Perukirjat - kurkistus menneisyyden elämään

Perukirjat ovat kiehtova aikakapseli, joka avaa oven menneiden aikojen ihmisten elämään. Ne eivät ole vain luetteloita omaisuudesta ja veloista, vaan ne kertovat tarinoita ihmisten arjesta, varallisuudesta ja jopa yhteiskunnan rakenteista.

Perukirjojen juuret ulottuvat kauas

Jo ennen nykyisen kaltaisten perukirjojen syntyä oli tapana laatia omaisuusluetteloita perinnönjaon yhteydessä. Suomessa näitä luetteloita on säilynyt 1400-luvulta lähtien, tosin vain harvoja ja ainoastaan aateliston parista. Finströmin kirkosta Ahvenanmaalta on peräisin vanhin Suomessa säilynyt testamentti. Sen teki asemies Kort Hartviksson jo vuonna 1484. Merkittävä historiantutkija Henrik Gabriel Porthan kokosi 1700-luvun loppupuolella Turun akatemiassa keskiaikaista, suomalaista lähdeaineistoa ja elokuussa 1784 Tidningar Utgifne af et Sällskap i Åbo -lehdessä julkaistiin hänen toimeksiannostaan tämä historiallinen dokumentti.

Varsinaisen perukirjan muotoutuminen alkoi 1600-luvulla, kun perinnönjaon yhteydessä alettiin maksaa osa omaisuudesta köyhäinkassaan. Tämän osuuden laskemiseksi tarvittiin arvio kuolinpesän arvosta, mikä johti systemaattisempaan perukirjan laatimiseen.

Perukirjat yleistyvät hitaasti

Varhaisia suomalaisia perukirjoja on säilynyt vain vähän, mutta 1700-luvulta alkaen niiden määrä kasvaa. Vuonna 1734 säädetty laki velvoitti perunkirjoituksen tekemisen jokaisesta kuolinpesästä, mutta käytännössä lakia ei aina noudatettu. Perukirjoja saatettiin laatia vuosia tai jopa vuosikymmeniä kuoleman jälkeen, ja joissain tapauksissa niitä ei tehty lainkaan. Vasta 1800-luvun lopulla perukirjojen laatiminen yleistyi merkittävästi.

Perukirja - enemmän kuin vain omaisuusluettelo

Perukirjaan kirjattiin yksityiskohtaisesti vainajan kiinteä omaisuus, irtaimisto, varat ja velat. Perunkirjoituksesta mainittiin myös aika, paikka, osallistujat, vainaja ja hänen kuolinpäivänsä, perilliset sekä mahdolliset holhoojat. Omaisuus lueteltiin ryhmittäin, ja usein mukana oli myös maininta omaisuuden jakamisesta.

Perukirjat tarjoavat arvokkaan kurkistuksen menneisyyteen ja auttavat ymmärtämään, miten ihmisten elämä ja yhteiskunta ovat muuttuneet ajan saatossa. Ne ovat kuin aarrearkku, joka odottaa avaamistaan ja tutkimistaan.

Kansallisarkisto – perukirjojen pääasiallinen koti

Suurin osa Suomen perukirjoista on tallessa Kansallisarkistossa. Ne löytyvät pääasiassa alioikeuksien ja hovioikeuksien arkistoista. Aatelisten perukirjoilla on ollut erityisasema, sillä ne toimitettiin vuoteen 1868 asti hovioikeuksiin. Tämän jälkeen myös aatelisten perukirjat löytyvät alioikeuksien arkistoista.

Kirkonarkistojen perukirjat – leskien tarinoita

Myös kirkonarkistoista eli seurakuntien arkistoista voi löytyä perukirjoja. Nämä liittyvät yleensä tapauksiin, joissa leski meni uudestaan naimisiin. Lesken tuli tällöin todistaa, että edesmenneen puolison kuolinpesä oli selvitetty asianmukaisesti. Todisteena käytettiin usein oikeusviranomaiselle toimitetun perukirjan jäljennöstä.

Perukirjojen jäljille – vinkkejä etsintään

Perukirjojen etsiminen voi tuntua haastavalta, mutta muutamalla vinkillä pääset hyvään alkuun:

1. Aloita Kansallisarkiston digitaalisista aineistoista: Monet perukirjat ovat nykyään digitoituina, ja niitä voi selata kätevästi verkossa.
2. Tarkista oikeat arkistot: Selvitä, minkä oikeusviranomaisen alueella esivanhempasi asuivat, ja suuntaa etsintäsi kyseisen alueen alioikeuden arkistoon.
3. Muista kirkonarkistot: Jos esivanhempasi leski meni uusiin naimisiin, perukirja saattaa löytyä kirkonarkistosta.
4. Kysy apua ammattilaisilta: Kansallisarkiston henkilökunta auttaa mielellään perukirjojen etsinnässä.

Kuvassa kopio isoisäni äidinäidin perukirjasta vuodelta 1900. Kopioitu silloisessa Turun maakunta-arkistossa vuonna 1990 tai 1991.