Ammattiarkku ja sen hoito

Heinäkuun 27. päivä vuonna 1720 julkaistiin käsityöläisasetus tämän ammatin harjoittajille. Perusteluna uusien pykälien lehdessä julkaisemiseen oli Turun Wiikko-Sanomien mukaan "koska kyllä usein tapahtuu että moni hantwerkkari ja suinkin Gesällit ja Oppipojat niin myös moni muu heitä tarwihtewa ei hywin tunne niitä wanhoja asetuksia, jotka kaikille hantwerkki-ammateillen owat ojennukseksi Esiwallalta wahwistetut ja ne sen tähden myös sekä itse hantwerkkarien että muiden wahingoksi, usein laiminlyödään, niin olemma tässä anomuksen jälkeen suomentaneet tarpeellisimmat punktit samasta asetuksesta".

Asetuksen kolmas artikla käsitteli ammattiarkun säilyttämistä, kirjanpitoa ja "luwun-laskua". Sen pykälät olivat nykykielelle käännettynä seuraavat;

1) Ammatin kokoushuoneessa pitäköön kukin ammattikunta arkkunsa, johon sen rahat, sinetti, asetukset ja privilegiot on tallennettu.
Tämä arkku pidettäköön ammattihuoneessa asuvalta hyvässä tallessa ja siihen on oltava kolme erilaista avainta; yksi oltermannin ja kaksi vanhimpain kokousmiesten tallella. Avainten haltijoiden pitää tuoda oma avaimensa, kun arkku on avattava. Tämän laiminlyövä pistäköön viisi hopeataalaria ammattiarkkuun ja yhden köyhille.

2) Köyhäinosa jaettakoon oltermannilta ja kokousmiehiltä ammattikunnan köyhille ja heidän leskilleen sekä lapsilleen.

3) Ammattiarkkuun tulleet rahat pitää käyttää ammattikunnan eduksi ja sen tarpeisiin oltermannin ja kokousmiesten suostumuksella. Turhiin asioihin niitä ei pidä kuluttaa.

4) Joka vuosi Valpurin päivän aikaan pitää oltermannin ja kokousmiesten tehdä sakon uhalla "luwun-lasku" ja tilitys ammattiarkun tuloista pormestarin määrämien miesten ja ammattimestarien valvonnassa.


Ammattikuntien tulot kertyivät sen jäsenien ja näiden leskien neljännesvuosittain maksamista rahoista. Näistä tehtiin yleensä kaksi eri rahastoa, talousrahasto sekä avustusrahasto. Ammattiarkussa säilytettiin paitsi edellä mainittuja, myös mm. juomakannuja, ammattilippaita ja muita arvoesineitä. Kohdan neljä varaintilitykset tehtiin kevätkokouksissa.


Turun kaupungissa vanhin ammattikunta oli suutarien yhteenliittymä vuodelta 1624. Jo seuraavana vuonna ehtivät mukaan räätälit ja sepät. Vuosisadan loppuun mennessä määrä kasvoi siten, että pelkkiä mestareitakin oli jo 159. Suurimpia ammattikuntia olivat pellavankutojat, suutarit ja räätälit. Harvalukuisimpa ammatteja olivat säämiskäntekijät, kannunvalajat, miekkasepät ja vaikka lasimestarit. Ammattikuntalaitos pysyi samanmuotoisena vuoteen 1860, jolloin annettiin asetus elinkeinovapaudesta. Vanhojen ammattikuntien tilalle tuli Turun käsityöläisyhdistys. Uusiin säännöksiin saattoi tutustua vaikka sanomalehti Suomettaren palstoilla.

Kommentit

Suositut tekstit