Raha-asioista maaseudulla reilut sata vuotta sitten

Marttilan pitkäaikainen nimismies ja vaikuttajahahmo Edvard Sjöman kirjoitteli silloin tällöin kirjeitä Sanomia Turusta -lehteen. Aiheet olivat yleensä hyvin maanläheisiä, mutta Sjöman kertoi niistä voimakkain sanankääntein ja omista lähtökohdistaan. Alkuvuodesta 1902 hän tarttui kynäänsä aiheenaan mm. kansan kurittomuus esivaltaa kohtaan. Hän kaipasi esivallalta ohjausta kunnialliseen elämään, sillä osa marttilalaisista halasi kokonaan pois maastamme. Nimismies Sjöman tiesi kertoa, että peräti "seitsemän pulskaa poikaa" oli lähtenyt Amerikkaan saakka onneaan etsimään.

Asia oli noussut koko pitäjän puheenaiheeksi edellisenä vuonna, kun eräs marttilalainen kauppias oli ns. pyyhkäissyt tomut jaloistaan ja lähtenyt valtameren taakse pakoon velkojiaan. Taakseen hän oli jättänyt sekä vaimonsa että lapsena.

Sjömanin mukaan kauppiaan surkean tarinan takana oli antautuminen tuntemattomille elinkeinoille. Kansa sanoi "kyllä maailma opettaa", mutta nimismies muistutti sen olevan "tyyris palkoillaan". Kauppa-alan hän totesi olevan siksi vaikean ja vaativan, että kaikki eivät siinä voi onnistua, eivät ainakaan ilman opetusta. Sjömanin mukaan ei riitä, että tiedetään mitä ostetaan myytäväksi, vaan tarvitaan tietoa myös kirjanpidosta. Vasta sitten voidaan nähdä, kannattaako koko liiketoiminta. Kokematon kauppias ei pidä lukua liikkeessään olevista tuotteista eikä näin ollen voi huomata riskejäkään ennen kuin on liian myöhäistä. Ehkäpä nämä seikat eivät olleet 1900-luvun alun maalaiskauppiaalle kovinkaan selviä, vaan kauppaa tehtiin enemmänkin tuurilla kuin suunnitellusti.

Taloudelliset olot eivät toki muutoinkaan olleet niin kiihkeät kuin nykyisin. Marttilan 25 vuoden ikään ehtinyt säästöpankki oli avoinna yleisölle joka kuukauden ensimmäisenä ja 15. päivänä - siis kaksi kertaa kuussa. Lisäksi marraskuun ensimmäisenä viikkona pankki oli auki joka päivä talletusten vastaanottamista varten. Jotta maalaisten rahat olisivat säästyneet esimerkiksi Turun kaupungissa odottavilta turhuuksilta, oli säästöpankki päättänyt maksaa viiden prosentin korkoa säästäjilleen. Kun vuonna 1899 oli tallettajien määrä kasvanut 70 hengellä, tuli heitä seuraavan tilikauden aikana 188 lisää. Kaikkiaan Marttilan, Kosken Tl, Karinaisten ja muiden kuntien asiakkailla oli pankissa talletuksia yli 375,000 markan edestä. Tämä summa jakautui 572 vastakirjaan.

Marttilassa säästäjät jaettiin säätyhenkilöihin (16), talollisiin (75), torppareihin (24), itsellisiin (12) ja palkollisiin (68). Lisäksi tuli 22 erilaista kassaa, jotka olivat tallettaneet varansa pankin hoteisiin. Lainapuolella marttilalaiset olivat pidättyväisiä, sillä velkaa oli vain alle neljällä prosentilla kuntalaisista. Suurin lainasumma kohosi 13,000 markkaa keskimäärän ollessa noin 1,200 markassa.

Vuoden 1902 syyspuolella Marttilan säästöpankki laajensi toimintaansa ottamalla vastaan talletuksia Tarvasjoen Kirkonkylässä ja Kyrön asemataajamassa jokaisen kuun toisena lauantaina. Näin pankki pyrki edistämään kansan säästäväisyyttä ja luomaan edellytyksiä yleiselle hyvinvoinnille kuten nimismies Sjöman tuonaikaisessa kirjeessään totesi.