Duwaldtin avioton poika ja testamentti

Vuonna 1896 kuollut vaasalainen varakanneviskaali Gustaf Duwaldt jätti jälkeensä noin miljoonaan nousevan omaisuuden (silloista rahaa), joka hänen 1877 tekemän testamenttinsa mukaan suurimmaksi osaksi lankesi Vaasan kaupungille sekä Vaasan ja Porin seurakunnille. Vainajalla oli avioton poika Emil Duwaldt, joka oli syntynyt 1875. Gustaf oli tunnustanut pojan omakseen, mutta testamentin mukaan Emil jäisi perinnöttä. Tämä siitä huolimatta, että isän tiedettiin halunneen turvata poikansa tulevaisuuden.

Emil Duvaldt joutui miehen ikään vartuttuaan vuonna 1901 vetoamaan testamentinsaajiin päästäkseen osalliseksi siitä omaisuudesta, mikä isä oli hänelle aikonut antaa. Hankalan ratkaistavan kiistan takia julkaisi asianajaja John Swanljung lentokirjasen nimeltä "Duwaldtin testamenttiasia". Se oli osoitettu em. testamentin edunsaajille.

Herra Swanljund yrittää lehtisessään todistajien lausuntojen perusteella todentaa, ettei varakanneviskaali Duwaldtin suinkaan ollut tarkoitus jättää aviotonta poikaansa perinnöttä, vaan hänen harras halunsa oli turvata tämän tulevaisuus.

Asianajaja jatkaa, että Duwaldtin kuoltua tavattiin pelkästään testamentti, joka oli päivätty elokuun kuudennelle vuonna 1877 ja joka ei todennäköisesti vastannut vainajan viimeistä tahtoa sekä niitä toivomuksia, mitä tämä myöhempinä vuosina oli esittänyt.

Edelleen vainajan papereista löytyi kauppakirja, joka koski Karjalohjan pitäjän Särkijärven kylän Vappulan ja Immolan perintörustholleja. Kauppakirja oli allekirjoitettu myyjien puolesta, mutta Duwaldtin nimi siitä puuttui. Näin sitä ei oltu laillistettu.

Lisäksi paperit sisälsivät yksinkertaisen sitoumuksen (suomennos);

"Johan Emil Duwaldtille, syntynyt 1875, maksaa allekirjoittanut vaadittaessa viisikymmentätuhatta (50,000) markkaa kullassa, jolle summalle korkoa kumminkaan ei lasketa. Vaasassa maaliskuun 13 p:nä 1887. Gustaf Duwaldt"

Yllämainitut kaksi tilaa, jotka tuohon aikaan olivat yhteisviljelyksessä, oli vainaja useille valalle kuulustelluille todistajille vakuuttanut ostaneensa poikaansa varten.

Asianajaja Swanljung vetoaakin Emil D:n valtuutettuna asiamiehenä Vaasan kaupunkiin ja mainittuihin kahteen seurakuntaan, jotta Emilille voitaisiin siirtää omistusoikeus Vappulan ja Immolan ratsutiloihin sekä niillä olevaan irtaimistoon. Edelleen ym. velkakirjan nojalla Swanljung pyytää suorittamaan pojalle 50,000 markkaa kullassa.

Vaasan kaupungin valmistusvaliokunta ehdotti nyt, että Emil D:lle luovutettaisiin nuo Karjalohjan rusthollit, joiden arvo pesänkirjoitusluettelossa oli 49,639 markkaa ja 97 penniä sekä maksettaisiin 50,000 markkaa vainajan toiveen mukaisesti.

Kuitenkin tohtori Ehrström teki vastaehdotuksen, jonka mukaan ainoastaan elinkorot annettaisiin Emilille ja hänen mahdollisille perheenjäsenilleen. Lisäksi kaupunki maksaisi Emil D:n velat. Molemmat ehdotukset saivat kannatusta ja asia pantiin kaupungin valtuuskunnan istunnossa pöydälle.

Samainen herra Ehrström antoi kesäkuussa 1897 Vaasan raastuvanoikeudelle seuraavanlaisen, valallaan vahvistaman todistajanlausunnon Gustaf Duwaldtin tarkoituksista omaisuutensa suhteen;

"Tuomari G. Duwaldt vainaja käytti allekirjoittanutta lääkärinä viime elinvuosinaan ja kävin hänen luonaan useita kertoja. Käydessäni hänen luonaan oli myöskin kysymys hänen aviottomasta pojastaan Emilistä, ja kuulin isän lausuvan, että hänen aikomuksensa oli ottaa huolta pojan tulevaisuudesta. Myöskin Duwaldtin taloudenhoitajatar ilmoitti minulle useampia kertoja, että Duwaldtin tapana oli hänelle sanoa, että hän kyllä oli turvannut Emilin tulevaisuuden. Kun tuomari Duwaldt pitkällisen sairaalloisuutensa johdosta oli käynyt suuressa määrässä tarmottomaksi ja saamattomaksi eikä hän sen johdosta myöskään kyennyt johtamaan pojan kasvatusta, tarjouduin syksyllä 1894 hankkimaan pojalle paikan tilanomistaja Aejmelaeuksen luona Irjalan tilalla Vihdissä, jotta hän siellä saisi edes jonkunlaista kasvatusta sekä oppisi maanviljelystä.


Kun Duwaldt sittemmin herra Aejmelaeuksen välityksellä oli ostanut Immolan tilan Karjalohjan pitäjästä, tapahtui se epäilemättä tarkoituksessa lahjoittaa tämä tila pojalle kun hän huomasi ajan siihen otolliseksi.


Sen todisti tuomari Duwaldtin oma lausunto muun muassa allekirjoittaneelle; kumminkin tahtoi hän ensin koettaa pojan kykyä sekä antaa hänen tulla täysi-ikäiseksi. Tuomari Duwaldt ei suinkaan uskonut tähän aikaan loppunsa olevan niin lähellä ja oli kai sen vuoksi sitä mieltä, ettei ollut kiirettä tilan siirrolla pojalle jonkunlaisen laillisen asiakirjan kautta.


Että Duwaldt jo paljoa aikaisemmin oli ajatellut turvata poikansa tulevaisuuden, osoittaa pojalle tehty 50,000 markan velkakirja, joka pantuna sinetillä suljettuun kuoreen ilman mitään päällekirjoitusta tavattiin Duwaldtin säilöistä siinä tarkastuksessa, jonka kaksi maistraatinjäsentä ja allekirjoittanut toimittivat samana päivänä kuin Duwaldt kuoli.

Mutta kun sairaus, kuten sanottua, Duwaldtissa oli vaikuttanut suuresti psyykilliseen veltostumiseen eikä hän myöskään kyennyt arvostelemaan terveytensä heikkoa tilaa, ei hän tullut myöhemmin niin sijoittaneeksi velkakirjalla tarkoitettua säästämistä poikansa hyväksi, että sillä hänen kuollessaan olisi ollut lain voima, samaten kuin häneltä myöskin puuttui tarmoa uuden testamentin kirjoittamiseen tai lisäyksen tekemiseen vanhaan. Tämä siitä huolimatta, että tuomarin omaisuus oli vuosien kuluessa monin verroin suurentunut.


Yllä lausutun perustuksella saan sen vuoksi selittää vakavan vakaumukseni olevan, että tuomari Duwaldtin aikomus oli jättää pojalleen Emilille ostamansa tilat, vaikka kuolema tuli ennen kuin hän ennätti toteuttaa tämän ajatuksen."

Asia oli ollut vilkkaan keskustelun alaisena sekä Vaasassa että Porissa. Joka puolella oli pyritty siihen, että vainajan todellinen tahto toteutuisi, vaikka lain vaatimat asiakirjat puuttuisivatkin tai olisivat epätäydellisiä.


Suku- tai perhehistoriallisesti mielenkiintoisen tästä ilman loppuratkaisua kirjoitetusta tapauksesta tekee se tosiseikka, että Gustaf Duwaldt oli itsekin avioton lapsi. Hänen isänsä oli porilainen raatimies Carl Gustaf D. ja äiti sepän tytär Maria Christina Limnell. Poika Gustaf syntyi 1845 ja vuonna 1861 raatimies Duwaldt meni lopulta naimisiin neiti Limnellin kanssa.