Esipolvikato

Esipolvikato (engl. pedigree collapse) viittaa ilmiöön, jossa sukupuun eri haarat yhdistyvät ja supistuvat, aiheuttaen sen, että yksittäinen henkilö esiintyy useita kertoja samassa sukupuussa. Tämä tapahtuu yleensä, kun lähisukulaiset, kuten serkukset tai pikkuserkukset, avioituvat keskenään useiden sukupolvien aikana.

Esipolvikato voi johtua erilaisista syistä, kuten pienestä yhteisöstä, rajoitetuista mahdollisuuksista avioliittoon tai sosiaalisista tai kulttuurisista tekijöistä. Esimerkiksi kun pieni eristynyt yhteisö elää vuosien ajan, sukulaisuusasteiden rajat alkavat sekoittua, ja sama sukuhaara voi tulla uudelleen ja uudelleen toisiinsa naimisiin.

Esipolvikato aiheuttaa sen, että sukupuu muuttuu laskennallisesti yksinkertaisemmaksi ja tiiviimmäksi. Toisin sanoen, vaikka sukupuuhun voidaan merkitä monia sukupolvia, geneettinen monimuotoisuus vähenee, koska monet samat esivanhemmat esiintyvät useita kertoja. Tämä tarkoittaa, että yksilön perimä voi sisältää samoja geenejä useaan otteeseen, mikä voi altistaa perinnöllisille sairauksille tai lisätä geneettisen monimuotoisuuden puutetta.

Esipolvikatoa voidaan havaita tutkiessa laajaa sukupuuta tai tehdessä sukututkimusta, ja se voi olla mielenkiintoinen ilmiö sukuperinnön ja geneettisen monimuotoisuuden ymmärtämisessä.

Vendla -tädin muistelmia osa yksi

Vuosina 1918-1919

Olen äiti, olen viiden pienen, turvattoman lapsen äiti. Sanon turvattoman, sillä lapsillani ei ole nykyään isää. Lapsistani vanhin on kymmenen vuoden ja nuorin yhden vuoden ikäinen. Itse olen kolmenkymmenenkolmen vuoden vanha. Emme ole mitään tavallisia ihmisiä - olemme ‘punikeita’.

Elämäntoverini ja samalla lasteni hellä isä liittyi Suomen punakaartin Reposaaren osastoon toinen päivä helmikuuta 1918 ja toimi siinä köyhälistön hyväksi siihen asti, kunnes hän oli pakotettu yhdessä toisten osatovereinsa kanssa jättämään perheensä ja omaisensa oman onnensa nojaan. Tämä lähtö tapahtui Reposaarelta 12. pnä huhtikuuta 1918. Mieheni muistoksi mainitsen, että hän täytti juuri sinä päivänä kolmekymmentä vuotta. Punakaartin surullisenkuuluisan kohtalon tietää kaikki, mutta mieheni myöhemmästä kohtalosta ei tiedä kukaan. Ainoastaan se todetaan, että hän seurasi Reposaaren ensimmäistä ja toista komppaniaa siihen asti, että hän on viimeksi nähty Kotkassa sinä päivänä, jolloin valkoiset valloittivat kaupungin ja punaiset joutuivat vangiksi. Huhutaan, että hän olisi päässyt meritse pakenemaan.

Niinkuin mainitsin, lähti mieheni Reposaarelta 12. pnä huhtikuuta ja minä ja lapset seurasimme isää Poriin. Muita punakaartilaisia ei sillä kertaa ollut matkalla, sillä me lähdimme vähän ennen punakaartin varsinaista lähtöä. En tiennyt silloin oikein matkani päämäärää. Sen vain ymmärsin, että mieheni on pakotettu jättämään minut ja lapsensa oman onnensa nojaan ja itse lähtemään kohti synkkää tuntematonta tulevaisuutta. Samalla minulla oli aavistus jostain kamalasta, joka piti seuraamaan sitä väkeä, joka oli tuleva punakaartilaisten tilalle.

Olen jälestäpäin huomannut, että oli onneni, kun lähdin pois paikkakunnalta, sillä hermoni ei olisi kestänyt sitä, mitä valkoiset toimeenpanivat heti tultuaan saarelle. Heti ammuttiin kolme miestä, nimittäin posteljooni Lindberg, Nurmiranta ja talonomistaja Laine. Neljäs ammuttiin viikon päästä, nimittäin Oras. Häntä kiusattiin ensin viikon pakkotöissä. Sitte pantiin toimeen ankaria kotitarkastuksia ja tutkinnoita. Vaino kohdistui erittäin niihin perheisiin, joista mies oli ollut punakaartissa jonakin toimihenkilönä. 

Perinpohjin tarkastettiin ne asunnot, mistä asukkaat olivat poissa. Sitte lukittiin ovet ja lyötiin sinetti oven päälle. Saman kunnian sai siis minunkin asuntoni osakseen, sillä erotuksella että se tarkastettiin huolellisemmin kuin muitten asunnot. Mieheni kuului esikuntaan sekä oli kaartin palkkainmaksajana, sentähden kohdistui vaino erittäin hänen perheeseensä. Oli siis todellakin onni, että poistuin, sillä varmasti olisi minut passitettu Poriin Cygneuskoululle, joka oli vankilana, ja siinä kidutuslaitoksessa en olisi voinut elää. Tai ainakin olisi kiusattu pakkotöissä, sillä se oli niiden kohtalo, jotka joutuivat heidän silmätikuikseen. Kuulin jälestäpäin, kuinka minua etsittiin provninki kädessä, sillä minulta piti saataman paljon tärkeitä tietoja, koska mieheni oli esikunnassa, ja myöskin paljon rahaa.

Menimme hevosella Mäntyluotoon ja siitä junalla Poriin. Voi arvata, minkälaisilla tunteilla jätti kotinsa isä ja äiti. Sinne jäi kaikki kovalla työllä ja nälkää kärsien koottu omaisuus. Kahteen koriin sullottiin mitä ehdittiin kovalla kiireellä. En koskaan unohda sitä katsetta, minkä mieheni loi minuun istuissani rautatievaunussa ja imettäissä lastani. Ymmärsin kovin hyvin sen katseen sisällön. Oi mieheni kallis!

Ymmärsin.

Koetan kestää.

Henkilötietoja:

Vendla Charlotta Kataja o.s. Lindroos
synt. 21.4.1885 Ahlainen,  k. 25.3.1954 Ahlainen
vih. 1907 Ahlainen
Juho Vihtori Kataja (ent. Johan Viktor Kallela)
synt. 12.4.1888 Ahlainen,  k. 14.6.1947 Ahlainen

(c) Juhan Suku-uutiset

Työpaikan löytäminen

 Pestuumarkkinat olivat historiallisia markkinoita, jotka pidettiin eri puolilla Eurooppaa keskiajalta aina 1800-luvun loppupuolelle asti. Nimitys "pestuumarkkinat" juontuu latinan sanasta "pestum", joka tarkoittaa palkkaa tai palkkiota.

Pestuumarkkinat olivat erityisiä työvoiman hankintamarkkinoita, joilla työnantajat ja työntekijät kohtasivat. Työnantajat, kuten talonpojat, maanomistajat, kauppiaat tai käsityöläiset, etsivät työvoimaa tiettyihin tehtäviin, kuten maanviljelykseen, karjanhoitoon, kaupankäyntiin tai rakennustöihin. Työntekijät, usein köyhät maalaiset tai käsityöläiset, taas etsivät työmahdollisuuksia ja palkkatuloja.

Pestuumarkkinoilla työnantajat ja työntekijät neuvottelivat palkasta ja työehdoista. Työntekijät saattoivat tarjoutua töihin määräajaksi, kuten kesän tai sadonkorjuun ajaksi, tai jopa sitoutua pidempiin työjaksoihin. Työntekijöiden palkkaaminen saattoi sisältää myös muita etuuksia, kuten ruoka- ja asumismahdollisuuksia.

Pestuumarkkinoilla saattoi olla myös muita aktiviteetteja, kuten kauppakojuja, joissa myytiin tarvikkeita ja ruokaa. Markkinat toivat yhteen ihmisiä eri alueilta ja mahdollistivat sosiaalisen vuorovaikutuksen ja kulttuurien välisen vaihdon. Pestuumarkkinoiden merkitys väheni teollistumisen ja työvoiman muuttuvien rekrytointikäytäntöjen myötä. Työntekijöiden hankinta siirtyi enemmän paikallisten sopimusten ja työnvälitystoimistojen kautta, ja markkinoiden rooli työvoiman hankinnassa pieneni ajan myötä.

Avoimista työpaikoista ilmoitettiin jo kauan sitten myös sanomalehdissä. Kun Kajaanin kaupunkiin tarvittiin keväällä 1823 kipeästi muurarimestaria ja lukkoseppää, tiedotettiin tästä asiasta mm. Turun Wiikko-Sanomissa, vuosina 1820-1831 ilmestyneessä sanomalehdessä.

Kuvan viite Turun Wiikko-Sanomat, 31.05.1823, nro 22, s. 4

https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/414982?page=4

Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot

Daniel Nyblinin kuvaamat vuonna 1892

Wikipedia tietää kertoa seuraavaa eräästä merkittävän määrän suomalaisia kuvanneesta miehestä:

Carl Petter Daniel Dyrendahl Nyblin (30. kesäkuuta 1856 Drammen, Norja – 19. heinäkuuta 1923 Helsinki) oli norjalaissyntyinen valokuvaaja ja yksi Suomen valokuvaushistorian suurista vaikuttajista.

Nyblin aloitti valokuvaajana vuonna 1875 Oslossa ja työskenteli seuraavana vuonna Helsingissä Charles Riisin ateljeessa. Nyblin perusti oman ateljeen ja valokuvaustarvikeliikkeen vuonna 1877 Helsinkiin.

Nyblin valokuvasi jo 1870-luvulla taiteesta jäljennöksiä, joita hän myi. Kahdeksan jäljennöksistä ilmestyi vuonna 1883 valokuvakansiossa Finsk konst – Suomen taide. Hän kuvasi suomalaisia kansallisromanttisia maisemia ja interiöörejä, taidejäljennöksiä ja kulttuurihenkilöitä. Hän järjesti valokuvausnäyttelyitä ja pyrki edistämään valokuvausta harrastuksena ja ammattina – Nyblin oli sekä harrastajavalokuvaajakerhon että valokuvaajien ammattiyhdistyksen perustajajäsen.

Nyblinin valokuvakokoelma on Kansallismuseon hallussa ja Suomen Sukututkimusseuran jäsenpalvelusta SukuHaku löytyy siihen hakukone. Voit siis hakea henkilön nimellä, löytyykö Nyblinin kokoelmasta kuvaa. Tämä kaikki lähinnä taustatiedoksi, sillä kyseinen kokoelma antaa mahdollisuuksia myös analysointiin - taannoisen blogipostauksen tavoin - nimipilven muodossa. Vuonna 1892 Nyblinin valokuvaamossa otettiin 2621 valokuvaa säilyneiden tietojen perusteella. Näihin kahteen "pilveen" on koottu tuon vuoden yleisimmät sukunimet sekä ammatit.

Naisesta mieheksi ja edelleen saarnaajaksi

Elisessä blogitekstissä kerroin harvinaisesta löydöstä Rovaniemen rippikirjoissa. Nyt Kicken antaman vinkin ansiosta tarina saa kuin saakin jatkoa. Greta Lena siis muuttui 1884 Frans Olofiksi, joka rippikirjan mukaan muutti Ouluun 1884. Todellisuudessa muutto tapahtui vasta seuraavana vuonna, maaliskuun lopppupuolella. Hänestä tuli renki kauppias Ahlstrandille, mutta hyvin pian miehemme alkoi harjoittaa räätälin ammattia.

Frans Olof oli muuton yhteydessä ottanut sukunimen Möller ja vähitellen hänen elämänsä alkoi muuttua vallan toiseen suuntaan. Oulusta hän nimittäin siirtyi opiskelemaan Helsinkiin valmistuen lopulta saarnaajaksi. Sen jälkeen Frans Olof Möller toimi hetken aikaan saarnaajana Helsingissä ja tämän jälkeen pitkän aikaan Muurmannin rannikolla.

Möllerin lapsuuden ympäristö oli vahvasti lestadiolaisen kristillisyyden värittämä. Lestadiolaisuuden piirissä myöskin veljemme ensimmäiset kristilliset herätteensä sai, jopa niin syvällisellä tavalla, että voimme sanoa veli Möllerin omanneen kristillisyyden kuvan lestadiolaisessa muodossa kuolemaansa asti. Asia nimittäin todellisuudessaan oli niin, että mitään muuta uutta veli ei vapaakirkollisuuden piirissä saanut kuin raamatullisen käsityksen sakramenteista ja laajemman käsityksen Kristuksen seurakunnasta. Liikuttavaa oli kuulla veljemme vielä vanhana saarnaajana puhuvan verisestä kirkkotiestä GetsemanestaGolgatalle, jolloin useasti hänen äänensä liikutuksesta värähteli. Näin kuvaili Möllerin toimintaa Joulu-Aatto - niminen julkaisu vuonna 1932.

Sama julkaisu jatkoi kuvailuaan seuraavasti:

Veli Möller oli ammatiltaan räätäli. Vielä saarnatoimessaankin ollessaan hän paljon istui räätälin pöydällä. Mikäli asiaa tunnen, oli hän kätevä ammatissaan ja teki onnistuneita pukuja. Niin kumminkin kävi lopulta, että hän, joka Simonin ja Sebedeuksen pojille sanoi: »Seuraa minua», ja pani heidät jättämään verkkonsa ja venheensä, pani myöskin Olof Möllerin jättämään sakset ja neulan ja muut räätälin työkapineet.

Möllerin käynti Jäämeren rannalla oli kohtalokas siinäkin suhteessa, että hän siellä kohtasi sen henkilön, ivalolaisen Maria Uusitalon, jota pyysi aviopuolisokseen ja jonka vierellä hän viimeiset elämänsä vuodet kilvoitteli ja eli. Ensinnä pystyttivät vaatimattoman ja pienen kotinsa Poriin. Sieltä verrattain pian siirtyivät he Kuopioon. Pieni Hämeenlinna kumminkin tuli Olof Möllerin viimeiseksi maanpäälliseksi asuinpaikaksi. Täällä hän omisti oman kiinteimistön. Vain kaksi tyhjää kättä omaavasta sananpalvelijasta Qli paisunut vuosien kuluessa joltisenkin omaisuuden omistaja. Tulinaan nunniinsa puolesta sairaaloiseksi, hän ei viimeisinä vuosina enää paljon saarnannut ja liikkunut. Hän perusti pienen sekatavarakaupan ja piti myöskin kahvilaliikcttä, kunnes noin vuotta, paria ennen kuolemaansa luovutti nekin pois.

Hämeenlinnassa Frans Olof kuoli huhtikuussa 1923. Kaipaamaan jäi lähinnä puoliso Maria Uusitalo. 

Transhenkilö?

Kiitos vinkistä Raunolle, sillä tämä postaus alkoi hänen antamastaan linkistä. Rovaniemen rippikirjaan 1881-1890 on tehty kerrassaan harvinainen ellei suorastaan ainutlaatuinen merkintä. Se koskee vuonna 1864 Riitta Kreetta Wiiriä, jonka vanhemmat olivat Henrik Wiiri ja vaimonsa Riitta Kreetta Henrikintytär. 
Riitta Kreetalla oli sisarukset Maria Kristiina (1866) ja Iida Kustava (1867). 

Harvinaisuus liittyy papin tekemään merkintää em. rippikirjan huomautussarakkeessa:

"befunnits vid läkare undersökning vara man...."

Samalla etunimet on vedetty yli ja henkilöstä on tullut Frans Olof. Vuonna 1884 tämä sukupuolen muutoksen saanut Frans muuttaa Oulun kaupunkiin. 

Kyseessä ei siis ilmeisesti ole ollut transsukupuolinen henkilö, joka kokee ristiriitaa biologisen sukupuolensa kanssa. Yksi varhaisimpia dokumentoituja transsukupuolisia Suomessa on vuonna 1915 Lapinlahden mielisairaalaan mielentilatutkimukseen tuotu väärennöksestä tuomittu Esko. Hän oli merkinnyt kirkonkirjoihin nimekseen Esko, vaikka hänen juridisissa papereissaan sukupuoleksi oli merkitty nainen. Esko oli vaatinut lääkäreitä tekemään leikkauksen, jolla hänen sukuelimensä korjattaisiin miehen elimiksi. Hän oli julistanut, että hänellä on oikeus olla mies, vaikka se tarkoittaisi leikkauspöydällä kuolemista.

Harmillisesti Frans Olofin elämän vaihteet Rovaniemeltä lähdön jälkeen ovat tuntemattomat...Vaikka rippikirja kertoo hänen muuttavan Ouluun, ei kaupungin sisäänmuuttaneista löydy häntä eikä myöskään tuon ajanjakson rippikirjojen aakkollisesta henkilöhakemistosta.

Armovuodensaarnaajia

Akatemiasampo on mainio palvelu, jonka avulla voi havainnollistaa henkilöiden, asioiden, paikkojen tai vaikka ammattien välisiä suhteita. Akatemiasammon taustadata on julkisesti saatavilla, joten sen avulla voi itsekin askaroida kaikenlaista. Tällä kertaa innostuin lataamaan kaikkien Akatemiasammosta löytyvien armovuodensaarnaajien tiedot.

Armovuodensaarnaaja oli pappismies, joka ilmestyi seurakuntaan kirkkoherran kuoltua. Armovuosi myönnettiin kuolleen perheelle ja tämän aika he saivat nauttia kyseisen vainajan palkkaetuja. Tuon ajan papin tehtäviä hoiti em. armovuodensaarnaaja. Usein tämä henkilö oli sukua edesmenneelle kirkkoherralle ja saattoipa armovuodensaarnaaja joskus naida kirkkoherran lesken. 

Akatemiasammosta saadun tiedon perusteella vein ilmaiseen My Word Art -palveluun kyseisten henkilöiden sukunimet. Tällä palvelulla voi helposti visualisoida tietomassoja, tässä tapauksessa armovuodensaarnaajien sukunimiä. Mitä isommalla tietty nimi näkyy oheisessa kuvassa, sitä useampi sen niminen henkilö on ollut armovuodensaarnaajana.

Sukututkijan ominaisuuksista

Kyselin ChatGPT:ltä, millaisia ovat hyvän sukututkijan ominaisuudet. Melkoisen järkevän listan tämä tekoäly esitti:

Hyvällä sukututkijalla on useita tärkeitä ominaisuuksia, joista seuraavat ovat erityisen tärkeitä:

Tarkkuus ja huolellisuus: Sukututkija tarvitsee kyvyn käsitellä suurta määrää tietoa ja tarkistaa sen tarkkuus ja luotettavuus.

Kriittinen ajattelu: Hyvä sukututkija kykenee arvioimaan erilaisten lähteiden sisältöä ja arvioimaan niiden luotettavuutta.

Sitkeys: Sukututkimus voi olla aikaa vievää ja haastavaa työtä, joten hyvällä sukututkijalla tulee olla kyky jatkaa työskentelyä vaikeuksienkin yli.

Hyvät viestintätaidot: Sukututkija tarvitsee taitoa esittää tietoa selkeästi ja ymmärrettävästi sekä kykyä kommunikoida muiden tutkijoiden ja perheenjäsenten kanssa.

Luovuus: Sukututkimus voi vaatia kekseliäisyyttä ratkaista ongelmia, joita ei ole helppo löytää tietokannoista tai kirjallisuudesta.

Historiantuntemus: Sukututkimus liittyy usein tietyn aikakauden tai alueen historian tuntemukseen, joten hyvä sukututkija tarvitsee perustiedot historiasta.

Kärsivällisyys: Sukututkimus voi olla pitkä prosessi, joten hyvä sukututkija tarvitsee kärsivällisyyttä, jotta voi löytää kaikki tarvittavat tiedot.


Tekstin kuvituksen Dream - tekoälysovelluksen tekemä kuva aiheesta "hyvä sukututkija".