Kustaa Suomentähti

Suomusjärven Laperlan kylän Vähäperheen taloon kuului useita torppia, joista yksi oli nimeltään Korvenpää. Sen torppariksi tuli viimeistään 1820-luvun alusta lähtien Jacob Jacobsson puolisonaan Greta Pettersdotter. Greta kuoli loppuvuodesta 1823 ja seuraavana kesänä Korvenpäässä asunut Justina Andersdotter sai pojan, jolle annettiin nimeksi Israel. Jatkossa Jacob ja Justina mainitaan avioparina, vaikkakaan en ainakaan Suomusjärven vihittyjen luettelosta ole heitä löytänyt.

Vaikka Israel oli kastettujen luettelon ja vielä vuosien 1820-1825 rippikirjan mukaan avioton, on hän loppujen lopuksi saanut itselleen patronyymin Jacobsson. Voisi siis olettaa, että kiikalalaissyntyinen torppari Jacob Jacobsson oli todellakin hänen oikea isänsä. Joskus vuosien 1852-1853 välillä Israelista itsestään tuli Korvenpään torpan "isäntä". Vaimokseen hän oli löytänyt Ahtialan kylän Kurjen talon Arolan torpparipariskunnan tyttären, Maria Kristina Karlsdotterin. Vuosien 1851-1865 välillä he saivat yhteensä 10 lasta, joista tosin osa kuoli jo pienenä. Perheen esikoinen oli poika Gustaf Henrik, suomalaisittain Kustaa Henrik.

Jossain välissä isä Israel otti käyttöön sukunimen Wilenius, jonka sitten myös poika Kustaa Henrik omaksui. Hän kierteli muutamissa taloissa renkinä, kunnes 1871 muutti Uskelaan palaten pian takaisin. Vuosien 1880-1889 rippikirjassa hänen syntymäajakseen on merkitty 18.10.1851, joka on itseasiassa 10 päivää liian myöhäinen kastettujen luettelon merkintöjen perusteella. Samaisessa rippikirjassa nimen Wilenius yläpuolella ilmestyy toinen sukunimi eli Wass. Jatkossa Kustaa Henrik mainitaankin vain tällä uusionimellään, jonka alkuperää voi vain arvailla.

Kun suomalaisuusaate nosti päänsä kunnolla pinnalle 1900-luvun alussa, virisi ilmeisesti Kustaa Henrikin mielessä ruotsalaiselta kuulostavan nimen suomentaminen. Tässä hän ei tyytynyt mihinkään helppoon ja huomaamattomaan nimeen, vaan teki perusteellista työtä. Niinpä tämä Laperlan kylän reunamailla asunut miehemme tunnettiin jatkossa sukunimellä Suomentähti.

Kustaa Suomentähti, joka taisi jäädä koko iäkseen naimattomaksi, oli varmasti kansallismielinen henkilö. Hänet opittiin tuntemaan eritysesti innokkaana "muinaiskalujen keräilijänä. Kustaa kiersi käytännössä suurin piirtein kaikki Suomusjärven ja lähipitäjien talot sekä torpat kysellen mahdollisia muinaislöytöjä. Näin hänet opittiin tuntemaan hyvin tällä Varsinais-Suomen, Uudenmaan ja Hämeen läänien välissä sijaitsevalla alueella. Kaikki haltuunsa saamat tavarat Kustaa Suomentähti toimitti Helsingin museoon, jossa laskettiin niiden kokonaismäärän kohoavan jopa toisella sadalle. Näillä keräilymatkoillaan hän kirjasi ylös myös erilaisia kansantarinoita ja kertomuksia paikkakunnan historiallisista kohteista.

Aina ei Kustaata onnistanut. Kun kolme karjalohjalaista miestä löysi talvella 1908 kivisen vasaran, olisi keräilijämme ostanut sen heiltä. Miehet eivät sitä suostuneen myymään, vaan sen sijaan rikkoivat koko esineen kolmeen osaan. Niillä oli sitten tarkoitus "tehdä taikoja". Toisaalta mies osui toisinaan paikalle ns. viime tingassa. Nummen Leppäkorven kylän erääseen torppaan oli huutokaupan kautta joutunut vanha, kulunut tyyny joskus talvella 1909-1910. Lojuttuaan turhan panttina pitkään oli talon väki lopulta avannut tyynyn löytäen sen sisältä pienen, kankaisen pussukan. Tässä pussissa oli ollut muutamia kolmen markan rahoja vuosilta 1866-1870. Osaan seteleistä olivat hiiret ehtineet tehdä omat merkintänsä. Rahat näyttivät siis arvottomilta ja olisivat todennäköisesti joutuneet sytykkeiksi tai tunkiolle, mutta Kustaa Suomentähti osui reissullaan paikan päälle saaden setelit itselleen. Nämä hän tietenkin toimitti edelleen museoon ihmetellen samalla ihmisten kummallisia rahansäilytystapoja....

Melkoisen päivätyön Kustaa Suomentähti ehti tehdä ottaen huomioon hänen hyvin vaatimattoman syntyperänsä sekä sen, että hän ei ollut käynyt kouluja. Kun mies vaihtoi sukunimensä Kalevan ilmestymisen riemujuhlavuotena 1906, oli hän allekirjoittanut ilmoituksensa Suomalainen Wirallinen Lehti -aviisin 14. kesäkuuta ilmestyneessä numerossa tittelillä "Historiallinen keräilijä". Tämähän oli totta mitä suurimmassa määrin.