Polkupyörän tulo Suomeen

Kyläkirjaston Kuvalehti no 5 1.5.1899
Polkupyörä tai pikemminkin sen edeltäjä "pikajalka" rantautui Suomen lehdistöön keväällä 1869. Tuolloin Uusi Suometar uutisoi mm. sorvari F. Paulinin welocipedistä, jota tämä oli esitellyt Helsingin Seurahuoneella huhtikuussa. Etupyörä oli tässä laitteessa noin puolentoista kyynärän korkuinen ja takapyörä vastaavasti hieman matalampi. Paulin oli tehnyt laitteella muutamia pieniä matkoja, jotka eivät "vielä juuri ole onnistuneet, mutta ei kukaan seppä syntyessään".

Polkupyörän edeltäjä oli eräänlainen ratsastuskone, jonka vapaaherra von Drais esitteli vuonna 1816 tai 1817. Vapaaherran nimi jäi elämään rautateillä resiinana, joka aikaisemmin kirjoitettiin muodossa dresina. Varsinaisen polkupyörän katsotaan saaneen alkunsa, kun ranskalainen Michaux asensi etupyörän napaan polkimet. Vähitellen tulivat mukaan ketjuvälitykset polkuvoiman siirtyessä takapyörään. Samoihin aikoihin pyöristä tuli samankokoisia, joka teki ajamisen helpommaksi. Kun John Boyd Dunlop vielä ehti keksiä ilmatäytteisen renkaan 1888, oli nykyaikainen pyörä suurin piirtein valmis.

Joskus 1820-luvulla Euroopassa järjesttiin herrasväelle erityisiä polku- tai pikemminkin potkupyöräkouluja. Edellä mainittu ratsastuskone nimittäin kulki eteenpäin ajajan potkiessa jaloillaan vauhtia aivan kuten potkulautailija tekee nykyään.

Polkupyörät levisivät Ranskasta ensin Englantiin, Yhdysvaltoihin, Italiaan ja mm. Ruotsiin. Suomeen näitä laitteita oli tulossa keväällä 1869 enemmänkin, kunhan "vaan jäät lähtevät ja meri tulee höyrylaivakululle avoimeksi". Pyörien osuudesta paikalliseen historiaan voit lukea parin vuoden takaisesta tarinastani!

Kommentit

Suositut tekstit