analytics

Hammar -sukua Kiskosta

Päivänä muutamana on Suku Forumilla ollut puhetta kiskolaisesta Hammar-suvusta. Vaikka "kantaisä" Kiskossa, rusthollari Arvid Hammar, ei olekaan minulle sukua, olen merkinnyt muistiin hänen jälkeläisiään. He nimittäin liittyvät moniin tutkimiini sukuihin tiiviisti ja olipa isoisäni isoisä hetken aikaa naimisissa erään sukuun kuuluneen naisen kanssa. Tästä avioliitosta syntyi kaksi lastakin, mutta molemmat kuolleina. Lisäksi tämän Engla LoviSa Hammarin avioton tytär Florentir asui em. perheessä loppuikänsä.


Hammar -sukua olisi mielenkiintoista tutkia enemmänkin, mutta tällä hetkellä ei aika millään riitä siihen. Tässä joka tapauksessa kokoaamani materiaalia, jos siitä on jollekin iloa.
Suku
Taulu 1
I. Gabriel Hammar. Syntynyt 04.01.1761 Kisko,Hongisto. Kastettu 06.01.1761 Kisko. Rusthollari. Appensa jälkeen Kiskon pitäjän Honkapyölin kylän Pamsiksen rusthollin isäntänä. Gabrielin isä oli Hongiston rusthollin isäntä, Arvid Hammar ja äiti vaimonsa Maria Ström. Leenan kuoltua meni naimisiin Leena Yrjöntyttären kanssa - tästä avioliitosta olivat lapset Daniel, Johan, Casper, Helena ja Willhelm. Daniel Hammar oli Sulo Vuorelan isoisän, Alexander Erkinpojan toisen puolison, Engla Lovisa Hammarin isä. Gabrielin veli Arvid oli naimisissa Toijan Mellerissä syntyneen Catarina Elisabethin kanssa - nämä oli vihitty 1.7.1790. Tämä veli Arvid kuoli vuonna 1813. –Puoliso 1:o 09.11.1784 Kisko Lena. Syntynyt 10.11.1762 Kisko,Honkapyöli. Kuollut 1798 Kisko,Honkapyöli. –Puoliso 2:o Lena Lundgren. Syntynyt 11.04.1770 Perniö. Kiskon rippikirjakopioiden mukaan oli syntynyt vuonna 1770 - rusthollarin tytär Perniön Haaroisten kylästä.
II Lapset
1: Efraim Hammar. Syntynyt 02.09.1785 Kisko,Honkapyöli. Rusthollari. Taulu 2.
1: Elisabeth Hammar. Syntynyt 17.04.1787 Kisko,Honkapyöli. Kastettu 19.04.1787 Kisko.
1: Lovisa Hammar. Syntynyt 15.01.1790 Kisko,Honkapyöli. Taulu 12.
1: Gabriel Hammar. Syntynyt 09.10.1792 Kisko,Honkapyöli. Kastettu 11.10.1792 Kisko.
1: Arvid Hammar. Syntynyt 12.07.1796 Kisko,Honkapyöli. Torppari. Taulu 13.
1: Anders Hammar. Syntynyt 12.07.1796 Kisko,Honkapyöli. Kastettu 13.07.1796 Kisko. Kuollut 14.12.1796 Kisko,Honkapyöli.
2: Daniel Hammar. Syntynyt 31.08.1800 Kisko,Honkapyöli. Lampuoti. Taulu 14.
2: Johan Hammar. Syntynyt 26.11.1802 Kisko,Honkapyöli. Rusthollari. Kotoisin Kiskon Honkapyölin rusthollista. Viimeistään 1840-luvun lopulla Kirkonkylän Immoisten talon rustollarina. –Puoliso 24.01.1836 Kisko Engla Lovisa Strandberg. Syntynyt 08.08.1794 Pohja. Vanhemmat vääpeli, tilanomistaja Carl Henrik Strandberg ja vaimoonsa Kristina Juliana Muur. Engla Lovisan perheessä asui 1840-50-luvuilla hänen veljenpoikasa Carl Magnus Albert Strandberg, josta 1854 tuli Karjalohjan Vappulan talon rusthollari.
2: Helena Hammar. Syntynyt 14.09.1805 Kisko,Honkapyöli. Kuollut 31.07.1806 Kisko,Honkapyöli.
2: Casper Hammar. Syntynyt 06.12.1807 Kisko,Honkapyöli.
2: Wilhelm Hammar. Syntynyt 06.04.1811 Kisko,Honkapyöli. Kastettu 07.04.1811 Kisko.
Taulu 2
II. Efraim Hammar. Syntynyt 02.09.1785 Kisko,Honkapyöli. Rusthollari. Isänsä jälkeen Kiskon Honkapyölin Pamsin talon rusthollarina. Isä Taulu 1. –Puoliso 08.07.1806 Kisko Elsa Åstedt. Syntynyt 30.05.1784 Kisko,Ylettylä. Kastettu 01.06.1784 Kisko. Isä Kiskon pitäjänseppä Henrik Åstedt Ylettylän kylästä. Myöhemmin Viiarin Pellin talon isäntä. Äiti Leena Karander.
III Lapset
Gabriel Hammar. Syntynyt 27.07.1807 Kisko,Honkapyöli. Rusthollari. Taulu 3.
Lovisa Hammar. Syntynyt 25.06.1810 Kisko,Honkapyöli.
Helena Hammar. Syntynyt 25.06.1810 Kisko,Honkapyöli.
Ulrika Hammar. Syntynyt 08.11.1812 Kisko,Honkapyöli.
Esaias Hammar. Syntynyt 02.02.1815 Kisko,Honkapyöli. Taulu 7.
David Hammar. Syntynyt 20.02.1817 Kisko,Honkapyöli. Torppari. Taulu 8.
Efraim Hammar. Syntynyt 07.08.1819 Kisko,Honkapyöli. Torppari. Taulu 9.
Christina Hammar. Syntynyt 10.01.1822 Kisko,Honkapyöli.
Gustava Hammar. Syntynyt 10.01.1822 Kisko,Honkapyöli. –Puoliso 01.07.1855 Kisko Abram. Syntynyt 21.03.1819 Kisko,Haapaniemi. Kastettu 22.03.1819 Kisko. Lampuoti. Torpparin poika Kiskon Haapaniemen kylän Riilahdesta. Mainitaan Riilahden 1850-luvulta alkaen lampuotina.
Fredrika Hammar. Syntynyt 16.07.1825 Kisko,Honkapyöli. Taulu 11.
Taulu 3
III. Gabriel Hammar. Syntynyt 27.07.1807 Kisko,Honkapyöli. Rusthollari. Isänsä jälkeen Kiskon pitäjän Honkapyölin rusthollin isäntänä. Isä Taulu 2. Maja Stina. Syntynyt 17.05.1788 Suomusjärvi,Hintsala. Kastettu 18.05.1788 Suomusjärvi. Isä Suomusjärven Hintsalan Sipulin talollinen. Maja Stinan toinen puoliso Henrik Vimanin kuoleman jälkeen oli iskon Honkapyölin rusthollari Gabriel Efraimsson Hammar. –Puoliso 2:o 08.07.1841 Kisko Christina. Syntynyt 29.10.1811 Suomusjärvi,Nummijärvi. Suomusjärven Nummijärven kylän Heikkilän talon isännän, Johan Johanssonin tytär. Äiti Stina Erkintytär. Christina syntyi Suomusjjärvellä, mutta kastettiin Karjalohjalla. Äiti Stinan sukujuuret on Nummijärven Eskolan talossa ja edellen Rautsuon Väinällä.
IV Lapset
2: Mathilda Hammar. Syntynyt 29.11.1842 Kisko,Honkapyöli. Kastettu 30.11.1842 Kisko.
2: Juho Hammar. Syntynyt 07.04.1844 Kisko,Honkapyöli. Kastettu 09.04.1844 Kisko. Kuollut 15.12.1906 Kisko. Rusthollari. Kiskon Honkapyölin tilan rusthollari. Haudattu Kiskon kirkkomaalla, jossa ainakin vielä vuonna 1942 oi hänen hautakivensä.
2: Edla Gustava Hammar. Syntynyt 29.11.1847 Kisko,Honkapyöli. Kuollut 25.05.1895 Karjalohja,Särkijärvi. Taulu 4.
2: Amalia Kristiina Hammar. Syntynyt 18.09.1849 Kisko,Kaukuri. Taulu 6.
Taulu 4
IV. Edla Gustava Hammar. Syntynyt 29.11.1847 Kisko,Honkapyöli. Kuollut 25.05.1895 Karjalohja,Särkijärvi. Isä Taulu 3. –Puoliso 10.07.1873 Kisko Eric Malmgren. Syntynyt 14.04.1832 Karjalohja,Särkijärvi. Kuollut 05.01.1896 Karjalohja,Särkijärvi. Tilallinen. Karjalohjan Särkijärven Alhaisten tilallinen.
V Lapset
Selina Amalia Malmgren. Syntynyt 01.07.1874 Karjalohja,Särkijärvi. Vihittiin 24.6.1899 "konemestarin kanssa Helsingistä", jonne muutti saman vuoden elokuussa.
Eero Valpas Malmgren. Syntynyt 19.11.1875 Karjalohja,Särkijärvi. Kuollut 25.10.1923 Karjalohja,Särkijärvi. Talollinen. Oli koko ikänsä naimaton ja samalla Malmgren -suvun viimeinen edustaja Karjalohjan Särkijärven Alhaisten tilalla.
Johanna Christina Malmgren. Syntynyt 23.06.1876 Karjalohja,Särkijärvi.
Syntynyt Kuolleena Malmgren. Syntynyt 23.11.1877 Karjalohja,Särkijärvi. Kuollut 23.11.1877 Karjalohja,Särkijärvi. Haudattu 25.11.1877 Karjalohja.
Syntynyt Kuolleena Malmgren. Syntynyt 18.10.1878 Karjalohja,Särkijärvi. Kuollut 18.10.1878 Karjalohja,Särkijärvi.
Johan Fabian Malmgren. Syntynyt 04.11.1879 Karjalohja,Särkijärvi. Kuollut 28.04.1918 Karjalohja,Särkijärvi. Ratsastaja. Koivulan Kasvatuslaitoksen ratsastaja, muutti Virolahdelle marraskuun lopussa 1898.
Valfrid Valdemar Malmgren. Syntynyt 15.10.1882 Karjalohja,Särkijärvi. Taulu 5.
Kuolleena Syntynyt Malmgren. Syntynyt 22.04.1885 Karjalohja,Särkijärvi. Kuollut 22.04.1885 Karjalohja,Särkijärvi.
Kuolleena Syntynyt Malmgren. Syntynyt 08.07.1888 Karjalohja,Särkijärvi. Kuollut 08.07.1888 Karjalohja,Särkijärvi.
Taulu 5
V. Valfrid Valdemar Malmgren. Syntynyt 15.10.1882 Karjalohja,Särkijärvi. Muutti Helsinkiin 1902. Äiti Taulu 4. –Puoliso Tuntematon.
VI Lapset
Helmi Kaarina Malmgren.
Meri Sylvia Malmgren.
Erik Malmgren.
Taulu 6
IV. Amalia Kristiina Hammar. Syntynyt 18.09.1849 Kisko,Kaukuri. Kastettu 19.09.1849 Kisko. Isä Kiskon Kaukurin kylän Honkapyölin rusthollari Gabriel Hammarja äiti tämän vaimo Christina Johanintytär. Isä Taulu 3. –Puoliso Johan Gabriel Ahlstedt. Syntynyt 28.08.1838 Kisko,Kurkela. Kastettu 30.08.1838 Kisko. Rusthollari. Isänsä jälkeen Kiskon Kurkelan Ali-Pipon l. Passin rusthollari.
V Lapset
Johannes Aarnio. Ahlstedt.
Taulu 7
III. Esaias Hammar. Syntynyt 02.02.1815 Kisko,Honkapyöli. Asui kotitalonsa mailla ja mainitaan lastensa syntymän yhteydessä syytinkiläiseksi. Isä Taulu 2. –Puoliso 06.06.1847 Kisko Fredrika. Syntynyt 24.09.1814 Kisko,Uusikylä. Kastettu 25.09.1814 Kisko. Vihittäessä oli piikana Kiskon pitäjän Kaukurin kylän Uotilan taalossa. sä Uusikylän Kuljun torppari Johan Matsson, äiti Lisa Högman. Lisan vanhemmat olivat pitäjänräätäli Gustaf H. ja vaimonsa Bria Hammar. Britan vanhemmat puolestaan olivat Hongiston rusthollaari Arvid Hammar ja Stina Salovia. saias ja Fredrika olivatkin kaukaista sukua keskenään.
IV Lapset
Erika Kustava Hammar. Syntynyt 16.06.1848 Kisko,Honkapyöli.
Ida Sofia Hammar. Syntynyt 12.04.1851 Kisko,Honkapyöli.
Wilhelmina Hammar. Syntynyt 1853 Kisko,Honkapyöli.
Taulu 8
III. David Hammar. Syntynyt 20.02.1817 Kisko,Honkapyöli. Torppari. Ensimmäisen lapsensa syntymän aikaan mainitaan torppariksi Kiskon Kaukurin Kreivillä. Isä Taulu 2. –Puoliso 02.02.1843 Kisko Helena. Syntynyt 26.11.1810 Kisko,Uusikylä. Kastettu 27.11.1810 Kisko. Torpparin leski Kiskon Kaukurin kylän Kreiviltä.
IV Lapset
Johan Gabriel Hammar. Syntynyt 08.11.1843 Kisko,Kaukuri. Kastettu 09.11.1843 Kisko. –Puoliso 09.11.1865 Kisko Gustava Carolina Ahlfors. Syntynyt 07.01.1843 Kisko,Kaukuri. Kastettu 09.01.1843 Kisko. Lampuoti Anders Johan Ahlforsin ja vaimonsa Ulrica Jacobintyttären tytär Kiskon Kaukurin Härjäisten talosta.
Erika Kustava Hammar. Syntynyt 24.01.1847 Kisko,Kaukuri.
Lovisa Wilhelmina Hammar. Syntynyt 18.08.1850 Kisko,Kaukuri.
Taulu 9
III. Efraim Hammar. Syntynyt 07.08.1819 Kisko,Honkapyöli. Torppari. Viimeistään vuodesta 1840 lähtien Kiskon kirkonkylän Immoisten ttalon Jyskyn torppari. Isä Taulu 2. –Puoliso 1:o 27.11.1838 Kisko Anna. Syntynyt 07.10.1812 Kisko,Toija. Kastettu 07.10.1812 Kisko. Kuollut 1857 Kisko. Piika,torpparin vaimo. Vihkimisen aikaan Anna oli piikana Kiskon Kaukurin kylän Uotilantalossa, lähellä tulevan miehensä kotitaloa, Honkapyölin rusthoollia. Isä Toijan kylän rakuuna Elias Lindsten, äiti Greta Christersdoter. Greta oli kotoisin Ylettylän Ollan talosta. Kristina Elisabet Wall. Syntynyt 25.07.1828 Kisko,Orijärvi. Kastettu 27.07.1828 Kisko. Ruukkityöläisen tytär Kiskon Orijärveltä. Isä Jacob Wall (s. 1799 Tenholassa), äiti Helena Johansdotter (s. 14.11.1791 Kiskossa). Maja Stina Skarp. Leski Kiskon Kirkonkylän Immoisten talosta.
IV Lapset
1: Charlotta Lovisa Hammar. Syntynyt 16.04.1840 Kisko,Kirkonkylä. Kastettu 17.04.1840 Kisko. Vihkimisen aikaan vuonna 1873 Charlotta oli piikana miehensä kotitalossa. –Puoliso 23.12.1873 Kisko Wilhelm Lindström. Syntynyt 02.11.1834 Kisko,Sillanpää. Kastettu 03.11.1834 Kisko. Talollinen. Kiskon Sorttilan kylän Sortin talon isäntä vuodesta 1857 lähtien. Isä Josef Johansson ja äiti Ulrika Simonsdotter Sillanpään talosta. Wilhelm oli kahdesti naimisissa, ensin Henrika Brandtin ja sittn Charlotta Sofia Hammarin kanssa.
1: Edla Gustava Hammar. Syntynyt 22.04.1842 Kisko,Kirkonkylä. Kastettu 23.04.1842 Kisko. Kuollut 18.07.1842 Kisko.
1: Johan Hammar. Syntynyt 04.07.1843 Kisko,Kirkonkylä. Kuollut 08.08.1843 Kisko.
1: Eva Helena Hammar. Syntynyt 24.12.1844 Kisko,Kirkonkylä. Kastettu 24.12.1844 Kisko.
1: Gustava Hammar. Syntynyt 20.01.1848 Kisko, Kirkonkylä. Taulu 10.
1: Mathilda Hammar. Syntynyt 09.11.1850 Kisko,Kirkonkylä. Kastettu 10.11.1850 Kisko. Kuollut 1851 Kisko.
1: Mathilda Fredrika Hammar. Syntynyt 15.02.1852 Kisko,Kirkonkylä. Kastettu 17.02.1852 Kisko.
Taulu 10
IV. Gustava Hammar. Syntynyt 20.01.1848 Kisko, Kirkonkylä. Kastettu 23.01.1848 Kisko. Isä Taulu 9. –Puoliso 13.02.1873 Kisko Frans Viktor Berglöf. Syntynyt 13.10.1841 Raisio. Tilanvuokraaja, opettaja, poliisikonstaapeli. Vihittäessä vuonna 1873 mainitaan Kiskon Kirkonkylän Viikarin talon vuokraajaksi ja lastenopettajaksi. Viikarin jälkeen muutti Suomusjärven Hintsalan Mansikkaniemeen, jonka vuokraajana oli ainakin 1873-1877. 1878 mainitaan entisenä arrendaattorina ja 1881 lastenopettajana sekä 1891 siltavoutina.
Toimi myös paikkakunnalla poliisikonstaapelina.
Perhe asui koko mainitun ajan Hintsalassa.
Kun Kiskon pitäjään perustettiin kirjasto 1871, toimi kirjastonhoitajana kunnallishallituksen esimies Frans Viktor Berglöf.
V Lapset
Alina Aleksandra. Syntynyt 15.04.1873 Suomusjärvi,Hintsala. Kastettu 17.04.1873 Suomusjärvi. Kuollut 08.05.1892 Suomusjärvi,Hintsala. Haudattu 1892 Suomusjärvi.
Albert Sigfrid Johannes Berglöf. Syntynyt 19.06.1875 Suomusjärvi,Hintsala. Kastettu 24.06.1875 Suomusjärvi.
Frans Fabian Lehtola. Syntynyt 20.01.1877 Suomusjärvi. Kuollut 21.11.1909 Suomusjärvi. –Puoliso 11.04.1909 Suomusjärvi Edla Matilda Arpalahti. Syntynyt 03.07.1879 Suomusjärvi,Salittu. Kuollut 18.04.1964 Helsinki,Kallion srk. Diakonissa. Tullut Sjvi 30.7.1915 Helsinki. Muuttanut pois Peräseinäjoki 9.9.1916 Helsinki Sörn.suom.srk. Muuttanut pois Karuna 29.11.1923 Peräseinäjoki Viitala no13. Tullut Peräseinäjoki 30.11.1923 Karuna. Muuttanut pois Sjvi 2.10.1926 Karuna. Tullut Sjvi 12.1.1928 Janakkala Hyvikkälä. Muuttanut pois Perniö 29.8.1930 Janakkala Hyyvikkälä. Tullut Janakkala 4.10.1930 Perniö. Muuttanut pois Sjvi 17.10.1944 Perniö. Tullut Sjvi 11.12.1946 Hlsinki. Kuollut 18.4.1964 Helsinki Kallion srk.
Karl Arthur Berglöf. Syntynyt 02.11.1878 Suomusjärvi,Hintsala. Kastettu 10.11.1878 Suomusjärvi.
Jaakko Johannes Berglöf. Syntynyt 20.12.1881 Suomusjärvi,Hintsala. Kastettu 28.12.1881 Suomusjärvi.
Viktor Aleksander Berglöf. Syntynyt 05.05.1884 Suomusjärvi,Hintsala. Kastettu 06.05.1884 Suomusjärvi. Kuollut 25.06.1899 Suomusjärvi,Hintsala. Haudattu 1899 Suomusjärvi.
Anna Karoliina Berglöf. Syntynyt 05.05.1891 Suomusjärvi,Hintsala. Kastettu 09.05.1891 Suomusjärvi.
Taulu 11
III. Fredrika Hammar. Syntynyt 16.07.1825 Kisko,Honkapyöli. Isä Taulu 2. –Puoliso 29.05.1849 Kisko Anders Johan. Syntynyt 30.08.1823 Perniö,Vihiniemi. Kastettu 31.08.1823 Perniö. Talollinen. Perniön Vihiniemen Tuikan talollinen isänsä Anders Johanssonin jälkeen. Äiti Maria Christina Mikkelsdotter.
IV Lapset
Maria Erika. Syntynyt 10.03.1850 Perniö,Vihiniemi.
Johan Edvard. Syntynyt 29.06.1852 Perniö,Vihiniemi.
Mathilda Gustafva. Syntynyt 06.05.1855 Perniö,Vihiniemi.
Karl Valentin. Syntynyt 25.12.1857 Perniö,Vihiniemi.
Edla Vilhelmina. Syntynyt 03.09.1860 Perniö,Vihiniemi.
Taulu 12
II. Lovisa Hammar. Syntynyt 15.01.1790 Kisko,Honkapyöli. Kastettu 17.01.1790 Kisko. Isä Taulu 1. –Puoliso 21.06.1821 Kisko Johan Lindgren. Syntynyt 14.08.1798 Perniö, Mussaari. Talollinen. Mainitaan vihittäessä Perniön Mussaaren nuoreksi talolliseksi.
Rippikirjassa syntymäaika muuttuu päivämääräksi 11.9.1798.
III Lapset
Lovisa. Syntynyt 02.04.1822 Perniö,Mussaari. Kastettu 02.04.1822 Perniö.
Maja Stina. Syntynyt 06.03.1824 Perniö,Mussaari.
Eva Gustava. Syntynyt 18.05.1826 Perniö,Mussaari.
Karl Kustaa. Syntynyt 14.06.1829 Perniö,Mussaari.
Taulu 13
II. Arvid Hammar. Syntynyt 12.07.1796 Kisko,Honkapyöli. Kastettu 13.07.1796 Kisko. Torppari. Asui ensin kotitalossaan mutta 1820-luvun alussa hoiti perheineeen Honkapyölin Hammarsin torppaa. yöhemmin Perniön Mussaaren Uudentalon Hammarsin torppari. Hammar. Isä Taulu 1. –Puoliso 07.10.1821 Kisko Lovisa. Syntynyt 30.01.1798 Perniö. Kuollut 12.04.1875 Perniö. Piika. Vihkimisen aikaan Lovisa oli Kiskon pitäjän Kaukurin kylän Mustan talossa piikana.
III Lapset
Maria Christina Hammar. Syntynyt 19.01.1823 Kisko,Honkapyöli.
Gustava Hammar. Syntynyt 13.11.1824 Kisko,Honkapyöli.
Carl Gustaf Hammar. Syntynyt 10.01.1827 Perniö,Mussaari. Kuollut 06.03.1827 Perniö.
Gabriel Hammar. Syntynyt 08.03.1828 Perniö,Mussaari. Kuollut 11.05.1828 Perniö.
Arvid Hammar. Syntynyt 10.03.1829 Perniö,Mussaari.
Emil Wilhelm Hammar. Syntynyt 08.01.1835 Perniö,Mussaari.
Anna Hammar. Syntynyt 04.08.1837 Perniö,Mussaari.
Johan Gabriel Hammar. Syntynyt 04.08.1837 Perniö,Mussaari. Kuollut 14.08.1908 Perniö.
Taulu 14
II. Daniel Hammar. Syntynyt 31.08.1800 Kisko,Honkapyöli. Kastettu 01.09.1800 Kisko. Lampuoti. Kiskon Uusikylän Kreivin talon lampuoti vuodesta 1827 vuoteen 1848.
Tämän jälkeen Kirkkojärven vastakkaisella puolella sijainneen Marjaniemen yksinäistalon lampuotina. Isä Taulu 1. –Puoliso 28.06.1827 Kisko Lovisa. Syntynyt 29.09.1805 Kisko, Tieksmäki, Brandt. Kastettu 02.10.1805 Kisko. Kiskon Tieksmäen Brandtin talollisen, Johan Petterssonin ja vaimonsa Lena Eliasdotterin tytär.
III Lapset
Wilhelmina Hammar. Syntynyt 12.06.1828 Kisko,Kaukuri. Taulu 15.
Johan Wilhelm Hammar. Syntynyt 27.06.1830 Kisko,Kaukuri. Kastettu 28.06.1830 Kisko. Renkivouti. Kiskon Pappilan renkivoutina ainakin 1860-luvun puolivälissä. –Puoliso 27.10.1864 Kisko Gustava Sofia Grönberg. Syntynyt 17.04.1843 Kisko,Toija. Kastettu 17.04.1843 Kisko. Kiskon Kirkonkylän Vikarsin tilanvuokraajan tytär. Isä Johan Gustaf oli tosin ollut Toijan Mommolan torpparina Gustava Sofian syntymän aikaan. Äiti Stina Kaisan edellinen puoliso oli ollut Lapinkylän Sortin torppari Johan Gabriel Ajström ja Stina itse oli kotoisin Sortin talosta.
Engla Lovisa Hammar. Syntynyt 27.09.1832 Kisko,Uusikylä. Kuollut 1865 Kisko,Kajala. Taulu 16.
Karl Fredrik Hammar. Syntynyt 31.01.1835 Kisko,Uusikylä. Kastettu 01.02.1835 Kisko.
Gustaf Mauritz Hammar. Syntynyt 27.01.1837 Kisko,Uusikylä. Kastettu 29.01.1837 Kisko.
Gustava Charlotta Hammar. Syntynyt 15.07.1839 Kisko, Uusikylä, Kreivi. Kastettu 17.07.1839 Kisko. Kuollut 1844 Kisko, Uusikylä, Kreivi.
David Severin Hammar. Syntynyt 18.11.1841 Kisko,Uusikylä. Kastettu 21.11.1841 Kisko. Kuollut 26.01.1910 Kisko. Haudattu 1910 Kisko,Kirkkomaa. Metsänvartija,muonarenki. Vihkimisen aikaan vuonna 1870 oli Kiskon Toijan kylän Mommolan kartanon muonarenkinä.
Toimi Kiskossa myös metsänvartijana.
Haudattu Kiskon kirkkomaalle, jossa hänen hautakivensä on vielä tänä päivänä (30.05.2006). –Puoliso 11.10.1870 Kisko Wilhelmina Tranberg. Syntynyt 17.12.1837 Kisko,Kurkela. Kastettu 18.12.1837 Kisko. Piika. Vihkimisen aikaan vuonna 1870 oli piikana Kiskon Toijan kylän Mommolan kartanossa.
Arvid Edvard Hammar. Syntynyt 30.05.1844 Kisko,Uusikylä. Kastettu 02.06.1844 Kisko.
Erika Charlotta Hammar. Syntynyt 26.07.1847 Kisko, Uusikylä, Kreivi. Kastettu 01.08.1847 Kisko. Kuollut 04.01.1848 Kisko, Uusikylä, Kreivi.
Taulu 15
III. Wilhelmina Hammar. Syntynyt 12.06.1828 Kisko,Kaukuri. Isä Daniel oli Wilhelminan vihkimisen aikaan Kiskon Marjaniemen lampuotina. Isä Taulu 14. –Puoliso 05.10.1848 Kisko Gustaf. Syntynyt 02.11.1823 Kisko,Haapaniemi. Kastettu 02.11.1823 Kisko. Lampuoti. Isänsä jälkeen Kiskon Haapaniemen kylän Vähä-Kiskon talon lampuoti.
IV Lapset
Erika Charlotta. Syntynyt 16.12.1849 Kisko,Haapaniemi. Kastettu 23.12.1849 Kisko.
Mathilda Josephina. Syntynyt 03.07.1851 Kisko,Haapaniemi. Kastettu 06.07.1851 Kisko.
Taulu 16
III. Engla Lovisa Hammar. Syntynyt 27.09.1832 Kisko,Uusikylä. Kuollut 1865 Kisko,Kajala. Engla Lovisalle ja Alexanderille syntyi kaksi lasta, tyttö ja pooika, kuolleina 17.9.1862 ja 26.9.1864. Engla Lovisan vanhemmat olivat talollinen Daniel Hammar ja vaimnsa Lovisa Brandt. Hänen avioton tyttärensä Florentir asui Alexanderin perheessä ja hänet on merkitty rippikirjoihin ruotuvaivaiseksi. Engla oli kaukaista sukua Aleksanterin tyttärenpojan, Sulo Vuorelan puolisolle, Esteri Verholalle. Isä Taulu 14. Aleksanteri. Syntynyt 31.07.1832 Kisko,Kajala. Kastettu 31.07.1832 Kisko. Kuollut 18.10.1906 Kisko. Haudattu 1906 Kisko. Lampuoti. Kiskon Kajalan kylän Tinon puolen manttaalin rälssitalon lampuoti 1866-1905. Perunkirjoitus pidetty 25.9.1907. Halikko E c III : 12 , sivu 58.
IV Lapset
Florentir Hammar. Syntynyt 09.05.1859 Kisko,Haapaniemi. Kastettu 12.05.1859 Kisko. Kuollut 04.09.1917 Kisko. Merkitty kirkonkirjoissa ruotivaivaiseksi. Syntyi Haapaniemessä. Isä merkitty kirkonkirjoissa tuntemattomaksi. Asui Alexander Erkinpojan perheessä Kajalan kylän Tinon paikass.

Nimihakemisto
Nimi Taulu
Abram 2
Aleksanteri 16
Alina Aleksandra 10
Anders Johan 11
Anna 9
Christina 3
Edla Vilhelmina 11
Erika Charlotta 15
Eva Gustava 12
Fredrika 7
Gustaf 15
Helena 8
Johan Edvard 11
Karl Kustaa 12
Karl Valentin 11
Lena 1
Lovisa 12, 13, 14
Maja Stina 3, 12
Maria Erika 11
Mathilda Gustafva 11
Mathilda Josephina 15
Aarnio, Johannes 6
Ahlfors, Gustava Carolina 8
Ahlstedt, 6
Ahlstedt, Johan Gabriel 6
Arpalahti, Edla Matilda 10
Berglöf, Albert Sigfrid Johannes 10
Berglöf, Anna Karoliina 10
Berglöf, Frans Viktor 10
Berglöf, Jaakko Johannes 10
Berglöf, Karl Arthur 10
Berglöf, Viktor Aleksander 10
Grönberg, Gustava Sofia 14
Hammar, 13
Hammar, Amalia Kristiina 3, 6
Hammar, Anders 1
Hammar, Anna 13
Hammar, Arvid 1, 13, 13
Hammar, Arvid Edvard 14
Hammar, Carl Gustaf 13
Hammar, Casper 1
Hammar, Charlotta Lovisa 9
Hammar, Christina 2
Hammar, Daniel 1, 14
Hammar, David 2, 8
Hammar, David Severin 14
Hammar, Edla Gustava 3, 4, 9
Hammar, Efraim 1, 2, 2, 9
Hammar, Elisabeth 1
Hammar, Emil Wilhelm 13
Hammar, Engla Lovisa 14, 16
Hammar, Erika Charlotta 14
Hammar, Erika Kustava 7, 8
Hammar, Esaias 2, 7
Hammar, Eva Helena 9
Hammar, Florentir 16
Hammar, Fredrika 2, 11
Hammar, Gabriel 1, 1, 2, 3, 13
Hammar, Gustaf Mauritz 14
Hammar, Gustava 2, 9, 10, 13
Hammar, Gustava Charlotta 14
Hammar, Helena 1, 2
Hammar, Ida Sofia 7
Hammar, Johan 1, 9
Hammar, Johan Gabriel 8, 13
Hammar, Johan Wilhelm 14
Hammar, Juho 3
Hammar, Karl Fredrik 14
Hammar, Lovisa 1, 2, 12
Hammar, Lovisa Wilhelmina 8
Hammar, Maria Christina 13
Hammar, Mathilda 3, 9
Hammar, Mathilda Fredrika 9
Hammar, Ulrika 2
Hammar, Wilhelm 1
Hammar, Wilhelmina 7, 14, 15
Lehtola, Frans Fabian 10
Lindgren, Johan 12
Lindström, Wilhelm 9
Lundgren, Lena 1
Malmgren, Eero Valpas 4
Malmgren, Eric 4
Malmgren, Erik 5
Malmgren, Helmi Kaarina 5
Malmgren, Johan Fabian 4
Malmgren, Johanna Christina 4
Malmgren, Kuolleena Syntynyt 4, 4
Malmgren, Meri Sylvia 5
Malmgren, Selina Amalia 4
Malmgren, Syntynyt Kuolleena 4, 4
Malmgren, Valfrid Valdemar 4, 5
Skarp, Maja Stina 9
Strandberg, Engla Lovisa 1
Tranberg, Wilhelmina 14
Tuntematon, 5
Wall, Kristina Elisabet 9
Åstedt, Elsa 2

Paikkahakemisto
Paikka Taulu
Helsinki,Kallion srk 10
Karjalohja 4
Karjalohja,Särkijärvi 3, 4, 5
Kisko 1, 2, 3, 4, 6, 7, 8, 9, 10, 11, 12, 13, 14, 15, 16
Kisko, Kirkonkylä 9, 10
Kisko, Tieksmäki, Brandt 14
Kisko, Uusikylä, Kreivi 14
Kisko,Haapaniemi 2, 15, 16
Kisko,Hongisto 1
Kisko,Honkapyöli 1, 2, 3, 4, 7, 8, 9, 11, 12, 13, 14
Kisko,Kajala 14, 16
Kisko,Kaukuri 3, 6, 8, 14, 15
Kisko,Kirkkomaa 14
Kisko,Kirkonkylä 9
Kisko,Kurkela 6, 14
Kisko,Orijärvi 9
Kisko,Sillanpää 9
Kisko,Toija 9, 14
Kisko,Uusikylä 7, 8, 14, 16
Kisko,Ylettylä 2
Perniö 1, 11, 12, 13
Perniö, Mussaari 12
Perniö,Mussaari 12, 13
Perniö,Vihiniemi 11
Pohja 1
Raisio 10
Suomusjärvi 3, 10
Suomusjärvi,Hintsala 3, 10
Suomusjärvi,Nummijärvi 3
Suomusjärvi,Salittu 10

Lähteet

4 kommenttia:

  1. Onhan tästä ainakin minulle paljon iloa. En kuulu sukuun mutta serkkuni kuuluvat. Kiitos!
    V. Roos

    VastaaPoista
  2. Isoisäni Kiskossa oli sukunimeltään Hammar ennen "suomentamista".
    Eipä löytynyt tästä.

    VastaaPoista
  3. Joko aika antaa myöten jatkaa Hammarien tutkimista. Tämä
    vaikuttaa mielenkiintoiselta. Sitä jo käytiin vähän läpi tuolla Suku-Forumissa.

    Eräs Hammar

    VastaaPoista
  4. Äitini isoäiti oli pelimanni Kustaava Hammar.
    Hammar suku oli alunperin Tilkasia Karinaisista.
    Kiskoon saapuesaan heillä oli jo Hammar sukunimi käytössä.
    Arfved Arwedsson Hammar II:n (1694 - 1766) puolison Christina Saloviuksen kautta suku kytkeytyy Salovius-Gylling -pappissukuun.

    Kustaavan esi-isät menevät näin:
    Kustaava Wilhelmiina Hammar (Wirtanen) 1860 - 1905
    Kalle (Karl) Fredrik Hammar 1835 - 1920
    Daniel Gabrielinpoika Hammar 1800 - 1877
    Gabriel Arvinpoika Hammar 1761 - 1839
    Arvid Arvidinpoika (Arfwed A Hammar, III 1731 - 1805
    Arfved Arwedsson Hammar II 1694 - 1766
    Arfwed Hansson Hammar I 1650 - 1694
    Hans Henricsson Hammar 1615 - 1655
    Heikki Yrjönpoika Tilkanen 1580 - 1633
    Yrjö Martinpoika Tilkanen 1560 - 1625
    Martti Tuomaanpoika Tilkanen 1566 - 1613
    Tuomas Nuutinpoika Tilkanen 1520 - 1575

    VastaaPoista

Blogitekstisuositus

Habsburgit ja sisäsiittoisuus