Ikävä kyllä, leipurimestari Jernvallin liiketoimet eivät 1900-luvun alkupuolella sujuneet kovin mallikkaasti. Lokakuussa 1904 oli tilanne kehittynyt niin pahaksi, että herra ja rouva Jernvall joutuivat anomaan raastuvanoikeudelta lupaa luovuttaa omaisuutensa velkojiensa tyydyttämiseksi. Tässä samassa yhteydessä rouva Jernvall pyysi pesäeroa miehestään. Tämä ei suinkaan tarkoittanut avioeroa, vaan kyse oli vuoteen 1930 mennessä solmittuja avioliittoja koskeneesta menettelystä. Siinä tuomioistuimen päätöksellä lakkautettiin puolisoiden yhteisomistus pesään. Wikipediasta löytyy seuraava määrittely tälle prosessille;Samalla pesään kuulunut omaisuus jaettiin ja kumpikin puoliso sai oman osuutensa vallintaansa. Siitä lähtien puolisot olivat vastuussa vain omista veloistaan. Pesäerotuomion jälkeen kumpikin puoliso saattoi vaatia pesänositusta, vaikka puolisot vielä elivät.
Pesäeroa käytettiin esimerkiksi konkurssin yhteydessä, jotta toisen puolison omaisuus ja pesäosuus eivät olisi joutuneet toisen puolison velkojen maksuun. Pesäero tuli mahdolliseksi vuoden 1869 alussa, kun vuoden 1734 lain naimiskaarta täydennettiin asetuksella 32/1868. Säännöstöstä tehtiin yksityiskohtaisempi laissa aviopuolisoiden omaisuus- ja velkasuhteista (17/1889).
Uuden, vuoden 1930 alussa voimaan tulleen avioliittolain (234/1929) aikana rekisteröity ja kuulutettu pesäero oli menettely, jolla vanhan lain aikana solmittu avioliitto voitiin siirtää uuden lain mukaiseen varallisuusjärjestelmään (laki avioliittolain voimaanpanosta, 235/1929, 4 §).[3] Pesäero voitiin toimittaa toisen puolison vaatimuksesta samoissa tapauksissa kuin aikaisemmankin lain mukaan, sekä myös, jos molemmat puolisot olivat asiasta yksimieliset.
Jernvallien pariskunnan pesäluettelo osoitti, että heillä oli varoja 276,288 markkaa ja velkoja 312,409 markkaa sekä 58 penniä. Kaskenkadun yhdessä sijainnut kivitalo oli kiinnitetty noin 190,000 markan summasta.
Kivitalo meni huutokaupattavaksi vuoden 1905 alkupuolella, mutta sen arvo ei ilmeisesti riittänyt kattamaan kaikkia velkoja. Vasaran alle meni myös pariskunnan huvila Liedon Loukinaisten kylän Mikolassa. Talon kahdessa kerroksessa oli yhteensä kahdeksan huonetta minkä lisäksi tulivat kaksi ullakkokamaria sekä kaksi kellaria. Samaan huutoon tulivat kuulumaan piharakennukset ja kalustusta, joiden yhteenlaskettu palovakuutusarvo oli 12,000 markkaa.
Carl Edvard Jernvall ei ollut ensimmäistä kertaa tekemisissä konkurssin kanssa. Vuoden 1887 kesällä oli leipurimestari Nybergin leski Lovisa joutunut myymään liikkeensä tavaroineen jouduttuaan vaikeuksiin. Ostajaksi ilmaantui Jernvall, joka maksoi 3342 markkaa ottaen samalla kontolleen lesken noin 6400 markan velat.
Reilut kymmenen vuotta myöhemmin, 1898, joutui Jernvall lehti-ilmoituksilla puolustautumaan "mustasukkaisia ja mielisairaita" henkilöitä vastaan. Hänen väitettiin käyttäneen venäläistä voita leipomossaan, mutta Turun tullikamarin antaman lausunnon mukaan hän ei ollut tuonut maahan kyseistä alkuperää olevaa voita ainakaan viimeiseen 15 vuoteen. Tämän vahvistivat vaakamestari John Ramsell sekä tullikamarin puolelta Otto Uggla ja A. von Fieandt.
Alunperin herra Jernvall oli tullut Turkuun vuonna 1883, jolloin hän yhdessä merikapteeni Adolf Skogströmin ja erään Evert Henriksson kanssa sai maistraatilta luvan harjoittaa kauppaliikettä entisessä pääkaupungissamme.
Kuvassa Jernvallin talo nykymuodossaan, jossa se on yhdistettynä vuonna 1907 Strandellin piirtämään jugendrakennukseen, jonka kaksi ylempää kerrosta ovat vasta 1920-luvulta. Jernvallin talo on lähimpänä katsojaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti