analytics

Sukurutsarikos

Lokalahden Tirkkalan yksinäistaloon kuuluneella Pitkäkari -nimisellä luodolla sijainneessa mökissä tapahtui hieman yli sata vuotta sitten pitäjäläisiä syvästi kuohuttanut tapaus. Vehmaan käräjäkunnan kihlakunnanoikeuteen syyskuussa 1907 päätyneessä asiassa olivat syytettyinä itsellinen Jalmari Vihtori Grönlund ja hänen kuuromykkä tytärpuolensa Ida Josefina Saarinen. Näitä saman perheen jäseniä syytettiin siitä, että he olivat olleet sukupuoliyhteydessä keskenään.

Vaikka Grönlund ja tytärpuoli eivät olleet keskenään biologista sukua, oli tämän tapainen suhde lainvastainen ja ehdottomasti tuomittava tuon ajan yhteiskunnassa. Ilmiantajana oli toiminut Grönlundin vaimon, Amandan isä David Pitkäkari. Asian tultua julkiseksi ryhtyi sitä valvomaan virkansa puolesta nimismies. Äiti Amanda Grönlund, joka oli myös kutsuttu oikeudenistuntoon, ei halunnut esittää mitään vaatimuksia miestään tai tytärtään kohtaan, vaikka useat todistajat sanoivat äidin tietäneen tapahtumista kaiken. Kaiken lisäksi oli Ida synnyttänyt saman vuoden toukokuussa tyttölapsen, joka ainakin vielä syyskuun alussa oli elossa.

Syyttäjän ja ilmiantajan mukaan rikollista toimintaa oli harjoitettu sekä Pitkäkarilla että Uudenkaupungin maaseurakuntaan kuuluneella Vekaran saarella. Syytteen mukaan rikos oli tapahtunut Jalmarin ja Ida oltua kalastelemassa Vekaralla, joka on ulommaisin Uudenkaupungin edustan saarista. Juuri Vekaran kohdalla todisteet tästä insestiin vertautuvasta rikoksesta olivat kovimmat. Koska tuo saari kuului toiseen käräjäkuntaan kuin Lokalahti, jouduttiin asia siirtämään Laitilan käräjäkunnan käsittelyyn.

Jalmari Grönlund lähetettiin tällä välin Turun lääninvankilaan, kun taas Ida Saarinen määrättiin saapumaan tulevaan istuntoon tuomisen uhalla. Tuomiosta ei itselläni ole tietoa.

Nykypäivänä vastaavaa tapausta käsiteltäisiin rikoslakimme 22§ mukaan (24.7.1998/563);

"Joka on sukupuoliyhteydessä oman lapsensa tai tämän jälkeläisen kanssa, oman vanhempansa tai tämän vanhemman tai isovanhemman kanssa taikka veljensä tai sisarensa kanssa, on tuomittava sukupuoliyhteydestä lähisukulaisten kesken sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Sukupuoliyhteydestä lähisukulaisten kesken ei tuomita henkilöä, joka on ollut sukupuoliyhteydessä oman vanhempansa tai tämän vanhemman kanssa ollessaan kahdeksaatoista vuotta nuorempi, eikä henkilöä, joka on pakotettu tai lainvastaisesti taivutettu sukupuoliyhteyteen."



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogitekstisuositus

Habsburgit ja sisäsiittoisuus