Kiikalan pitäjän Yltä-Kylän Kiion talon isäntänä oli 1830-luvulla Erik Johansson, joka oli naimisissa saman pitäjän Simolan rusthollarin tyttären, Hedvig Arvidsdotter Lietzenin kanssa. Kiion yhdistettiin jossain vaiheessa viereinen Yli-Kriipin maatila ja vuonna 1932 tilan kokonaispinta-ala oli lähes 480 hehtaaria.
Erik Johanssonin suku oli hallinnut Kiioa aina vuodesta 1659 lähtien ja sama suku asuu edelleen talossa. Erikillä ja Hedvigillä oli useita lapsia, joista tähän yhteyteen olen merkinnyt neljä poikaa. Heistä vanhin oli äidiltään sukunimen lainannut Aleksius Lietzen, josta tuli Suomusjärven Ahtialan kylän Pirkkalan talon isäntä 1870-luvulla. Aleksiuksen puoliso Gustava Berghäll oli syntynyt Yltäkylän Kylä-Lääpän talossa, mutta hänen molemmat vanhempansa olivat suomusjärveläistä sukua.
Aleksiuksen kahdeksan vuotta nuorempi velipoika Dominicus meni naimisiin em. Gustavan sisaren, Matildan kanssa. He isännöivät Suomusjärven Rautsuon kylän Mannin taloa ja tästä ikivanhasta talosta Dominicus otti sukunimensäkin. Dominicuksen elämästä jäi jälkipolville ainakin yksi tarina. Maaliskuun viimeisen päivän vastaisena yönä vuonna 1877 Dominicus oli yhdessä Yltäkylässä asuneen itsellismies Anders Hermanin
kanssa valvomassa miilunpolttoa.
Dominicus oli kuullut miilun tienoilta omituista, suhisevaa ääntä ja lähtenyt mökistään kiertämään palavaa kekoa. Miilua ulkona vahtinutta Anders Hermania ei näkynyt missään. Etsimisestä huolimatta ei apumiestä löytynyt lainkaan ja niinpä Mannin isännän oli todettava kauhea tosiseikka; Anders Herman oli jostain syystä pudonnut palavaan miiluun ja tuon aikaista lehtiartikkelia lainatakseni oli tuli "kokonaan hänet ahmustanut".
Järjestyksessä seuraava poika oli Jeremias Kiio, joka siis käytti kotitalonsa nimeä sukunimen kaltaisesti. Hän osti Nummen Leppäkorven Horkan tilan vuonna 1879 ja omisti sen aina vuoteen 1927 saakka. Hän oli naimisissa veljiensä vaimojen sisaren, Edla Berghällin kanssa. Perheen lapsista ainakin Hjalmar Ambrosius käytti sukunimeä Elokorpi.
Nuorin näistä neljästä mainitsemastani pojasta oli Kasper Eerikäinen, joka oli naimisissa Maria Juhontytär Kaasen kanssa. Tämä suku oli kotoisin Someron Kaskiston kylästä. Marian sisko Amanda oli puolestaan naimisissa pertteliläisen Adolf Ilanderin kanssa ja tästä aviosta vuonna 1880 syntynyt tytär Alina meni aikanaan naimisiin Dominicus Mannin samannimisen pojan kanssa. Heidän lapsista voidaan mainita lähes täsmälleen sata vuotta sitten maailman ensi kerran nähnyt Kaino Osmo Manni, jonka syntyessä perhe asui Someron Pusulan kylän Larkilla.
Itsellismies Anders Hermanin kohtalo ei ollut mitenkään ainutkertainen. Hiilimiiluja poltettiin runsaasti ja luonnollisesti onnettomuuksia tapahtui. Eräs ikävimmistä lienee sanomalehti Jyrängön elokuun lopulla 1891 uutisoima kohtalokas tapaturma Viialan höyrysahalta. Työmiehen poika Arvid oli ollut viemässä isälleen Fabian Gabrielssonille kahvia miilun luokse ja kenenkään sitä huomaamatta kiivennyt palavan kasan päälle. Isä ja muut työmiehet luulivat pojan palanneen kotiinsa saman tien ja vasta iltasella Arvidia alettiin kaivata. Aivan kuten Anders Hermanin tapauksessa kadonnutta etsittiin pitkään, mutta tuloksetta. Vasta kolme viikkoa myöhemmin miilun purkamisen yhteydessä löydettiin pojan hiiltynyt luuranko, joka pienestä kosketuksesta hajosi tomuksi.
Erik Johanssonin suku oli hallinnut Kiioa aina vuodesta 1659 lähtien ja sama suku asuu edelleen talossa. Erikillä ja Hedvigillä oli useita lapsia, joista tähän yhteyteen olen merkinnyt neljä poikaa. Heistä vanhin oli äidiltään sukunimen lainannut Aleksius Lietzen, josta tuli Suomusjärven Ahtialan kylän Pirkkalan talon isäntä 1870-luvulla. Aleksiuksen puoliso Gustava Berghäll oli syntynyt Yltäkylän Kylä-Lääpän talossa, mutta hänen molemmat vanhempansa olivat suomusjärveläistä sukua.
Aleksiuksen kahdeksan vuotta nuorempi velipoika Dominicus meni naimisiin em. Gustavan sisaren, Matildan kanssa. He isännöivät Suomusjärven Rautsuon kylän Mannin taloa ja tästä ikivanhasta talosta Dominicus otti sukunimensäkin. Dominicuksen elämästä jäi jälkipolville ainakin yksi tarina. Maaliskuun viimeisen päivän vastaisena yönä vuonna 1877 Dominicus oli yhdessä Yltäkylässä asuneen itsellismies Anders Hermanin
kanssa valvomassa miilunpolttoa.Dominicus oli kuullut miilun tienoilta omituista, suhisevaa ääntä ja lähtenyt mökistään kiertämään palavaa kekoa. Miilua ulkona vahtinutta Anders Hermania ei näkynyt missään. Etsimisestä huolimatta ei apumiestä löytynyt lainkaan ja niinpä Mannin isännän oli todettava kauhea tosiseikka; Anders Herman oli jostain syystä pudonnut palavaan miiluun ja tuon aikaista lehtiartikkelia lainatakseni oli tuli "kokonaan hänet ahmustanut".
Järjestyksessä seuraava poika oli Jeremias Kiio, joka siis käytti kotitalonsa nimeä sukunimen kaltaisesti. Hän osti Nummen Leppäkorven Horkan tilan vuonna 1879 ja omisti sen aina vuoteen 1927 saakka. Hän oli naimisissa veljiensä vaimojen sisaren, Edla Berghällin kanssa. Perheen lapsista ainakin Hjalmar Ambrosius käytti sukunimeä Elokorpi.
Nuorin näistä neljästä mainitsemastani pojasta oli Kasper Eerikäinen, joka oli naimisissa Maria Juhontytär Kaasen kanssa. Tämä suku oli kotoisin Someron Kaskiston kylästä. Marian sisko Amanda oli puolestaan naimisissa pertteliläisen Adolf Ilanderin kanssa ja tästä aviosta vuonna 1880 syntynyt tytär Alina meni aikanaan naimisiin Dominicus Mannin samannimisen pojan kanssa. Heidän lapsista voidaan mainita lähes täsmälleen sata vuotta sitten maailman ensi kerran nähnyt Kaino Osmo Manni, jonka syntyessä perhe asui Someron Pusulan kylän Larkilla.
Itsellismies Anders Hermanin kohtalo ei ollut mitenkään ainutkertainen. Hiilimiiluja poltettiin runsaasti ja luonnollisesti onnettomuuksia tapahtui. Eräs ikävimmistä lienee sanomalehti Jyrängön elokuun lopulla 1891 uutisoima kohtalokas tapaturma Viialan höyrysahalta. Työmiehen poika Arvid oli ollut viemässä isälleen Fabian Gabrielssonille kahvia miilun luokse ja kenenkään sitä huomaamatta kiivennyt palavan kasan päälle. Isä ja muut työmiehet luulivat pojan palanneen kotiinsa saman tien ja vasta iltasella Arvidia alettiin kaivata. Aivan kuten Anders Hermanin tapauksessa kadonnutta etsittiin pitkään, mutta tuloksetta. Vasta kolme viikkoa myöhemmin miilun purkamisen yhteydessä löydettiin pojan hiiltynyt luuranko, joka pienestä kosketuksesta hajosi tomuksi.
Kiitän tämän tekstin saamasta kommentistasi, mutta valitettavasti en aio julkaista sitä.
VastaaPoista