Ilmeisesti myös ensimmäiset hedelmäpuut Haarjärvellä ja Myllykylässä olivat jalostamattomia, sillä 1900-luvun alussa jäljellä olleet yksilöt eivät kuuluneet tuolloin tunnetuihin lajeihin. Yhtä kaikki, hedelmien maku oli edelleen hyvä. Luultasti omenat oli kasvatettu siemenistä ja muut tuotu taimina rannikoiden kartanoista.
Sammatin virkataloista nämä terveen elämän eväät levisivät vähitellen myös talollisilla ja edelleen mökkiläisille. Erityisesti asiasta innostuivat muutamat rannikkopitäjistä muuttaneet henkilöt. Ikävä kyllä harrastusta puutarhanhoidolle ei riittänyt kovin pitkään ja istutukset jäivät oman onnensa nojaan. Uusia taimia istutettiin, mutta niiden hoito jäi tyysten retuperälle.
Sammatissa kun ollaan, niin erityisenä tienraivaajana asialle oli luonnollisesti Elias Lönnrot, jonka ostaman Haarjärven Nikun tilan puutarhassa kasvoi hedelmäpuita, marjapensaita, mansikoita ja kukkia. Talon myöhemmin hankkinut ylitarkastaja Uno Cygnaeus ehosti pihaa entisestään, mutta tämän jälkeen Nikun talolliset eivät enää osanneet kunnioittaa edeltäjiensä työtä. Saman kohtalon sai Lönnrotin Lammin talon maille perustama puutarha, joka oli raivattu kirjaimellisesti korven keskelle. Seuraavan vuosisadan, so. 1900-luvun, koitettua oli tuokin kaunis paikka totaalisesti rappiolla.
Ainoa talollisten ja rusthollareitten joukosta noussut edellistyksellinen puutarhuri oli Kaukolan kylän Lassin perillinen Johannes Lietzen. Ruumiillisten vaivojen takia hän ei kyennyt raskaisiin peltotöihin, mutta puutarhassa työskentely sujui sitten sitäkin paremmin. Edellä mainittujen kasvien lisäksi Lassilta löytyi virginialaista tupakkaa, avomaan kukkia sekä keittiöyrttejä. Tarinoiden mukaan käytännössä jokaisessa sammattilaiskodissa oli Lassilta lähtöisin ollut "joriini", joten Lietzenin vaikutus paikkakunnan pihoihin oli merkittävä. Lassilla asui myös torpparin leski Liljeström, tuttavallisemmin "Trömskä". Hänen rakkauden kohteenaan olivat kukkaset ja keväästä lähtien Trömskän näki mm. hautausmaalla, jossa hän pyytettä huolehti vainajien viimeisistä leposijoista. Torpparin lesken tapana oli nimittää kukkasia piioiksi ja hän hoivasi niitä kuin äiti omia lapsiaan.
Sammatin asioista alkusyksystä 1902 Puutarha-lehteen kirjoittanut paikkakuntalainen nimimerkki K.B. näki tulevaisuuden valoisampana, sillä Lönnrotin perustama Emäntäkoulu opetti myös "kasvitarhanhoitoa". Näin oli toivoa siitä, että sammattilaiset tuntisivat jatkossa muitakin kasveja kuin lantun ja nurkkatupakan
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti