Pöytyän lukkariksi tuli 1750-luvun alkupuolella muuan Matti Matinpoika, joka viimeistään seuraavan vuosikymmenen alussa otti käyttöön sukunimen Tenlund. Matti peri tehtävänsä apeltaan, lukkari Tuomaalta. Vaimo Kaisa Tuomaantytär oli miehensä kanssa suurinpiirtein samanikäinen, molemmat olivat syntyneet 1720-luvun alussa.Matti Tenlund noudatti työssään vuoden 1686 kirkkolakia, joka määritteli lukkarin taustan mm. seuraavasti; "Luckari pitä samalla muoto Kirckoherrald ja Seuracunnald walittaman; waan ei ilman Tacausmiehiä wastan otettaman. Hänen pitä oleman cunniallisen / uscollisen ja wiriän / Kirjantaitawan / ja taitaman weisata ja kirjoitta / nijn että hän sijnä Seuracunnas Nuorta Cansa opetta taita."
Itse työstä taas määrättiin; "murhen pitämän soittamisest ja kläppämisest / cullakin ajallans / laitta Stundikelloja / nijn myös ottaman wisun warin / ja hywin tallella pitämän caickia mitä hänen halduns annettu ja uscottu on,"
Lisäksi lukkarin piti tarvittaessa toimia eräänlaisena juoksupoikana, joka toimitti kirkollisia asiakirjoja kirkkoherralle ja/tai rovastille. Kun päästiin 1800-luvun puolelle, tulivat tehtäväkenttään mukaan mm. rokotukset. Lukkari saattoi tietysti toimia urkurinakin, jos vain seurakunnalla oli ollut varaa hankkia tuollainen arvokas soittopeli.
Vaikka pätevyysvaatimukset olivat selkeät, eivät lukkarit aina edes osanneet lukea tai kirjoittaa kunnolla. Matti Tenlund oli kuitenkin sangen pätevä mies.
Hän nimittäin oli paitsi lukkari niin myös pitäjän kirkkoväärti. Väärti eli kirkonisäntä oli tärkein seurakunnallinen luottamustoimi Suomessa aina 1800-luvun keskivaiheille saakka. Koska kirkko huolehti monista nykyiselle kunnallishallinnolle kuuluvista tehtävistä, oli Matti Tenlund ikään kuin Pöytyän kunnanjohtaja pitäen huolta kirkon omaisuudesta. Kirkkoväärti oli tilivelvollinen kirkonkokoukselle.
Pöytyän kirkkoherra Antti Lizelius johti puhetta vuoden 1761 kirkonkokouksessa, missä käsiteltäväksi tuli mm. seurakunnan vanhimpien muistutus Tenlundin palkkauksessa. Kun hänet oli valittu kirkkoväärtiksi, oli ollut puhetta alkuperäisen palkan korottamisesta mikäli "hän nähdän toimellisesti Kirckovärdin vircaa edes seisovan". Kun seurakunnan vanhimmat olivat havainneet, että Tenlund hoiti luottamustoimensa moitteetta, halusivat he omasta puolesta pitää lupauksensa.
Niinpä Matin palkaksi tuli jatkossa viisi plootua vuodelta, kunhan Lizelius saisi asian esiteltyä päätettäväksi rovastinkäräjillä. Lizelius lupasi itse huolehtia siitä, että Tenlund saisi hyvin ansaitsemansa palkankorotuksen. Samassa hyväntahtoisuuden puuskassa lisättiin unilukkarin kenkärahaan yksi kuparitaalari. Unilukkari oli mies, joka koputteli hereille entisajan pitkien saarnojen aikana unten maille vajonneet seurakuntalaiset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti