Siirry pääsisältöön

Erik Sjödahlista tuli Charles Linn

Carl Erik Engelbrekt Sjödahl syntyi Pohjan pitäjän Billnäsin ruukissa vuonna 1814. Hänen vanhempansa olivat ruukinpehtori Erik Johan S. ja vaimonsa Engla Gustava Collin. Carl Erik oli perheensä esikoinen ja hänellä oli useita sisaruksia.

Carl Erik Sjödahl lähti merille joskus 1820-1830 -lukujen vaihteessa. Merenkulki veti häntä puoleensa ja niinpä Sjödahl purjehti Atlantin yli peräti 53 kertaa sekä kolme kertaa maapallon ympäri ennen asettumistaan Yhdysvaltoihin. Hän asui aluksi Alabaman
Montgomeryssä, minne Sjödahl avasi kaupan. Koska syntymänimi oli amerikkalaisittain vaikeahko, muutti Sjödahl nimensä lopulta Charles Linniksi. Hän menestyi omien sanojensa mukaan "hitaasti mutta varmasti". 1840-luvun lopulla tuli vaikeuksia ja Linn menetti lähes koko omaisuutensa. Niinpä hän keskittyi kaupantekoon ja oli siinä todella menestyksekäs. Eräänä vuonna hän kertoo ansainneensa noin 26,000 dollaria, joka oli enemmän kuin Yhdysvaltain presidentin vuosipalkka.

Linn kävi useampi kertoja Suomessa ja vuoden 1842 matkallaan hän meni Perniön Kosken tehtaalla naimisiin Emelie Antoinette Charlotte Forssin kanssa. Tämän Karjalohjalla syntyneen "mademoisellen" vanhemmat olivat tehtaan tai pikemminkin ruukin pehtori Wilhelm Forss ja Ulrika Illman. Hän oli miestään seitsemisen vuotta nuorempi ja syntynyt tammikuussa 1821. Morsiamen ja sulhasen vanhemmat todennäköisesti tunsivat toisensa hyvin, sillä Forssit olivat asuneet vuoteen 1820 Pohjan pitäjässä, josta sitten olivat muuttaneet Karjalohjan Kärkelän kuparihytille.


Kun Amerikan sisällissota alkoi, hän myi liikkeensä ja ryhtyi kapteeniksi Konfederaatin laivastossa. Hän kuljetti aluksia, joilla vietiin puuvillaa Etelästä Englannin Liverpooliin. Saaduilla varoilla rahoitettin Etelävaltioiden sotaa. Linnin alus CSS Kate Dale joutui vihollisten valtaamaksi heinäkuussa 1863. Linn ja hänen poikansa otettiin vangeiksi ja vietiin Washingtoniin. Siellä heidät kuitenkin pikaisesti vapautettiin. Hän jatkoi kauppiasuraansa New Orleansissa ja toi sinne töihin lukuisia suomalaisia.

New Orleansin kaupankin Linn myi lopulta asettuen takaisin Montgomeryyn. Siellä eräät sijoittavat houkuttelivat hänet mukaan perustamaan pankkia vasta perustettuun Birminghamin kaupunkiin. Kyseessä on siis nimenomaan yhdysvaltalainen Birmingham. Niinpä 1872 avattiin National Bank of Birmingham (nykyisin AmSouth Bank) 50,000 kultadollarin pääomalla. Pankin lisäksi Linn investoi voimakkaasti teollisuuteen ja kuollessaan 1883 hän oli yksi osavaltion vauraimmista miehistä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Uutta: henkikirjahaku

Suomen Sukututkimusseura julkaisi tänään jännittävän, uuden hankkeen eli henkikirjahaun. Heidän omilla sivuillaan kerrotaan asiasta seuraavaa: Henkikirjahaku on Suomen Sukututkimusseuran verkkopalvelu, jossa voidaan tehdä hakuja indeksoitujen henkikirjojen sisältöihin esimerkiksi henkilöiden ja paikkojen nimillä. Palvelulla pyritään edistämään ja helpottamaan henkikirjojen käyttöä sukututkimuksessa. Henkikirjoja voidaan käyttää myös korvaavana lähteenä tuhoutuneille kirkonkirjoille. Henkikirjahaun kehittämistä ovat tukeneet Karjalan Kulttuurirahasto, Waldemar von Frenckells stiftelse ja Föreningen Konstsamfundet. Henkikirjat ovat erittäin tärkeä lähdemateriaali sukututkijalle erityisesti silloin, kun rippikirjat puuttuvat. Niiden avulla voi seurata esisukulaisten jälkiä aina vuoteen 1634, jolloin niitä ensimmäisen kerran alettiin pitää. Henkikirjat alkavat myllytullimanttaaliluetteloina (svensk. kvarntullsmantalslängd), vuodesta 1634, jolloin ryhdyttiin kantamaan uutta vakinaista veroa

Miltä maistuisi merimies?

Viime vuosisadan alussa eräs amerikkalainen lehtimies pääsi haastattelemaan Fidzi-saarilla asunutta ihmissyöjäheimon jäsentä. Aiheena oli tietenkin ikuisuuskysymys; miltä ihmisliha maistuu? Haastatellun kannibaalin mukaan tärkein ero oli se, että Tyynen valtameren ihmisten liha maistui paljon paremmalta kuin valkoihoisten. Valkolaisten liha on suolaista, kun taas polynesialaisten pehmeämpää ja maukkaampaa. Länsimaisten joukossa erityisen pahanmakuista on merimies. Vanha merikarhu maistuu inhoittavalta, sillä tämä on elänyt lähes koko ikänsä alkoholilla ja tupakalla. Lisäksi mies on hörpppinyt aina suolaista vettä. Tämän takia vanha merimies ei kelpaa syötäväksi. Tässä vaiheessa haastattelua kannibaalimme oli kosketellut lehtimiehen käsivartta ja kylkiluita tavalla, jota "ei voinut pitää täysin platoonisena". "Te kysytte minulta" ihmissyöjä sanoi "mitkä paikat ovat parhaat?". Pää, silmät ja aivot ennen muita, sitten posket. Nuorten ihmisten posket ova

Ruukinjohtajan taustaa

Turkulaisessa apteekissa uransa aloittanut ja lopulta vuorineuvokseksi yltänyt Fiskarin ruukinpatruuna Johan Jakob Julin aateloitiin ansioistaan 1849 nimellä von Julin. Hän oli ostanut 1822 Perniön Kosken, Antskogin, Fiskarsin ja Karjalohjan Kärkelän ruukit. Lisäksi samassa kaupassa hän sai vielä Kiskon Orijärven kaivoksen. Hän kehitti tunnetulla tavalla näiden toimintaa perustaen runsaasti uutta teollisuutta eritoten Fiskarsiin. Varsinaista pääruukin toimintaa varten hänellä oli aina luotettu mies, joksi vuonna 1825 tuli Paltamossa syntynyt Arvid Appelgren. Hän oli to imessaan aina vuoteen 1859. Menestyksellistä yhteistyötä von Julinin kanssa tehnyt, arvostettu ruukinjohtaja kuoli Fiskarsissa 1871. Oliko Arvid Appelgrenin valinta sitten täydellinen sattuma vai huolellisen valinnan tulos? Ei ehkä kumpaakaan, vaan takana olivat miehen taitojen lisäksi vahvat sukusiteet. Arvidin vanhemmat olivat Paltamossa asunut luutnantti Anders Vilhelm Appelgren ja vaimonsa Hedvig Antell. Anders Vilhe