenen ikävuoden molemmin puolin.

He joutuivat julkisuuteen, kun tuon ajan sanomalehdissä selostettiin äiti Ulrika Gustavaan kohdistunutta tutkintaa tämän pahaksi päässeen mielisairauden takia. Helsingfors Dagbladissa kerrottiin laveasti, miten Samuel Anders Engbergin aikaan oli "yleisesti tiedossa" em. uskottomuus ja miten tämä sitten aiheutti miehen itsemurhan. Kuoleman jälkeen tehdyssä tutkinnassa ei tosin voitu osoittaa tätä todeksi. Päinvastoin kerrottiin lesken tulleen erittäin masentuneeksi tapahtuneesta. Lopulta Ulrika Gustavan masennus johti aikalaisten todellisen mielisairauden puhkeamiseen. Lisäongelmaksi muodostui myös se, että vanhinta elossa ollut lasta lukuunottamatta kaikki olivat syntyneet äidin jo sairastuttua. Onneksi jälkikasvu voitiin todeta terveiksi ja normaalisti kehittyneiksi.

Tytär Matildan syntymän jälkeen Ulrika Gustavan mielenterveys oli järkkynyt niin pahasti, että hän yritti katkaista tyttärensä kaulan veitsellä. Onneksi apu tuli paikalle ajoissa ja muistoksi tapahtumasta pienokaiselle jäi vain pieni naarmu. Kruununvoudin tehdessä tarkastuskäynnin perheen kotiin, voitiin sen huomata olevan sinänsä siistin, mutta sisäilman "ellottaneen" tarkastajaa. Tähän saattoi vaikuttaa laudoilla suljetut ikkunat. Sängyssä ei potilaalla ollut mukavuuksia ja kruununvouti ei ollut saanut vaatimiaan vastauksia Ulrika Gustavalta. Vouti sai myös kuulla läheisiltä, että sairastunut oli rikkonut ikkunat, huonekalut ja vuodevaattet sekä käyttäytynyt "eläimellisesti". Lapinlahden sairaalasta Helsingissä Ulrika Gustava oli taannoin palautettu kotiin parantumattomasti sairaana.

Asiasta konsultoitiin Ylhäisten rusthollissa tuolloin useasti vieraillutta professori W. Lagusta, joka todisti saman kuin muutkin kylän asukkaat nimittäin, että sairaalle oli annettu riittävästi ruokaa, hänen huoneensa siivottiin ja häntä pesetettiin säännöllisesti. Tämän kaiken oli hoitanut Ylhäisten palveluspiika Gustava Andsten.

Asian oli ottanut käsittelyyn kuvernöörinvirasto ja tarkoituksena oli selvittää miten sairaanhoito Karjalohjalla tässä tapauksessa jatkossa järjestettäisiin. Asian lopputulos ei ole tiedossani. Ulrika Gustava menehtyi loppuvuodesta 1872 ja leski Henrik Johan Öhman avioitui sitten Matilda Josefina Ekqvistin kanssa, joka oli Tammiston Isotalon rusthollin tytär ja joka oli ollut naimisissa edesmenneen lukkari Henrik Grönbergin kanssa. Matildan äiti oli Ulrika Gustavan sisar, joten sukulaisuussuhteet mutkistuivat entisestään. Tästä liitosta oli yksi lapsi, tytär.

28.5.2008

Kirvesmiehen pojasta rovastiksi

Turkulainen kirvesmies Henrik Hellström ja vaimonsa Ester saivat vuonna 1809 pojan, jonka nimeksi tuli Henrik Wilhelm. Vanhemmat lähettivät tarmokkaan poikansa opintielle Turun katedraalikouluun tämän ollessa noin 10 vuoden ikäinen. Siellä hän viihtyi kuutisen vuotta, kunnes sai yksityistodistuksen. Turun Yliopiston pääsykuulusteluissa Henrik Wilhelm kävi 16.6.1828 ja neljä päivää myöhemmin hänestä tuli ylioppilas.

Pappisvihkimykseen meni nelisen vuotta, jonka jälkeen Hellström toimi pappina Pohjan pitäjässä ja Vihdissä. Vuodesta 1835 lähtien hänet nimitetiin Fagervikin ruukkisaarnaajaksi ja pedagogiksi. Tässä vaiheessa hän meni myös naimisiin Vihdissä tutustumansa Vilhelmina Sofia Printzin kanssa. Vilhelmina oli luutnantti Adolph P:n ja Hedvig Catarina Rimmelin tytär Vanhalan rusthollista.

Fagervikistä perheen tie vei läheiselle Karjaalle, jossa Henrik Wilhelm oli kappalaisena vuodesta 1844. Kymmenen vuoden päästä kappalaisen perhe matkasi Espooseen, jost
a matka jatkui 1857 Vihtiin. Siellä Hellströmistä leivottiin kirkkoherra ja kahdeksan vuoden päästä rovasti. Hän saarnasi pappeinkokouksessa, kotikaupungissaan Turussa 1864. Hieman ennen 60 -vuotispäiviään Henrik Wilhelm menehtyi sairauteen. Leski Vilhelmina Printz jäi kolmen alaikäisen lapsensa kanssa suremaan.

Keisarillinen Senaatti oli ajan tasalla ja tehdyn anomuksen johdosta ilmoitti vuoden 1870 alussa antavansa "Sofia Wilhelmina Printzille ja kolmelle ala-ikäiselle ja turwattomalle lapselle yhden lisä-armowuoden sanotusta kirkkoherrakunnasta". Armovuosi tarkoitti sitä, että papin leski sai asua pappilassa vuoden ajan miehensä kuolemasta. Täksi ajaksi seurakunta sai erityisesti määrätyn armovuoden saarnaajan. Vihdin tämän sijasta annettin tehtävä silloiselle vt. kappalaiselle, somerolaiselle Erik Rautellille. Hän oli vuosina 1869-71 sijaiskirkkoherrana, kunnes varsinaiseen virkaan tuli Ernst Fredrik Teodor Strandberg.

Henrik Wilhelm Hellströmin leski Vilhelmina Printz kuoli vuonna 1892 ja heidän tyttärensä Emilia Henriette vasta 1940. Emilia oli ollut naimisissa Mynämäen tuomiokunnan tuomarina toimineen Karl Berndt Procopen
kanssa. Alla oleva graafi antaa lyhyen katsauksen Vilhelmina Printzin esipolviin.


27.5.2008

Maanmittari Meller ja vaimo Barbara

Suomusjärven Ylhäisten rusthollin isäntä oli vuosina 1719-62 Mårten Jacobsson. Hänen ensimmäinen vaimonsa Anna Simonsdotter oli kuollut 1737 ja seuraavana vuonna Mårten otti uudeksi emännäkseen Kiikalan Kruusilan kylästä kotoisin olleen Maria Gustavsdotter Bromanin. Tästä aviosta syntyi ensimmäiseksi tytär Elisabet, joka meni reilun parinkympin iässä naimisiin Kiskon Toijan kylän Mellerin talon isännän, Erik Christerssonin kanssa.

Erikin ja Elisabetin perheen kolmantena lapsena syntyi toukokuussa 1766 poika Elias, joka sitten aikanaan (v. 1799) löysi vaimokseen vuonna 1779 syntyneen tenholaisen Eva Lisa Österbäckin. Eva Lisa asui vihkimisen aikaan leskeksi jääneen äitinsä luona Västankiärrin rusthollissa.

Elias ja Eva asuivat Mellerin talossa ja miestä tituleerataan välillä kylässä toimineen sahan kirjuriksi ja välillä taas talon rusthollariksi. Lapsia perheeseen syntyi vuoteen 1820 mennessä tasan 10 kappaletta. Näistä kuopus oli Karl Meller, joka varmaankin peri isältään kirjoittamisen ja piirtämisen jalon taidon. Hänet lähetettiin opintielle ja Helsingin yliopiston ylioppilasmatrikkeli tietää kertoa hänestä seuraavaa;

Yksityistodistus. Ylioppilas Helsingissä 1.12.1838 (arvosana approbatur äänimäärällä 13). Turkulaisen osakunnan jäsen 1.12.1838 1/12 1838. Carl Meller. 21/5 1820. Född i Kisko Skn. Fadren, Elias Meller, var Possessionat. ... Theologiae Examen 4/4 1839 med Omd.: Nöjaktiga. Philos. Landtmäteri Ex. V.T. 1840. Försvarl. Juridiska D:o V.T. 1841. Nöjakt. Skrifprof för Eloq. Prof. H.T. 1841. Ganska Nöj. [Afgång från Afdelningen:] 14/5 1842. Nöjakt. Flit Hedr. och Berömv. Uppf. Landtmäteri Auscultant. Maanmittausoppilas 16.3.1840. Maanmittausauskultantti 9.6.1842. — Varamaanmittari 1846. Uudenmaan läänin lääninmetsänhoitajan apulainen 1853. Toimittanut Uudenmaan läänin sotilas- ja siviilivirkatalojen metsänjakoja 1857–79. Fiskarsin metsänhoitaja 1874–76. Vanhempi komissiomaanmittari Uudenmaan läänissä 1880, ero 1882.


Vuoden 1848 loppupuolella Karl Meller oli mennyt vihille Orijärven kaivoksella tuolloin asuneen Amalia Barbara Laxin kanssa, joka oli läheisellä Antskogin ruukilla toimineen rakennusmestarisuvun jälkeläisiä. 1850-luvun alkupuolella he asuivat Orijärvellä, mutta luultavasti muuttivat tämän jälkeen Pohjan pitäjään. Kuollessaan Karl asui taas Kiskossa ja tuli haudatuksi sinne. Leskivaimo Amalia Barbara Lax sai miehensä kuoleman jälkeen valtiolta 3,000 markan avustuksen, luultavasti kunnioituksesta maanmittari Mellerin pitkää ja ansiokkasta työuraa kohtaan.

26.5.2008

Kolmen miehen vaimo

Pohjan pitäjän Trädbollstadin rusthollissa vuonna 1745 syntynyt Maria Elisabet Rautell meni ensimmäisen kerran naimisiin vuoden 1764 tienoilla. Sulhasena oli Kirkkonummen Långstrandin tilan rusthollari Johan Henriksson Långström, jonka oli perinyt talon isältään. Johanin äiti Leena oli taasen ollut kotoisin Hilan rusthollista.

Vuosien 1765-76 välisenä aikana perheeseen syntyi kuusi lasta, joista kaksi kuoli lapsena, kahden kohtalot ovat jääneet itselleni tuntemattomiksi ja loput kaksi ehtivät perustaa oman perheensä. Tytär Ulrika Långström meni naimisiin Siuntion Skräddarskogin l. Lieviön kylän Neppiksen talon rusthollari Henrik Johan Levoniuksen kanssa. Tässä perheessä oli kuusi lasta, mutta vain yksi heistä eli aikuisikään. Erityisen murheellista aikaa perheessä elettiin elokuussa 1811. Tuolloin peräti kolme lapsista menehtyi saman viikon aikana, kaksi jopa samana päivänä. Lapset tappoivat Siuntiossa tuolloin hurjana riehunut punatautiaepidemia, joka vei manan majoille kymmeniä ihmisiä loppukesän aikaan.

Ulrikaa pari vuotta nuorempi velipoika Johan Långström nai Sarvikin rusthollista kotoisin olleen Gustava Ekholmin, jonka äiti oli Karjalohjalta alunperin lähtenyttä Thauvoniusten pappissukua. Johan ja Gustava asuivat Långstrandin talossa ja lopulta heistä tuli talon uusi isäntäpari.

Johan Långström vanhempi kuoli syksyllä 1775 ja parin vuoden päästä Maria Rautell nai Anders Tesslerin. Tämä avioliitto päättyi vain kahdeksan päivää häiden jälkeen Andersin kuolemaan. Neljä kuukautta myöhemmin Maria sai heidän yhteisen lapsensa, poika Gabrielin. Kuin julmasta sattuman oikusta, tämä poika kuoli lähes täsmälleen vuosi isänsä jälkeen.

Maria Rautell ehti olla vuoden verran leskenä, kunnes meni kolmannen kerran vihille. Tällä kertaa papin eteen Marian kanssa astui Ernest Johan Svensson Thauvonius. Hänestä tuli samalla Långstrandin uusi rusthollari. Ernestin ja Marian ainoa lapsi, poika Joachim Israel eli vain vajaan vuoden.Ernest Thauvonius kuoli maaliskuussa 1791 ja näin em. Johan Långström nuorempi otti talon haltuunsa.

Leskiäiti Maria asui Långstrandissa aina vuoteen 1815. Tuolloin hän muutti tyttärensä perheeseen Neppiksen rustholliin ja kuoli siellä huhtikuun ensimmäisenä päivänä 1819. Kaikki henkilöt löytyvät kotisivujeni Rautell -taulustosta.

23.5.2008

Turun rikkain mies

Turun rikkaimmaksi mieheksi 1700-luvun loppupuoliskolla nousi vuonna 1711 Västeråsissa, Ruotsinmaalla syntynyt Jacob Bremer. Hän aloitti nousunsa yhteiskunnan portailla viettämällä lapsuudessaan kuusi vuotta paikallisessa Triviaalikoulussa ja tämän jälkeen Västeråsin kaupungin lääninhallituksen virassa vielä pari vuotta. Västeråsista Jacob Bremer lähti velipuolensa Franz Kockin luokse Turun kaupunkiin. Hän työskelin Franzin liikkeessä kauppa-apulaisena kymmenisen vuotta, kunnes 1737 avasi oman puodin. Samaan aikaan hänestä tuli porvari, koska vain heillä oli oikeus toimi kauppiaina.

Vähitellen hänelle kertyi muita virkoja ja liike-elämän puolella Jacob laajensi toiminaansa laivanvarustukseen sekä teollisuuteen. Vuodet 1742-43 hän joutui toimimaan Tukholmasta käsin ns. pikku vihan aikaan. Muutaman vuoden päästä hän kuitenkin oli jo Suomessa ja omisti mm. vuonna 1748 rakennetun Åvikin lasitehtaan osakkuuden Somerolla. Jacob Bremerin suuren tarmokkuuden osoituksena voi pitää hänen toimintaansa turkulaisen teollisuuden merkittävänä alullepanijana. Vuonna 1757 Bremer perusti sokeritehtaan ja muutamia vuosia myöhemmin tupakkatehtaan. Siinä sivussa hän pisti pystyyn Järvenojalle paperitehtaan ja yhdessä herra Frenckellin kanssa hän otti hoitoonsa Turun ainoan kirjapainon.

Ihmeellisintä tässä on se tosiseikka, että herra Bremerillä ei ollut lainkaan omaisuutta hänen aloittaessaan kauppiasuransa. Hänen vanhempansa eivät jättäneet pojalleen perinnöksi maaomaisuuksia tai kiinteistöjä. Hänen vaurautensa kasvoi yksinkertaisesti valtavalla työteliäisyydellä, säästäväisyydellä ja tarkalla suunnittelulla. Jacob Bremerin vaatimatonta luonneutta kuvaa se, että hän ei ottanut vastaan mitään niistä arvonimistä tai muista kunnianosoituksista, joita aikalaiset hänelle tarjosivat. Työ itsessään piti hänet tyytyväisenä.

Jacob Bremer oli kaksi kertaa naimisissa. Ensimmäinen puoliso Margareta Pipping oli kotoisin Ruotsin Arbogasta. Hänen kanssaa Jacobilla oli yksitoista lasta, joista moni kuoli pienenä. Rouva Pippingin kuoltua meni Jacob naimisiin turkulaisen Ulrika Fredrika Saloniuksen kanssa. Tästä liitost syntyi vielä kaksi lasta.

Jacob Bremer kuoli vuonna 1785 Turun rikkaimpana miehenä. Hänet haudattiin Piikkiön kivikirkon vierellä olevan, valurautaisen aidan ympäröimän komean muistomerkin uumeniin. Puoliso Ulrika Fredrika seurasi miestään huhtikuussa 1798.

22.5.2008

Suku Stenström Nummella

Sukunimeä Stenström löytyy 1800-luvulla eri puolilta Länsi-Uusimaata. Tuon nimen käyttäjät eivät suinkaan aina olleet sukua keskenään, vaan nimi on otettu käyttöön itsenäisesti mm. Kirkkonummella ja Sammatissa

Sammatissa nimen otti käyttöön Myllykylän Arvelan talon isäntä, vuonna 1763 syntynyt Petter, joka oli naimisissa Maja Stina Wareliuksen kanssa.

Kirkkonummella syntynyt, mutta Nummelle muuttanut kruununnimismies ja toimitusvouti Carl Fredrik S., joka oli naimisissa Agneta Katarina Malmstedtin kanssa oli toinen nimen omaksunut.
Näistä kahdesta Sammatin Stenströmit olivat selvästi talonpoikaissukua ja Nummella asuneet kaimansa enempi säätyläisiä pappissukulaisineen sekä virkamiehineen.

Kirkkonummen Bölen kylässä asunut Michel Andersson Strömsten oli kruununluotsi ja talollinen. Hän oli naimisissa Anna Sundströmin kanssa. Michelillä ja Annalla oli yhteensä seitsemän lasta vuosien 1791-1802 välisenä aikana. Lapsista ainakin kaksi kuoli hyvin pienenä. Järjestyksessä toisena syntyi Carl Fredrik, joka noin 20 vuoden iässä lähti kotitalostaan Smedsbyn kylässä sijainneeseen Danibackan puustelliin. Siellä hän varmaankin sai oppia kirjanpitäjä Henrik Johan Ekholmilta ja varakirjanpitäjä Alexander Ekholmilta.

Vuoden 1820 jouluaattona Carl Fredrik Stenström on sitten jo ylennyt virkaurallaan Nummen pitäjän kruununnimismieheksi ja menee tuolloin naimisiin naapurikappeli Pusulan Vörlön kylän Ollan talossa asuneen "mademoiselle" Agneta Catarina Malmstedtin kanssa. Agneta oli kruununnimismies Jacob Johan M:n ja Agneta Printzin vanhin tytär. Isä Jacob Johan tuli paikkakunnalla hyvin tunnetuksi ja arvostetuksi mieheksi. Hänen kynästään lähti myös seikkaperäinen teos "Osoitus eräisiin hyviksi katsottuihin keinoihin metsän petoja pyytää ja häwittää", joka postuumisti julkaistiin suomenkielellä vuonna 1861.

Carl Fredrikille ja Agnetalle syntyi Nummella yhteensä yksitoista lasta, joista ainakin kuudella oli omaa perhettä. Pojista Bro
r Fredrik pysyi naimattomana kuolemaansa saakka. Tyttäristä vuonna 1841 syntynyt Rosa Adelaide kuoli lapsena, kun taas kymmenen vuotta vanhempi Aurora Constantia eli isoveljensä tavoin naimattomana kotipitäjässään.

Vuonna 1821 esikoisena syntynyt Carl Frans meni naimisiin Anna Flinkmanin kanssa ja asui Järvenpään kylässä torpparina. Hänet mainitaan ajoittain perämiehenä,joten hän lienee täydentänyt perheen leipäsäkkiä myös merillä.

Gustaf Ferdinand Stenström nai ensin maalarimestari Carl Gustaf Söderstrandin tyttären, Carolina Elisabethin. Tämä kuoltua hän meni naimisiin Houtskärissä syntyneen Hilda Adolfina Olivia Lundeniuksen kanssa, jonka isä oli myöhemmin Korppoon kirkkoherrana. Gustaf Ferdinand oli pappina Turussa, Hammarlandissa ja Eckerössä sekä kappalaisena Korppoossa. Vuonna 1862 hänestä tuli Turun kirkkoherran apulainen ja Turun tyttöalkeislyseon opettaja ja muutamia vuosia myöhemmin hänet mainitaan Tuomiokirkon taloudenhoitajana.

Carl Fredrikin ja Agnetan tyttäristä Julia Catharina meni naimisiin varatuomari Albert Fredrik Sjöstedtin kanssa. Tämä oli syntynyt Turussa, mutta 1870-luvulla hänet löytää Kirkkonummen Kylmälän kylästä tilanomistajana. Albertin ja Julian tytär Julia Bertha oli naimisissa erään Arthur Fellmanin kanssa.

Julia Catharinan siskon, Hilda Natalian puoliso oli nimismies Gustaf Adolf Engblom. Tästä perheestä ei itselläni ole tarkempia tietoja. Sama koskee perheen kolmatta perheellistä tytärtä, Rosa Adelaidea. Hän miehensä oli Nummen kappalaisen apulainen, Karl Michael Erenius.


Jäljelle jää vielä vuonna 1827 Nummen Luttulassa sisarustensa tavoin syntynyt Evert Victor Stenström. Hänestä tuli aikaa myöten isänsä työn jatkaja eli kruununnimismies Nummen pitäjään. Vaimonsa, luutnantintytär Maria Sofia Holmin kanssa hän asui 1850-luvun alkupuolella Lohjan Pullin rusthollissa. Sieltä perhe muutti jossain vaiheessa Nummen Mäntsälän kartanoon, jossa hän sitten piti toimistoaan. Lohjan aikoina vuonna 1852 syntyi isänsä nimen perinyt poika, joka sitten peri myös isänsä viran. Aikakirjoihin on jäänyt myös mukava pikku yksityiskohta, kun vuoden 1878 syyskuussa isä Evert pääsi kuukauden kestäneellä virkavapaudelle Uudenmaan läänin kuvernöörin luvalla. Sijaiseksi määrättiin Fredrik Stenström, joka oli hänen poikansa. Fredrikin veli Herman luki itsensä agrologiksi ja oli naimisissa Hilda Sofia Matilda Nymarkin kanssa.

Kolmas veli, Evert Stenström nuorempi oli naimisissa Aina Natalia Bergholmin kanssa, joka oli häntä muutaman vuoden nuorempi. Valitettavasti perheonnea ei kestänyt kuin hetken. Pariskunta sai esikoinen, Rolf Ossian syntyi elokuussa 1885, mutta vain vähän yli vuoden päästä isä Evert menehtyi 34 vuoden iässä. Leski Aina Natalia julkaisi kuolinilmoituksen ja kutsui samalla sukulaiset sekä ystävät hautajaisiin. Kolmea sukupolvea jatkunut kruununnimismiesten ketju ei kuitenkaan katkennut vielä tähän. Edellä mainittu Evertin veli Fredrik astui nyt virkaan ja näin Nummella Stenströmit olivat kantamassa yhteiskuntavastuutaan jo 80 vuoden ajan.

21.5.2008

Keskiajan maanomistuksista Karjaalla

Katolinen kirkko oli todellinen suurmaanomistaja Suomessa ennen uskonpuhdistusta. Väinö Voionmaa teki aikoinaan selkoa mm. Länsi-Uusimaan keskiaikaisista maanomistuksista ja toteaa Karjaan pitäjän osalta seuraavaa;

Inkoon, Lohjan ja Karjaan etsikkokäräjillä 7. päivänä maaliskuuta 1405 takaisin kruunun alle peruutettujen tilain joukossa, jotka Albrekt Mecklenburgilaisen kuninkaaksi tulemisen jälkeen olivat joutuneet "fran krunaen oc vnder fraelse" mainitaan myöskin Lepin kylässä oleva melkoisen suuri kirkkotila (jtem kirkionne godz, halff andra skat mark j Leppo). Kun asiakirjassa on yleensä mainittu ne, joilta tilat otettiin pois, on tässä nähtävästi kysymys Albrekt kuninkaan hallitukseen tulemisen jälkeen kirkon ja kirkollisen rälssin alaiseksi joutuneen tilan palauttamisesta takaisin verotilaksi. Valitettavasti ei meillä ole tietoja tämän kirkkotilan muista vaiheista.

Toinen ja pysyvämpi maaomaisuus on Karjaan kirkolla ollut nykyisen Meltolan kylässä lähellä jokea,
peninkulman verran kirkosta koilliseen päin. Tilan peruutti Kustaa Vaasa kruunulle, mutta jo 6. päivänä joulukuuta 1555 se luovutettiin takaisin kirkollisiin tarkoituksiin kuninkaallisella kirjeellä, josta käyvät ilmi tilan aikaisemmat vaiheet (att Wij aff synnerligh gunst och Nådhe haffwe vndt och effterlåthit, som wij och nu, medh thette wårt öpne bref vnne och effterlåthe åth thenne wår troo vndersåthe Oss elskelige Her Madtz Petri Kyrkioherde i Karis Sochn, må och skall niutta, bruke och behålle vnder Prestebordet ther sammastedtz Den Skattmark Jordh vhti Mögelbolstadebij i för:ne Karess Sochn och hans Effterkommander, medh sådane Frijheet, som hans Antecessores före honom dher hafft haffwe och Her Erich Axellsons Breff ther om förmäler, Att för:de Jordh är giffwen Kyrckien vthj Testamentte och Prestebordhet till fyllning etc).

Tila siis oli keskiajalla annettu testamenttilahjana kirkolle käytettäväksi papin tulojen lisäämiseksi. Aikalaisille oli selvää, että lahjatilan oikea omistaja oli kirkko. Vuoden 1541 verokirjassa mainitaan tämä omistus sanoilla "Enn haff:f kirkenn 1 skattemch och görs mandrecht aff", mistä näyttää ilmenevän, että lahja oli verraten myöhäinen, koska se ei nauttinut rälssioikeutta, vaan maksoi eräitä veroja kruunulle.

Puheenaoleva keskiajan kirkkotila on selvästi se Meltolan kylässä sijaitseva Mengels -niminen tila, joka mensaalitilana kuului vuoteen 1945 saakka pitäjän kirkkoherran virkataloon. Käytännössä tila oli jaettuna Övre- ja Nedre Mengelsin puolikkaisiin, joita hoitivat tilanvuokraajat l. arrendaattorit.

Karjaan kirkko omisti keskiajalta alkaen myös Rysholmen ja Torsholmen nimiset saaret Snappertunan edustalla.

20.5.2008

Kivennavan kirkolta

Historiallisen Arkiston niteessä XXIII kerrotaan luovutetussa Karjalassa sijainneen Kivennavan pitäjän historiasta Ruotsin vallan aikaan. Kivennapa oli erotettu Muolaan ikivanhasta pitäjästä joskus keskiajallla ja sen kirkko sijaitsi satoja vuosia Hanskasuonmäen huipulla, Kivennavan kirkonkylässä.

Tähän oli kuitenkin poikkeuksia, joista ao. teos kertoo seuraavasti;

"Ensimmäinen kirkko rakennettiin todennäköisesti jo keskiajalla ennen vuotta 1445, jolloin pitäjä ensi kertaa mainitaan. Se oli luultavasti aivan lähellä nykyistä paikkaansa Kivennavan kylässä. Siihen viittaa nimittäin kaksi seikkaa; ensiksi pitäjän vanhin nimi Kivinapa ja toiseksi se, että pappila ennen linnoituksen rakentamista sijaitsi sen paikalla (Kivennavan kylässä). Selvää on, ettei pappilan ollessa täällä kirkkokaan erin kaukana voinut olla, ja pitäjän vanhin nimi Kivinapa osoittaa sen sijainneen jossain nykyisen Kivennavan kylän seuduilla. 1500-luvun alkupuoliskolla tapaamme sitten pitäjän Hanttula-nimisenä, ja edellä on jo mainittu syyt, joiden nojalla voi päättää kirkon silloin sijainneen samannimisessä kylässä. Milloin kirkko alkuperäiseltä paikaltaan tänne siirtyi, on vaikea sanoa, mutta mahdollisesti tapahtui se 1400-luvun viimeisinä vuosina tai aivan 1500-luvun alussa. Venäläisten mainitaan vuonna 1495 suuresti Äyräpäätä hävittäneen, eikä ole mahdotonta, että myös Kivennavan kirkko silloin olisi tullut poltetuksi. Uusi oli rakennettava, ja sen paikaksi tuli luultavasti jo silloin Hanttula, sillä tuskin on luultavaa, että jos se olisi entiselle paikalleen rakennettu, se muutamaa vuosikymmentä myöhemmin tavattaisiin Hanttulassa, etenkään kun kyseessäolevana aikana ei rajoilla ollut mitään sotaa, joka olisi voinut vuoden 1495 jälkeen rakennetun kirkon hävittää ja siten aiheuttaa sen muuton vasta 1500-luvun alkupuoliskon lopulla. Vuoteen 1561 mainitaan pitäjän nimenä Hanttula, kunnes vuosisadan loppuun mennessä nimeksi vähitelleen tulee Kivennapa. Tämä seikka on mahdollisesti siten selitettävä, että kirkko v. 1561 siirtyi taas entiselle paikalleen ja vanhempi nimi Hanttula säilyi muistona entisistä ajoista Kivennavan rinnalla. Otaksumista, että uusi kirkko taas jotenkin niihin aikoihin rakennettava, tukee se, että venäläiset jälleen v. 1556 suurella miesvoimalla tunkeutuivat polttaen ja hävittäen pitäjän halki, jolloin Hanttulan kirkko mahdollisesti on taas tuhoutunut. Vuonna 1643 oli kirkko todennäköisesti aivan nykyisellä paikallaan Hanskasuonmäellä. Silloin jäi se entisestä linnasta hiukan syrjemmälle ja Aspegreenin kartassa on se kuvattu korkean kukkulan laelle. Tämä kukkula on kaiketi juuri Hanskasuonmäki, sillä Linnamäkeä lukuunottamatta ei läheisyydessä löydy muuta tällaista yksinäistä kukkulaa. Kirkko oli tällöin kahdeksankulmaisen aitauksen sisällä, jonka ulkopuolelle kellotapuli jäi. 1700-luvun alussa hyökkäsivät viholliset jälleen rajan yli ja jälleen hävitettiin kaiken todennäköisyyden mukaan Kivennavan kirkko. Kirkon arkistossa ei ole yhtään asiakirjaa Ruotsin vallan ajalta ja jo tämäkin seikka puolestaan viittaa siihen, että se jälleen oli tullut poltetuksi. Luultavasti vuoden 1721 jälkeen, jolloin rauha palautti varmuuden näillekin seuduille, ryhdyttiin uuden kirkon rakennuspuuhiin. Nykyinen (1890-luvun) kirkko on rakennettu 1804 ja siten ainakin viides järjestyksessä."

Isovihan jälkeisinä vuosina Kivennavan kirkkoherrana oli Johan Deutch, jonka vaimo Elisabet Nilsdotter oli Karjalohjan Kourjoen rusthollissa vuoden 1660 paikkeilla syntyneen manttaalikomissaari Nils Abramssonin ja vaimonsa Anna Fresen tytär. Elisabetin sukulaisia löydät kotisivuiltani linkin "Karjalohja Limnell" takaa. Myös Helsingin Yliopiston matrikkelista löytyy Johanin lisätietoja.


19.5.2008

Varolan viimeinen Varelius

Kotisivuilleni nimensä antanut Varolan yksinäistalo Lohjalla oli saman suvun hallussa vuodesta 1557 aina vuoteen 1878. Nimensä tämä suku muodosti kotitilastaan latinaisella päätteellä. Ilmeisesti vaikuttimia haettiin Turusta saakka, koskapa jo 1600-luvun puolella silloinen isäntä pisti poikansa Henrikin katedraalikouluun.Tämä vuoden 1658 paikkeilla syntynyt Henrik pääsi ylioppilaaksi vuoden vaihteessa 1681-82 ja toimi sitten Lohjalla pedagogion opettajana vuosisadan lopulla.

Varolassa isännyys siirtyi isältä vanhimmalle pojalle aina 1800-luvun alkupuoliskolle saakka. Viimeinen miespuolinen Warelius talossa oli vuonna 1771 syntynyt Johan Henriksson. Hänet mainita
an isäntänä vuosina 1823-1834. Viimeksi mainittuna vuonna Johan kuoli ja leskiemäntä Anna Stina otti talon haltuunsa. Johanilla ja Anna Stinalla oli ainakin kolme aikuiseksi elänyttä poikaa, mutta näistä vanhin Kustaa Adolf oli jo 1826 muuttanut Suomusjärvelle. Kustaa Adolfin veli Henrik avioitui Pusulaan ja työskenteli siellä pitäjänpuuseppänä. Kolmas veljeksistä oli Isak Wilhelm, josta olen kirjoitellut jo aiemmin.

Varolan isännäksi tulikin sitten em. veljeksien lanko, Abraham Hällström. Hän oli kotoisin Lohjanjärven toiselta rannalta, Lylyisten Hentin talosta. Hänen isänsä oli Mats Matsson ja äitinsä Anna Stina Carlsdotter. Anna Stina oli Abrahamin isän kuoleman jälkeen mennyt naimisiin Sammatin Myllykylän Lätin talossa syntyneen Erik Johan Stenströmin kanssa. Avioituessaan Ulrika Sofia Vareliuksen kanssa oli Abraham ehtinyt 33 vuoden kypsään ikään. Varolassa pariskunnalle syntyi kolme lasta, joista keskimmäinen kuoli lapsena.


Perheen kuopus Abraham Wilhelm syntyi maaliskuussa 1842 ja asui kotitalossaan naimattomana. Toukokuussa 1868 sekä Abraham Wilhelm että äitinsä Ulrika Sofia menehtyivät vain muutaman viikon välein. Isä Abraham oli kuollut jo yhdeksän vuotta aikaisemmin. Perheen esikoistytär Maria Elvira oli mennyt jo 1850-luvun lopulla naimisiin lähellä sijainneessa Torholassa syntyneen Karl Henrik Thunbergin kanssa. Niinpä vävy Thunberg tuli uudeksi isännäksi, mutta valitettavasti hän kuoli vain 39 vuoden iässä joulun aikaan 1873. Maria Elvira emännöi sitten leskenä Varolaa vuoteen 1876, kunnes antoi sen vuokralle.


Ulrika Sofia Varelius oli Varolan viimeinen ao. sukunimeä käyttänyt asukki. Näin monisatavuotinen Wareliusten taru paikalla oli päättynyt. Lähiseudulla asui useita Ulrikan miespuolisia sukulaisia, mutta heillä ei ilmeisesti ollut halua tai mahdollisuutta muuttaa esivanhempiensa kantatilalle.

Niinpä vuonna 1878 tytär Maria Elvira myi Varolan suvun ulkopuolelle. Uudeksi omistajaksi tuli ensin Vihdistä tullut Viktor Edvard Åström, hänen jälkeensä Fredrik Sahlstedt ja sitten Henrik van Gilse van der Pals. Viimeksi mainittu perusti Varolaan koulun. Omistajuus vaihtui tämänkin jälkeen ja Suomen Maatilat -kirja kertoi vuonna 1931 isäntänä olleen Eino Litzenin. Kuvassa näkyvä päärakennus on kuitenkin vanhempaa perua ja rakennuttu jo em. Johan Henrikssonin aikaan.

16.5.2008

Einar Swan

Perttelin Hähkänän kylän Uus-Arkkilan isäntänä oli 1820-luvun lopulta alkaen Gabriel Gabrielsson, joka sitten vuodesta 1833 lähtien mainitaan tilan Sandbackan torpparina. Hänen puolisonsa oli Uus-Arkkilan edellisen rusthollarin, Johan Johanssonin tytär Leena, joka oli syntynyt kesällä 1802. Perimätiedon mukaan Leenan kutsumanimenä olisi ollut Lulu.Pariskunta sai yhdeksän yhteistä lasta ennen vaimon kuolemaa vuonna 1845. Gabriel avioitui uudelleen somerolaisen Eva Kaisa Matsdotterin kanssa. Tästä aviosta syntyi vielä kolme lasta.

Vuonna 1849 Gabriel Gabrielsson joutui käräjillä. Syynä tähän oli maaseudulla yleinen viinan salapoltto. Tällä kertaa kaikki ei mennyt suunnitelmien mukaan ja tuloksena oli reippaat sakot torpparillemme.

Gabrielin ja Leenan lapsista järjestyksessä kahdeksas oli Enoch Vilhelm, joka syntyi helmikuun lopulla vuonna 1840. Hän löysi puolisokseen Kiikalassa syntynee Ulrika Wilhelmina Erkintyttären, jonka vanhemmat olivat uskelalainen Erkki Metsäkankare ja pertteliläinen Eeva Ojala. Jostain syystä Ulrika oli kuitenkin annettu kasvattilapseksi Heikki Paltalle, joka oli Kosken Tl Hongiston kylän Mäen talon torppari.

Tältä "appiukoltaan" Enoch Vilhelm lainasi sukunimensä ja asettui vaimonsa kanssa Heikki Paltan torppaan maanviljelijäksi. Vuosien 1871-1895 välisenä aikana heille syntyi peräti 11 lasta, joista ainakin kaksi nuorinta kuoli lapsena.

Esikoistytär Augusta Wilhelmiina Paltta syntyi 5.12.1871 ja avioitui saman vuoden maaliskuussa Kuusjoen Kanungin kylän Perälän torpassa syntyneen Frans Wilhelm Roosin kanssa. Pariskunta asui Kuusjoella ja Muurlassa sekä lopulta Kiskossa. Frans kuoli loppukeväästä 1944 ja Augusta Wilhelmina kevättalvella 1961. Molemmat on haudattu Kiskon hautausmaalle.

Augusta Wilhelmiinaa kuusi vuotta nuorempi Edla Marjana Paltta lähti kotitorpastaan pääkaupunkiin. Siellä hänet tapaa hattukaupan myyjättärenä 1890-luvulla. Uuden vuosituhannen alkaessa hän lähti elokuussa 1900 Vaasasta Polaris -laivalla Englantiin ja sieltä edelleen S/S City of Rome -aluksella Yhdysvaltoihin. Hänen kanssaan matkusti Maria Styf Pirttikylästä. Ystävättäret saapuivat perille syyskuun alussa ja asettuivat Michiganin Hancockiin.

Jo samana vuonna Edla Marjana tutustui puuseppä Matti Aleksinpoika Joutseneen, joka Yhdysvalloissa otti käyttöön nimen John Matthew Swan. John Swan oli syntynyt Evijärvellä lokakuussa 1877 Aleksi Matinpoika Joutsenen ja Fredrika Antintytär Nääsin kolmantena lapsena. John oli tullut Valtoihin noin puolitoista vuotta ennen tulevaa vaimoaan.

John Swanin ja Edla Marjana Aaltosen tarkka vihkimisaika ei ole tiedossa, mutta esikoistytär syntyi joulukuun ensimmäisenä vuonna 1901. Yhteensä lapsia oli yhdeksän, joista yksi oli kuollut imeväisiässä. Vuonna 1903 syntynyt poikalapsi sai nimen Einar William.

Tammikuussa 1915 Massachusettsin Maynardissa perustettiin "the Finnish Music Society of the East". Yhtenä perustajajäsenenä oli John Matthew Swan, joka tuolloin tunnettiin seudulla pätevänä orkesterinjohtajana. Hänen tyttärensä mukaan John Swan organisoi konsertteja ja opetti musiikista kiinnostuneita amerikansuomalaisia. Koulunpenkille pääsivät myös perheen lapset. Niinpä peräti seitsemästä Johnin ja Edlan lapsesta tuli muusikko. Kaiken lisäksi useimmat hallitsivat monia instrumentteja kuten viulun, klarinetin, saksofonin ja pianon tai urut. Perheestä tuli innokas esiintyjä paikallisissa piireissä.

Kaikista merkittävimmäksi lapsista nousi vähitellen em. Einar William Swan, jonka sävellyksiä levyttivät myöhemmin sellaiset kuuluisuudet kuten Billie Holiday ja Frank Sinatra. Koska Einarin ura oli hyvin monipuolinen, kannattaa vanhan jazz-musiikin ystävän ehdottomasti tutustua ruotsalaisen Sven Bjerstedtin muutama vuosi sitten julkaisemaan tutkielmaan nimeltä "A Study in Jazz Age Fame and Oblivion". Sen voit ladata pdf-tiedostona täältä samalla, kun kuuntelet Einar Swanin säveltämän laulun alla olevasta videoleikkeestä.



15.5.2008

Kauppias Foeder ja tytär

Liedossa asunut Margareta Ulrika Pipping ja kauppias Gabriel Justin Foeder vihittiin Turun ruotsalaisessa seurakunnassa lokakuussa 1789. Sulhanen ei ollut enää mikään nuori mies, vaan Lokalahdella 1746 syntynyt kersantti Johan Otto F:n ja vaimonsa Eva Maria Ingman jälkeläinen.

Gabriel Justinin veli Adolf Magnus oli antautunut pappisuralle ja vuodesta 1779 lähtien hän työskenteli Suomen tykistöpataljoonan ja tykistörykmentin palveluksessa edeten aina sotarovastiksi saakka. Adolf Magnus Foeder kuoli Tukholmassa helmikuussa 1817.

Veljessarjan kolmas oli Tammisaaren kaupunginrahastonhoitaja ja raatimies Karl Otto Foeder, joka oli naimisissa Kristina Dahlmanin kanssa. Heidän poikansa Karl Gabriel toimi kotikaupunkinsa raastuvanoikeuden notaarina ja vuodesta 1816 pormestarina.

Neljäs veli oli peräti 93 vuoden iässä Turussa kuollut "peilitehtailija" Fredrik Johan Foeder, joka oli naimisissa Hedvig Charlotta Spångbergin kanssa. Hän lahjoitti Paimion kirkkoon "lukkarin taulun kullatuilla reunoilla".

Gabriel Justin toimi siis kauppiaana Turun kaupungissa ja puoliso Margareta Ulrikan isä oli myös saman ammatin harjoittaja. Margareta oli miestään yli 20 vuotta nuorempi ja miehensä toinen vaimo. Gabriel Justin oli aiemmin ollut aviossa Sara Sophia Simolinin kanssa ja tästä liitosta oli syntynyt kolme lasta, joista ainakin yksi kuoli vauvana. Sara Sophia kuoli keuhkotautiin joulukuussa 1788 ja kuten edeltä huomataan, avioitui Gabriel jo seuraavana vuonna toisen vaimonsa kanssa.


Itselliseni tuntemattomasta syystä Gabriel Justin Foederin viimeinen leposija löytyy Piikkiön hautausmaalta. Samassa haudassa on myös hänen ja Margareta Ulrika Pippingin ainoa lapsi, nuorena kuollut Justina Ulrika. Heidän hautakivensä pisti silmääni toukokuisena iltana Piikkiön kivikirkon vierellä. Muistomerkki oli siirretty ilmeisesti kunnostustöiden takia pois paikaltaan ja makasi pitkin pituuttaan nurmella.



14.5.2008

Äpärän ja köyhän osa

Maaliskuun 16. päivänä vuonna 1855 synnytti Kiskon Aijalan kylässä asunut Perniön Mussaaren Vähätalon piika Wilhelmina Johansdotter aviottoman pojan, joka sai nimen Karl Elis. Pojan kummeina olivat Aijalan Isotalon Karl Gustaf Josefsson ja Helena Katarina Karlsdotter Mussaaresta. Kasteen toimitti kaksi päivää Karl Eliksen syntymän jälkeen Perniön kirkkoherrana vuosina 1852-72 toiminut Anders Magnus Bäckman.

Wilhelmina asui Mussaaressa ja Aijalassa 1850-luvulla. Hiskin Perniön kastettujen luettelossa Karl Eliksen syntymän yhteydessä mainitaan Wilhelminan asuneen tuolloin "Ojalan Wähätalossa". Tämä lienee virhetulkinta sanasta Aijala, koska Wilhelmina sai lapsensa nimenomaan Aijalan Vähätalossa. Kuten jäljemmästä tekstistä käy ilmi, sai lapsi alkunsa rikoksen yhteydessä.

Perttelin Historia -teoksessa Aulis Oja tekee selkoa mm. pitäjän vaivaishoidosta. Kirkonkokouksessa vuonna 1858 silloinen kappalainen, Antero Warelius kirjoitti seuraavaa pöytäkirjaan;

"Allekirjoittanut jutunjohdattaja kysyi seurakuntalaisilta olisiko raiskattu piika Wilhelmina Juhantytär Kiskosta päästettävä seurakuntaan, äpärä-lapsen, Karl Elis-nimisen pojan, kanssa, koska hän täällä saisi palveluspaikan Leski-rouvan Tolletin tykönä Romsilan Ruudin puustellissa; ja arvelivat saapuvilla olevat kokouksen osamiehet että, koska nykyisistäkin vaivaisista enin puoli on siivottomasti eläneitä naisia ja äpärä-lapsia, saattaisi myös tämä sanottu Wilhelmina Juhantytär ja semmemkin isätöin lapsukaisensa pikemmin taikka hiljemmin langeta vaivaisholhoukselle rasitukseksi, jonka tähden mainitut ihmiset kiellettiin tähän seurakuntaan muuttamasta."

Näin julma oli köyhien osa 1800-luvun loppupuoliskolla. Vaikka Wilhelmina itse oli joutunut törkeän teon kohteeksi, asetettiin hänet ikäänkuin rikolliseen valoon. Vaivaishoito oli mm. Perttelissä ollut vuoteen 1852 kirkonkokouksen ja kirkkoneuvoston hoidossa, mutta mainittu vuonna annetulla Keisarillisella asetuksella se siirtyi erilliselle vaivaishoitojohtokunnalle. Seuraavan vuosikymmenen lopulla koko vaivaishoito siirtyi sitten vastaperustetun Perttelin kunnan vastuulle.

Kiskon rippikirjasta selviää, että Wilhelmina Juhantytär oli syntynyt 5.1.1831 "Uskelassa". Tämä saattoi tarkoittaa kokemukseni mukaan Salon kappelia, Uskelan emäpitäjää tai Pertteliäkin. Mistään näistä kolme paikasta en ole kuitenkaan häntä löytänyt. Lähimmäksi tulee Angelniemessä tuona päivänä, mutta vuonna 1832 syntynyt torppari Johan Faleniuksen tytär. Hänet kuitenkaan tapaa myöhemmin Halikon eri taloista piikana ja hän myös menee 1850-luvun lopulla naimisiin. Näin ollen Wilhelminan sukuperä jää tuntemattomaksi sinänsä riittävistä vihjeistä huolimatta. Perniön rippikirjassa hänet löytää Asteljoelta piikana vuonna 1849 ja tuolloin Wilhelminan matronyyminä on Lenasdr, joka sitten seuraavassa palveluspaikassa muuttuu Johansdotteriksi. Tämäkään ei sitten auta Wilhelminan tunnistamisessa, joten hänen vanhempansa jäävät tällä haavaa historian hämäriin.

13.5.2008

Ylhäisten Ekqvist

Karjalohjan Pellonkylän Ylhäisten rusthollarina oli viimeistään vuodesta 1837 alkaen Kustaa Ekqvist, joka oli syntynyt Tammiston Isotalon ratsutilalla vuonna 1816. Hän oli rusthollari Niilo Ekqvistin ja tämän vaimon, Maija Stina Lönnqvistin seitsemästä lapsesta järjestyksessä kolmas.

Niilon ja Maijan perhe oli siinä mielessä erikoinen, että kaikki lapset ehtivät aikuisikään ja perustamaan oman perheensä. Tämän lisäksi heistä lähes kaikilla oli hyvin suuri jälkeläisjoukko ja niinpä Niilolla oli lapsenlapsia yksi vuoden jokaiselle viikolle eli peräti 52 kappaletta. Isoin perhe oli esikoispoika Karl Henrikillä ja hänen vaimollaan Eva Karellilla. Valitettavasti heidän 16 lapsestaan kolme lukuunottamatta kaikki kuoli aivan pieninä.

Pellonkylän Ylhäisten isännäksi tullut Kustaa meni naimisiin Kiskon Kurkelan kylän Heikolasta kotoisin olleen Helena Kustava Ljufströmin kanssa lokakuussa 1836. Ylhäisten talossa heille syntyi kuusi lasta. Näistä esikoistytär Eva Sofiasta tuli aikaa myöten Kuusian kylän Uudentalon rusthollari Johan Lietzenin vaimo. Perheen vanhin poika August Wilhelm Ekqvist viljeli vaimonsa kotitilaa, Karjalohjan Saarenpään ikivanhaa rusthollia. Hän oli ilmeisen arvostettu mies paikkakunnalla ja kuului mm. pitäjän kirkkoraatiin.

Evan ja Augustin veli Karl Kustaa isännöi Vihdin Vanjoen kylässä sijainnutta Karpin taloa ja oli naimisissa Erika Lovisa Lemströmin kanssa. Seuraavana syntynyt Nils Evert kuoli pienenä. Viides lapsi Matilda Kustava meni naimisiin Nummella maakauppiaana toimineen Gabriel Wilhelm HOlmbergin kanssa.Hän oli myös puolisonsa serkku Ljufströmien kautta.

Niilon ja Maijan kuopus, Nils Valfrid syntyi 1852 ja meni 26 vuoden iässä naimisiin Pusulan Martilan Knaapin talossa syntyneen Maria Grandellin kanssa. Maria isä Salomon G. oli ollu laivurina, mutta tullut avioliiton kautta Knaapin isännäksi 1854. Hän menehtyi jo neljä vuotta myöhemmin, Marian ollessa vuoden vanha.

Laajan jälkeläisjoukon kunnioitettu isoäiti Helena Kustava Ljufström kuoli joulun alla 1887 ja Uusi Suometar -sanomalehden etusivulla julkaistiin hänen kuolinilmoituksensa.


Pellonkylän Ylhäinen l. Ylhä oli vuodesta 1915 lähtien Väinö Ekqvistin hallinnassa. Tuolloin tilaan kuului reilut 140 hehtaaria maata, joka jakaantui jokseenkin puoleksi peltoon ja metsään. Tilan päärakennus kerrotaan Suomen Maatilat -kirjan mukaan rakennetun vuonna 1900. Väinön veljenpoika hankki Ylhän omistukseensa 1960-luvulla ja tila on edelleen Ekqvist-suvulla.

12.5.2008

Ruokatavarakauppias Lindfors ja perhe

Helsinkiläinen ruokatavarakauppias Daniel Lindfors syntyi vuonna 1794. Reilun 30 vuoden iässä hän aikoi mennä naimisiin erään Sofia Helena Koenikan kanssa, mutta syystä tai toisesta tämä avioliitto päättyi jo ennen alkamistaan erokirjeeseen. Seuraavan vuoden loppusyksyllä Daniel onnistui kuin onnistuikin astelemaan alttarille vieressään värjärintytär Johanna Kristina Procopaeus, joka oli miestään 13 vuotta nuorempi.

Danielin sukujuuria en ole jäljittänyt, mutta Johanna Kristinan esivanhemmat isänpuolelta ovat ennestään tuttuja. Sukututkimuksessa kannattaa aika-ajoin tietyllä tapaa laajentaa omaa näkemystään ja yksi tapa tähän on tutkia tietyn henkilön sukupiiriä. Niinpä Johannan tapauksessa listasin oheen hänen lähes 40 pikkuserkkua. Vaikka ennen pidettiin sukua ehkä suuremmassa arvossa kuin nykyisin, on vaikea arvioida Johannan yhteydenpitoa näin laajaan verkostoon.

Kauppias Lindfors ja värjärintytär Procopaeus saivat kymmenen lasta vuoteen 1850 mennessä. Isä Danielin menehtyessä maaliskuussa 1856 jäi häntä kaipaamaan puoliso Johannan lisäksi kahdeksan lasta. Näistä kahdeksasta lapsesta tytär Emilia Sophia oli syntynyt vuonna 1843. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin hän meni naimisiin Suomen Kaartissa palvelleen ratsumestari Fredrik Walleniuksen kanssa.

Emiliaa 14 vuotta vanhempi velipoika Karl Erhard kävi Helsingin yläalkeiskoulua vuosina 1843-46 ja edelleen yksityislyseota 1846-48. Viimeksi mainittuna vuotena hän pääsi ylioppilaaksi. Hän kirjoittautui samalla Helsingin Yliopistoon, mutta antautui kuitenkin kauppiaaksi isänsä tavoin. Hän kuoli melko nuorella iällä kesällä 1867 ja saman vuoden lokakuussa Suomen Wirallinen Lehti sai julkaistavakseen oheisen kuulutuksen "kauppa-konttoristi Kaarle Erhard Lindfors-wainajan" velkoihin liittyvistä seikoista.

Karl Erhardin pari vuotta nuorempi veli Vilhelm Theodor kirjoittautui samaan aikaan veljensä kanssa Helsingin yläalkeiskouluun. Sieltä hän vuonna 1848 matkasi Porvoon lukioon syyskaudeksi. Ylioppilaaksi hän pääsi isoveljeään selkeästi heikommilla arvosanoilla helmikuussa 1850. Tammikuussa 1854 hänet merkittiin lääketieteellisen tiedekunnan matrikkeliin, mutta opinnot päättyivät Vilhelmin varhaiseen kuolemaan kolmen vuoden kuluttua.

Äiti Johanna Kristina asui sittemmin leskenä Helsingissä missä hänen miesvainajansa nimi säilyi yrityksen nimenä. Varsinaista puutetta ei Johanna perheineen varmaankaan kärsinyt, koska Danielin jälkeensä jättämän talon arvo oli peräti 43 000 ruplaa.

Johanna Kristina Procopaeus kuoli vuonna 1879 ja luonnollisesti viralliset lehdet suomeksi ja ruotsiksi julkaisivat kuulutuksia niitä velkojia varten, joilla saattoi olla kuolinpesästä saatavia. Sukututkijalle Historiallisesta sanomalehtiarkistosta löytyvät kuolinilmoitukset ovat oivia työkaluja sukulaisten keräämisen kannalta. Johannaa jäivät kaipaamaan tyttären ja pojan lisäksi vävy, miniä ja kolme lastenlasta. Epäselvissä tapauksissa tämä toteamus saattaa toimia ratkaisevana askeleena tutkimuksille. Sinänsä voi ihmetellä sitä jatkuvuutta, mitä suomalaisissa sanomalehdissä ilmestyvät kuolinilmoitukset vielä vuonna 2008 edustavat. Ilmoituksen muoto ja kieliasu eivät juurikaan ole muuttuneet sitten 1800-luvun loppupuolen.

9.5.2008

Sedertröm Lohjan Sedolasta

Lohjan Karnaisten kylän Sedolan talo mainitaan ensimmäisen kerran vuoden 1540 maakirjassa. Tuolloin tilan omisti eräs Olof Henriksson. Vuodesta 1578 omistajaksi muuttui Fleming -suku, jolla oli laajoja läänityksiä Suomessa. Sedolaa Flemingit hallitsivat kuitenkin vain muutamia vuosia ja vuodesta 1599 talon omisti Johan Classon, jonka jälkeläisillä tila oli vuoteen 1872 saakka.

Johan Classonin jälkipolvista löytyy rusthollari Henrik Henriksson, joka oli naimisissa läheisen Roution rusthollin tyttären, Valborgin kanssa. Valborgin nimi jäi elämään käräjäkirjoissa hänen valitettuaan miehensä kuoltua vuonna 1703 siitä, että säteriratsutilan vuokraaja Yrjö Swahn oli asettanut verkkonsa parhaalta paikalta Hiidenveden ja Lohjanjärven välisen salmen poikki estäen näin kalojen pääsyn hänen verkkoihinsa ja pyydyksiinsä. Oikeus katsoi Yrjön menetelleen vastoin lakia ja velvoitti hänen jatkossa sijoittamaan verkkonsa siten, että kalat pääsisivät niiden ohi myös Valborgin pyydyksiin.

Lohjan kastettujen luetteloista Henrikille ja Valborgille löytyvät lapset Henrik (s. 1694) ja Maria (s. 1697). Näiden lisäksi heillä oli ainakin poika Carl, josta aikuistuttuaan tuli Sedolan isäntä ja ratsutilallinen. Vaimonsa Elinin kanssa Carl sai ainakin kahdeksan lasta, joista vähintään neljällä oli omaa perhettä. Carl kuoli kaulassa ollesseen ajettumaan myöhäissyksyllä 1785 ja hänet haudattiin jostain syystä Vaanilan hautaan Lohjan kirkossa.

Lapsista tytär Maria meni naimisiin Nummen Sepän talon rusthollari Niilon kanssa ja siirtyi sinne emännäksi. Sisko Christina meni naimisiin Lohjan Jantoniemen Lusin talollisen, Johanin kanssa. Marian ja Christina velipoika Erik meni naimisiin Suomusjärven Nummijärven kylässä sijainneen Uron l. Tapalan talollisen tyttären, Maria Abramsdotterin kanssa. Avion kautta Erikistä tuli Uron isäntä ainakin vuodesta 1771 eteenpäin.

Edellä mainittujen kolmen sisaruksen vuonna 1727 syntynyt veli Carl jäi isännäksi kotitaloonsa ja meni naimisiin Iso-Teutarin rusthollin tyttären, Elisabet Töttermanin kanssa. Pariskunta sai yhdeksän lasta vuosien 1754-1777 välisenä aikana. Näistä ainakin kaksi menehtyi aivan pienenä, lisäksi kolmen vastaiset vaiheet ovat jäänet itselleni epäselviksi. Vuonna 1756 syntynyt Abraham asui kotitalossaan naimattomana ja kuoli "rintakuumeeseen" kolmikymppisenä.

Näiden lasten sisar Ulrika syntyi 1768 ja meni 20 vuoden iässä naimisiin Kiskon Toijan Skepparsin rusthollissa syntyneen Gabriel Kareenin kanssa, josta 1780-luvun lopulla tuli Nummen Vivolan kylän Mäen rusthollin isäntä. Ulrikan kolme vuotta nuorempi sisko Elsa nai karjaalaisen kersantti Jacob Rennenbergin ja sai tämän kanssa yhden lapsenkin. Avioliitto päättyi eroon vuonna 1802 ja Elsa muutti ensin takaisin Sedolaan ja sieltä edelleen Vivolan Mäen taloon sisarensa perheeseen. Nummella hän avioitui uudestaan helsinkiläisen Jonas Flodbergin kanssa, joka oli ammatiltaan turkkurimestari.

Elsan ja Ulrikan veli Henrik otti käyttöön sukunimen Sederström ja hänestä tuli isä Carlin jälkeen talon uusi rusthollari. Henrik Sederström oli ilmeisen tarmokas mies ja hänen aikanaan Sedolaan valmistui Lohjan oloissa ainutlaatuinen, kaksikerroksinen kivestä muurattu päärakennus.

Henrikin puoliso oli Kirkkonummen Hilan rusthollista kotoisin ollut Anna Kaisa Westman, jonka kanssa hänellä oli kahdeksan lasta. Lisäksi Lohjan kastettujen luettelosta löytyy vuodelta 1802 Henrik -niminen lapsi, jonka isä oli Henrik Sederström ja äiti Lena Henriksdotter. Tämän pojan sukuperään en ole tarkemmin tutustunut.

Näistä monista lapsista ilmeisesti vain tytär Gustava (s. 1804) jatkoi Sederströmien sukua. Hän meni naimisiin kirkkonummelaisen Anders Rönnbergin kanssa ja tämä pariskunta asui Sedolassa 1830-luvulta alkaen. Anders mainitaan mm. vuosien 1839-45 rippikirjassa vävyksi eli isännyys pysyi hyvin iäkkään apen hallussa mitä ilmeisemmin tämän kuolemaan saakka vuonna 1848.

Anders Rönnbergin ja Gustava Sederströmin kolmesta tyttärestä vanhin, Carolina Charlotta nai Siuntion Kvarnbyn kartanon vuonna 1850 ostaneen Axel Wiensin. Axel kuului Turusta 1600-luvun lopulla lähteneeseen sukuun, josta Jarl Pousar on julkaissut artikkelin Genos-lehden numerossa 64.

Sedolan ratsutilan myöhemmistä vaiheista 1800-luvulla en ole toistaiseksi ottanut selkoa, mutta Suomen Maatilat -kirja vuodelta 1931 kertoo tilan siirtyneen 1917 herra Vihtori Sireniuksen omistukseen. Tuolloin sen pinta-ala oli noin 220 hehtaaria, puutarhaa ja puistoa peräti 3,5 hehtaaria. Tilalla oli tuohon aikaan kaksi päärakennusta, joista toinen tuo em. kivinen ja toinen 1800-luvun puolivälissä rakennettu kaksikerroksinen "herraskartano".

Ilmeisesti tilaa oli yli oman suvun tarpeiden, koska 1880-luvulla tilan silloinen omistaja Nikander tarjosi sanomalehdissä Sedolan talossa ollutta huoneistoa kesäasunnoksi "halpaan hintaan".

Rusthollin vaurauden yhtenä pilarina olivat myös torpat ja niitä Sedolassa oli 1840-luvulla kuusi kappaletta eli Perttuli, Grönskog, Kellbacka, Rönnbacka, Suoniemi ja rakuunan torppa. Näiden asukkaina oli hyvin sekalainen joukko väkeä joista tähän lopuksi otan mukaan luettelomaisesti perheiden päämiehet - Karnaisissa oli siis myös hieman ulkomaalaista väriä hämäläisten seassa:

Perttulissa torppari Abram Lustberg, s. 1794 Lohjalla
Grönskogissa torppari Josef Israelsson, s. 1780 Liivinmaalla
Kellbackassa torppari Johan Johansson, s. 1771 Lohjalla
Rönnbackalla torppari Abram Landen, s. 1803 Karjalohjalla
Suoniemellä torppari Gustaf Wilenius, s. 1803 Somerolla
Rakuunan torpassa Erik Johan Sandholm, s. 1810 Lohjalla

8.5.2008

Hankalasti jäljitettävä herra Walvelin

Lohjan Karkalinniemenssä sijaitseva Torholan talo saattaa juontaa nimensä muinaisesta viikinkien Thor -jumalasta. Nimi Torhola on varmaan monelle tuttu Suomen suurimman luolan nimenä - tämä onkalo sijaitsee Lohjanjärven rannalla, vain muutaman sadan metrin päässä itse talosta.

Olen aiemmin kirjoittanut Torholan 1700- ja 1800-lukujen isännistä. Tuo tarina päättyi 1830-luvulle, mutta Digiarkistoon ilmestyneiden uusien Lohjan rippikirjojen ansiosta mielenkiintoni kohdistui jälleen Torholaan. Vuodesta 1839 lähtien vanha isäntä Johan Enqvist puolisonsa Hedvig Olinin kanssa asuu edelleen talossa, mutta uudeksi isäntäpariksi ovat tulleet Suomusjärveltä Efraim Walvelin ja vaimonsa Johanna Wilhelmina Ilenius.

Suomusjärvellä Efraim oli ollut Häntälän Sakon talon lampuotina. Vaimon isä Thomas Ilenius taasen oli Johannan syntymän aikaan Halikossa pitäjänapulaisena, mutta oli sittemmin muuttanut Suomusjärvelle kappalaisen virkaan vuonna 1807. Siellä hän myös kuoli syyskuussa 1818. Viisi vuotta myöhemmin Johanna Wilhelmina meni naimisiin Helsingissä tuolloin asuneen muurari Walvelinin kanssa.


Lohjan rippikirjojen mukaan Efraim oli syntynyt 9.3.1798 Kiskossa. Suomusjärvi oli Kiskon kappeliseurakunta ja niinpä kastettujen luettelon perusteella on helppo löytää helsinkiläistyneen muurarimme sukuperä. Hän oli syntynyt Laperlan kylän Mattilan talossa isäntä Johan Erikssonin (s. 22.10.1745) ja tämän toisen vaimon, Kiikalan Pirilän kylän Ruskolta kotoisin olleen Hedvig Eriksdotterin (s. 22.2.1763) nuorimpana lapsena.

Erikoisen sukunimen käyttöön en ole toistaiseksi löytänyt mitään luontevaa selitystä. Lohjan rippikirjan mukaan perheen kaikki lapset syntyivät kuopusta lukuunottamatta "Kiskossa". Luultavasti tässä tarkoitetaan nimenomaan Suomusjärveä, mutta pitäjän kastettujen luettelosta heitä ei vuonna 1836 syntynyttä Wilhelmiä lukuunottamatta löydy. Myöskään Lohjalla syntyneen nuorimman lapsen kastemerkintä tuntuisi puuttuvan luetteloista.


Olin jo vuosia sitten törmännyt tämän perheen esikoiseen, vuonna 1823 syntyneeseen Josefa Wilhelminaan. Hänet vei vihille marraskuussa 1848 Karjalohjan Makkarjoen Isotalon lampuoti Gustaf Fjellberg. Josefa kuoli ilmeisesti vuoden 1860 paikkeilla, koska Gustaf meni uusiin naimisiin seuraavana vuonna. Gustafilla ja Josefalla oli kolme lasta, joista ainakin kaksi menehtyi pienenä. Esikoistytär Ulrika Wilhelmina F. meni vuonna 1881 naimisiin Helsingissä työmies Henrik Emil Lindgrenin kanssa.

Torholan talon omistajuus vaihtui jatkossakin ja vuoden 1931 Suomen Maatilat -kirjasarjan ensimmäinen osa tiesi tilan olleen vuodesta 1911 lähtien Juho ja Martta Metsälän (os. Leman) omistuksessa. Isäntä Juho Fredrik oli syntynyt Karjalohjalla 1880 ja hänen isänsä Erik Gustaf Johansson oli tullut Torholan omistajaksi 1894. Äiti Ida Sofia Ekqvist oli kotoisin Karjalohjan Härjänvatsan kylän Vikkaraisten talosta.

Juho Fredrik Metsälän sisko Matilda Johansson oli naimisissa Kaarlo Mattilan kanssa ja emännöi Sammatin Niemenkylän Mattilan taloa. Martta Lemanin sisko Elsa oli aviossa Werner Joenpellon kanssa, jonka veljentytär oli Lohjaa ja Sammattia teoksillaan tutuksi tehnyt kirjailija Eeva Joenpelto.





7.5.2008

Kiion pojat ja hiilimiilun vaarat



Kiikalan pitäjän Yltä-Kylän Kiion talon isäntänä oli 1830-luvulla Erik Johansson, joka oli naimisissa saman pitäjän Simolan rusthollarin tyttären, Hedvig Arvidsdotter Lietzenin kanssa. Kiion yhdistettiin jossain vaiheessa viereinen Yli-Kriipin maatila ja vuonna 1932 tilan kokonaispinta-ala oli lähes 480 hehtaaria.

Erik Johanssonin suku oli hallinnut Kiioa aina vuodesta 1659 lähtien ja sama suku asuu edelleen talossa. Erikillä ja Hedvigillä oli useita lapsia, joista tähän yhteyteen olen merkinnyt neljä poikaa. Heistä vanhin oli äidiltään sukunimen lainannut Aleksius Lietzen, josta tuli Suomusjärven Ahtialan kylän Pirkkalan talon isäntä 1870-luvulla. Aleksiuksen puoliso Gustava Berghäll oli syntynyt Yltäkylän Kylä-Lääpän talossa, mutta hänen molemmat vanhempansa olivat suomusjärveläistä sukua.

Aleksiuksen kahdeksan vuotta nuorempi velipoika Dominicus meni naimisiin em. Gustavan sisaren, Matildan kanssa. He isännöivät Suomusjärven Rautsuon kylän Mannin taloa ja tästä ikivanhasta talosta Dominicus otti sukunimensäkin. Dominicuksen elämästä jäi jälkipolville ainakin yksi tarina. Maaliskuun viimeisen päivän vastaisena yönä vuonna 1877 Dominicus oli yhdessä Yltäkylässä asuneen itsellismies Anders Hermanin kanssa valvomassa miilunpolttoa.

Dominicus oli kuullut miilun tienoilta omituista, suhisevaa ääntä ja lähtenyt mökistään kiertämään palavaa kekoa. Miilua ulkona vahtinutta Anders Hermania ei näkynyt missään. Etsimisestä huolimatta ei apumiestä löytynyt lainkaan ja niinpä Mannin isännän oli todettava kauhea tosiseikka; Anders Herman oli jostain syystä pudonnut palavaan miiluun ja tuon aikaista lehtiartikkelia lainatakseni oli tuli "kokonaan hänet ahmustanut".

Järjestyksessä seuraava poika oli Jeremias Kiio, joka siis käytti kotitalonsa nimeä sukunimen kaltaisesti. Hän osti Nummen Leppäkorven Horkan tilan vuonna 1879 ja omisti sen aina vuoteen 1927 saakka. Hän oli naimisissa veljiensä vaimojen sisaren, Edla Berghällin kanssa. Perheen lapsista ainakin Hjalmar Ambrosius käytti sukunimeä Elokorpi.

Nuorin näistä neljästä mainitsemastani pojasta oli Kasper Eerikäinen, joka oli naimisissa Maria Juhontytär Kaasen kanssa. Tämä suku oli kotoisin Someron Kaskiston kylästä. Marian sisko Amanda oli puolestaan naimisissa pertteliläisen Adolf Ilanderin kanssa ja tästä aviosta vuonna 1880 syntynyt tytär Alina meni aikanaan naimisiin Dominicus Mannin samannimisen pojan kanssa. Heidän lapsista voidaan mainita lähes täsmälleen sata vuotta sitten maailman ensi kerran nähnyt Kaino Osmo Manni, jonka syntyessä perhe asui Someron Pusulan kylän Larkilla.

Itsellismies Anders Hermanin kohtalo ei ollut mitenkään ainutkertainen. Hiilimiiluja poltettiin runsaasti ja luonnollisesti onnettomuuksia tapahtui. Eräs ikävimmistä lienee sanomalehti Jyrängön elokuun lopulla 1891 uutisoima kohtalokas tapaturma Viialan höyrysahalta. Työmiehen poika Arvid oli ollut viemässä isälleen Fabian Gabrielssonille kahvia miilun luokse ja kenenkään sitä huomaamatta kiivennyt palavan kasan päälle. Isä ja muut työmiehet luulivat pojan palanneen kotiinsa saman tien ja vasta iltasella Arvidia alettiin kaivata. Aivan kuten Anders Hermanin tapauksessa kadonnutta etsittiin pitkään, mutta tuloksetta. Vasta kolme viikkoa myöhemmin miilun purkamisen yhteydessä löydettiin pojan hiiltynyt luuranko, joka pienestä kosketuksesta hajosi tomuksi.

6.5.2008

Räpälän kirkko Paimiossa

Paimion pitäjän ensimmäinen kirkko on todennäköisesti ollut ns. Jaakobin kirkko, joka sijaitsee nykymuodossaan entisen Helsinki-Turku -valtatien varrella, lähellä Paimion jokea. Tämä kappeli perustettiin ehkä jo 1100-luvulla ja siellä luultavasti piti kirkonmenoja Paimion vanhin nimeltä tunnettu kirkkoherra Nikolaus Ripsa, joka oli kotoisin Maskusta.

1380-luvulla oli kirkollinen keskus siirtynyt muutamia kilometrejä joen vartta ylemmäksi, Räpälään. Ilkka Kronqvistin 1930-luvulla tekemien kaivausten perusteella on ajateltu Räpälän kirkon valmistuneen vuoden 1385 tienoilla, vaikkakin sakastiosa on voinut olla vielä vanhempi. Jäljellä olevat perustusten jäänteet ovat muuten huomattavan massiiviset puukirkolle, joten ainakin osa rakennuksesta oli kiveä.

Tämä seurakunnan toinen pyhättö kesti aikaa lähes 300 vuotta. Vasta vuonna 1672 pitäjän kesäkäräjillä todettiin virallisesti, että Räpälän kirkko oli korjauskelvoton, vaarallinen ja lisäksi huonolla paikalla. Savinen maa korkealla joen töyräällä ei todellakaan ole paras mahdollinen alusta isolle rakennukselle ja niinpä uusi kirkko haluttiin tehtäväksi muualle.

Kirkkoherra Florinuksen tehtäväksi tuli organisoida uuden, tällä kertaa kivestä rakennetun kirkon pystyttäminen Vistan kylän Pietilän l. Tillin talon pellolle. Valitettavasti kuninkaalta saatuja varoja ei koskaan tullut ja kirkkoherra joutui käyttämään omia rahojaan seurakuntansa hyväksi. Tämäkään ei riittänyt ja lopulta Florinus oli velassa korviaan myöten. Työ kirkkomaalla keskeytyivät kahdeksi vuodeksi, mutta lopulta kuningasta toimitti vuosia aiemmin lupaamansa varat. Pienin muutoksin saatiin kirkko lopulta valmiiksi vuoden 1689 aikana.

Saman vuoden joulukuun 17. päivä pidettiin Räpälässä viimeinen jumalanpalvelus. Tämän jälkeen se jätettiin kirjaimellisesti lahoamaan pystiin. Isovihan aikaan sen kerrotaan vielä seisoneen pystyssä, mutta 1700-luvun alkupuolella jäännökset purettiin. Hautauksia kirkkoon oli kylläkin jatkettu vielä vuoden 1689 jälkeen kahdeksan vuoden ajan huhtikuulle 1697.

Kirkon purkamisen jälkeen kirkkomaa jäi seurakunnan omistukseen vuoteen 1852 ja vuodesta 1868 lähtien alue oli peltomaata. Seurakunnalle ikimuistoinen paikka tuli uudelleen 1926 kunnallisneuvos Akseli Haikion lahjoituksena. Entisen alttarin kohdalle pystytettiin kirkkoherra Johannes Kanteleen ja hänen poikansa Miikan suunnittelema kivinen muistoristi 1935. Vuonna 2008 aluetta ympäröi korkea ja tiheä kuusiaita. Kirkon perustuksien jäänteitä myötäilevät pensasistutukset piirtävät kauniisti ääriviivat muutoin ruohikkona olevalle alueelle.


5.5.2008

Rakuuna Pihl

Rakuuna Benjam Pihl syntyi Kiskon Hongiston kylässä marraskuun 14. päivä vuonna 1782 rakuuna Jöran Lindgrenin ja Brita Benjamsdotterin neljästä lapsesta nuorimpana. Jöran ja Brita oli vihitty Salon kappeliseurakunnassa 30.12.1765 ja välittömästi tämän jälkeen pariskunta näyttäisi muuttaneen Hongiston kylässä sijainneeseen torppaan. Jöran oli "majurin komppanian" rakuuna ja Brita puolestaan oli vihkimisen aikaan piikana Hakostaron kylässä.

Benjamista tuli aikaa myöten Turun läänin kevyen jalkaväkirykmentin rakuuna. Reilun kahdenkymmenen vuoden iässä hän meni naimisiin kiskolaisen Lovisa Sandellin kanssa, jonka isä oli Honkapyölin Pamsin rusthollarin poika Mats Olofsson ja äiti Toijan kylässä asuneen räätäli Christopher Henriksson tytär Ester Wiman. Äiti Ester oli Matsin kuoltua mennyt naimisiin Kirkonkylän Vikarsin talossa syntyneen räätäli Johan Wikströmin kanssa. Lovisan esivanhempiin kuuluu mm. Kiskossa hyvin monelle taholle levittäytynyt von Lund -suku, joka oli lähtöisin Ruotsista ja tullut Suomeen 1600-luvun alkuvuosikymmeninä.





Benjamilla ja Lovisalla oli yhteensä seitsemän lasta, joista neljä menehtyi lapsena. Joulun aika vuonna 1815 oli erityisen raskas rakuuna Pihlin perheessä. Tuolloin kuolivat tytär Justina ja poika David parin päivän välein. Lovisa menehtyi haudattujen luettelon mukaan rintakuumeeseen ja Davidin kuolinsyy jäi avoimeksi. Esikoistytär Lena (s. 1803) lähti Tenholaan piiaksi vuonna 1820 ja kahdeksan vuotta myöhemmin Uotilaan muuttaa salaperäinen Lena Benjamsdotter, joka oli rippikirjan mukaan syntynyt 1809 Kiskossa. Tuolta vuodelta ei kastettujen luettelosta löydy sopivaa lasta ja niinpä voisi ajatella tämän Uotilassa 1828 aviottoman pojan synnyttäneen naisen olleen nimenomaan rakuuna Pihlin tyttären.

Benjamin ja Lovisan pojista vanhempi eli Michel löysi vaimokseen oman pikkuserkkunsa Ulrika Flinckin. Ulrika oli torpparin tytär Kurkelan kylästä ja hänen sekä Michelin yhteinen esi-isä oli edellä mainittu räätäli Christopher Henriksson. Christopter on samalla Wiman -suvun kantaisä.

Michel ja Ulrika asuivat 1850-luvun alkupuolella Tieksmäen kylässä, mutta vuoden 1853 lopulla he muuttivat kaksostyttäriensä kanssa Uskelan pitäjään ja katosivat tämän kirjoittajan näköpiiristä.

Rakuuna Pihlin lapsista nuorin sai nimen Amos. Amos lähti parikymppisenä kotitorpastaan ja suuntasi läheiseen Nurrin talon rengiksi. Sieltä hän vuoden 1846 paikkeilla muutti Karjalohjalle ja avioitui siellä Kourjoen torpparin tyttären, Eva Eliasdotterin kanssa. He asettuivat asumaan Evan kotitorppaan ja siellä syntyi myös perheen esikoispoika Johan Ferdinand kesällä 1848.

2.5.2008

Pikku-Lassen itämaiset sukulaiset

Lääninmaanmittari Saladin Sirelius kuoli Turussa joulukuussa 1909 ja ajan tavan mukaan vainaja asetettiin sukulaisten ja ystävien viimeistä tervehdystä varten avoinaiseen arkkuun Sireliuksen Kerttulinkadulla sijainneeseen huoneistoonsa. Huomaa kukkalaitteiden lisäksi arkun ympärille asetetut pienet kuusipuut.

Itämäisen nimen saanut Saladin Israel Sirelius oli syntynyt Impilahdella 6.12.1856 pappi David S:n ja Anna Elisabet Cajanderin perheeseen. Davidin oma isä taasen oli ollut Karjalan jääkäriosaston rykmentinvälskäri Klemens S. ja äiti Katarina Hultin. Isä David kävi Savonlinnan piirikoulua ja siirtyi sieltä Viipurin lukioon vuonna 1828. Ylioppilas hänestä tuli neljä vuotta myöhemmin ja papiksi David vihittiin Turussa toukokuussa 1838. Tämän jälkeen hän kiersi pappina Vehkalahdessa, Pernajassa, Porvoossa, Impilahdella ja Ruskealassa. Salmin, Suojärven ja Korpiselän saarnajana hän työskenteli vuodesta 1851 ollen samalla Aunuksen kuvernementin luterilaisten seurakuntien apulainen vuosina 1855-63. Lopulta hän sai vakinaisemman viran Jääsken kappalaisena ja Jääskessä hän myös kuoli 3.4.1886.

David ja Anna Elisabet asuivat Jääsken aikoinaan kappalaisen virka-asunnossa, Suikkalan kylässä. Perheen lasten nimissä kaikuvat vieraat maat ja Saladinilla oli mm. pikkuveli Ivar Onid Adria, joka tosin menehtyi alle vuoden vanhana.

Kummallisinta on se, että tämä sama nimien itämaisuus löytyy myös Saladinin vaimon perheestä. Haukiputaalla elokuussa 1861 syntynyt Hilda Emilia Leisten vihittiin Saladin Sireliuksen kanssa marraskuun lopulla 1885 vaimon kotipitäjän kirkossa. Hildan vanhemmat olivat Effendi Albinus L. ja Laura Alcenius.
Mainittakoon tässä myös Anna Elisabetin vanhemmat eli vänrikki Israel Cajander ja Maria Forsten, jotka asuivat tyttärensä syntymän aikaan Kontiolahdella.

Saladin Sireliuksella ja Hilda Leistenillä oli kuusi lasta, joista vuonna 1895 syntyneen Lauri Saladinin ääntä voit kuunnella tästä. Hän nimittäin esiintyi 1900-luvun alkupuolella iskelmälaulajana, tosin termi iskelmä on myöhempää perua. Lauri Saladin käytti taiteilijanimeä Pikku-Lasse ja linkin takaa löydät hänet esittämässä yhdessä Helsingin Polyphon-orkesterin kanssa laulun "Inarinjärvi". Tallenne on Kansalliskirjaston Doria-tietokannasta ja tehty alunperin kesäkuussa 1929. Orkesteria johtaa Erkki Linko.

Blogitekstisuositus

Muslimi, josta tuli kristitty

Nakkilan seurakunnan vierasseurakuntalaisten luettelosta löytyy todella mielenkiintoinen tapaus elokuulta 1880. Mainitun kuukauden 15. päiv...