Rajuilma Marttilassa

Heinäkuun kuudentena päivänä 1899 raivosi Marttilassa kaikkien aikojen rajuilma. Noin kello yhden aikoihin päivällä alkoi salamoida, mutta yhtäkkiä täydellinen pimeys laskeutui koko tienoolle. Ankara vihuri puhalsi maantien sannat ja peltojen mullat läpinäkymättömäksi tomupilveksi. Puista varisi runsaasti lehtiä, huoneiden seinät tärisivät ja salamoita jysähteli tihenevään tahtiin.

Tuulen mukana tuli ankara rankka- ja raesade, jota ei tiedetty miesmuistiin nähdyn. Rakeiden läpimitaksi mitattiin myöhemmin jopa kaksi senttiä. Ne eivät olleet muodoltaan pyöreitä, vaan terävän kulmikkaita. Maa peittyi niistä täydellisesti vain muutamien minuuttien aikana. Koko rajuilmaa salamoineen ja sateineen kesti noin tunnin ajan.

Sen jäljiltä pelkästään nimismies Sjömanin talosta särkyi 57 ikkunaruutua, kattoja lensi tuulen mukaan ja jopa vuorilautoja irtosi talojen seinistä. Heinämaat lakosivat täysin ja ruispelloilta katkesivat lähes kaikki oljet. Kaurapellot näyttivät siltä, kuin ne olisi vedetty useampaan kertaan läpi piikkiäkeellä.

Eräissä taloissa, joiden huoneet ikkunoineen antoivat myrskyn tulosuuntaan, luoteeseen, olivat täyttyneet kahden tuuman paksuudelta vedellä. Metsää tuhoutui melko tavalla ja marjapensaat olivat myös pilalla. Onneksi katastrofi ei koskenut koko pitäjää, vaan myrsky keskittyi lähinnä Ollilan ja Loven kyliin. Koivukylässä tosin paikallisen meijeriosakeyhtiön omistamaan taloon iski salama sytyttäen seinäsammaleet tuleen ja rikkoen ikkunan. Sjömanin hevonen, joka sattui onnettomuudekseen olemaan juuri mainitun talon seinustalla, menehtyi silmänräpäyksessä.


Ihmishenkiä tämä lyhyt rajuilma ei vaatinut eikä Marttilan tai sen kappeliseurakuntien haudattujen luetteloista löydy muutenkaan luonnonvoimien uhreiksi joutuneita henkilöitä.

Heinäkuun 25. päivää vietettiin vanhan suomalaisen kalenterin mukaan ukkosen päivänä. Tuolloin ei saanut pitää meteliä, sillä ukkosen uskottiin tällöin suuttuvan ja pilaavan sadon. Sadonkorjuu voitiin yleensä aloittaa heti seuraavana päivänä, mutta itse ukkosen päivänä työtä ei missään tapauksessa tehty. Nykyisen kyseisenä päivänä Jaakko heittää kylmän kiven veteen.

Yhtä vanhoilta ajoilta tai vieläkin aikaisemmilta ajoilta oli lähtöisin tapa järjestää Ukon vakkoja eli vakkajuhlia. Juhlissa uhrattiin ruokaa ja juotiin varta vasten valmistettua olutta Ukko -jumalan lepyttämiseksi. Mikael Agricola kirjoitti näistä pakanallisista juhlista suomeksi ensimmäisen kerran 1548. Alkuperäisen tekstin mukaan juhlat menivät seuraavasti;

”Ja quin Kevekylvö kylvettin silloin ukon malja jootijn. Sihen haetin ukon wacka nin joopui Pica ette Acka. Sijtte paljo Häpie sielle techtin quin seke cwltin ette nechtin. Quin Rauni Ukon Naini härsky jalosti Ukoi pohjasti pärsky. Se sis annoi Ilman ja WdhenTulon."