Maailman ensimmäinen puhuva navigaattori jne

Ranskalainen Henri de Parville taisi keksiä maailman ensimmäisen navigaattorin, jossa oli ääniohjaus. Tämä tapahtui jo 1870-luvulla eli kauan ennen nykyaikaisia GPS-laitteita.

Tarpeen tähän laitteeseen oli de Parville huomannut niissä laivoissa, joissa oli paljon rautaa joko rakennusaineena tai lastina. Metalli tietysti heikensi kompassin tarkkuutta ja tästä tuli paljon lisätyötä aluksen navigoinnissa. Sen takia keksijämme rakensi "puhuvan kompassin", jossa hän yhdisti tavalliseen kompassiin "phonographin" eli varhaisen levysoittimen. Tämä sen ajan ihmelaite "antaa äänen ainoastaan silloin kuin maneettineula on oikeassa suunnassa. Jos siis kompassi kertoo sen, mitä sille huudetaan, niin tiedetään että sen maneettineula on kunnossa, mutta jos se pysyy ääneti, on maneettineula vialla".

Tästä merenkulkuhistorian lyhyeksi jääneestä merkkipaalusta kertoi Suomessa mm. sanomalehti "Sanomia Turusta" lokakuussa 1878.


Henri de Parville eli Francis Henry Peudefer ei ollut kuka tahansa harrastelija. Hän oli syntynyt vuonna 1838 ja jo 30 vuoden iässä hän sai Napoleonin perustaman Kunnialegioonan alimman arvomerkin, ritarin. Hän työskenteli pitkään tasavallan virallisen La Nature -lehden toimittajana, minkä lisäksi de Parville julkaisi lukuisia artikkeleita mm. Science Illustrated -tiedelehdessä. Hän oli myös aktiivinen keskustelija tiedemaailmassa.

Henri de Parville kunnostautui myös kirjallisella tuotannollaan. Yksi erikoisimmasta julkaisuista oli kuin suoraan "Salaiset Kansiot" -televisiosarjasta. Kesällä 1864 tuntematon kirjeenvaihtaja lähetti ranskalaiseen sanomalehteen selostuksen Yhdysvaltain Kalliovuorilta löytyneestä, muumioituneesta marsilaisesta. Toki koko tarina oli pelkkää pilaa, mutta tätä samaa juttua muinaisesta astronautista kerrottiin vielä 1800-luvun lopulla sanomalehdissä. Kyse oli luultavasti kautta aikain ensimmäisestä avaruusoliohuijauksesta. Kirjailijamme teoksen nimi oli "Un habitant de la planete Mars".

Ilmeisesti de Parville rakasti erikoisuuksia ja innovaatioita. "Les Causeries Scientifiques" mm. julkaisi hänen laajan pohdintansa "Laulavista Liekeistä" eli kaasu-uruista. Tämä omalaatuinen instrumentti oli saanut ensiesittelyn Wienissä 1873. Siitä odotettiin tulevaksi merkittävän lisän teatteritaiteeseen ja suurin konsertteihin. Olipa laitteelle annettu nimikin, Pyrophone.


Ranskan Tiedeakatemia perusti de Parvillen kunniaksi palkinnon, joka myönnetään vuosittain neljälle henkilölle. Perusteena ovat ansioituminen tietoteoriassa tai historiatieteissä.

Kommentit

Suositut tekstit