Kinkereillä tapahtuu

Heinäkuun toinen päivä vuonna 1775 oli ilon juhlaa Marttilan Jutilan kylän Vähätalossa eli Judiuksella. Tuolloin isäntä Heikki Matinpoika meni naimisiin Suutarlan kylästä kotoisin olleen Liisa Yrjöntyttären kanssa. Valitettavasti tätä onnea kesti vain lyhyen hetken, sillä rusthollarin tytär Liisa menehtyi vain vajaan parin vuoden päästä lapsivuoteeseen. Tuohon aikaan synnytyksessä pieninkin komplikaatio johti lähes vääjäämättä äidin kuolemaan. Tällä kertaa pienokainenkin seurasi äitiään suureen tuntemattomaan, sillä lapsesta ei ole merkintää kastettujen luettelossa.

Kauan aikaa ei Judiuksen talossa voitu olla ilman emäntää. Onneksi Yrjäntilän talosta löytyi puolisoksi rusthollarin tytär Anna Juhontytär. Vihkimisen on täytynyt tapahtua ennen vuoden 1778 loppua, sillä vuosien 1773-78 rippikirjassa Anna jo mainitaan. Tosin ilman syntymäaikaa, joka sitten myöhemmin ilmestyy asianmukaiseen sarakkeeseen.

Vuosien 1779-93 välisenä aikana pariskunnalle syntyy yhteensä kuusi lasta. Lapsista kaksi menehtyy jo pienenä ja poika Heikki teini-iän kynnyksellä. Talonpitoa jatkaa aikanaan lapsista Juho, joka on nainut Tapalan Kokin talon rusthollarin tyttären, Liisan. Juhon sisarten, Marian ja Liisan myöhemmistä vaiheista en ole ottanut selkoa.

Heikki Matinpojan ja Anna Juhontyttären avioliitto ei 1800-luvulle tultaessa ollut enää entisensä. Heikin mielenterveys horjahteli ja lopulta hänet todettiin kirjaimellisesti mielisairaaksi. Asiat saivat loppujen lopuksi todella ikävän lopun.

Kun loppuvuodesta 1806 kokoonnuttiin kinkereille, oli mukana myös Jutilan kylän väki Heikki Matinpoikaa myöten. Kinkeriväkeä kuulustelivat mm. Kosken Tl virkaa tekevä kappalainen Tomas Timoteus Kriander sekä Marttilan armovuodensaarnaaja Henrik Backman. Jostain syystä Heikin käytös ei näitä kirkonmiehiä miellyttänyt. Yksissä tuumin he alkoivat piekseä mielisairasta talonisäntää, kunnes tämä menetti tajuntansa. Pahoinpitelystä saadut vammat olivat niin pahat, että Heikki Matinpoika kuoli niihin helmikuun lopulla 1807.

Kriander joutui lopulta erotetuksi pappisvirasta nelisen vuotta myöhemmin. Sama kohtalo tuli Backmanin osaksi. Kriander oli myöhemmin pedagogina Tampereella kuollen Vesilahden pitäjässä vasta 1852. Backman jäi ilmeisen vihattuna miehenä asumaan Marttilaan ja kuoli siellä äkilliseen sairauskohtaukseen ollessaan kylvyssä keskikesällä 1823.

Kommentit

Suositut tekstit