Vienan runonlaulajia

Samoihin aikoihin, kun uusi ajatus ”yhtenäisestä kansasta” ja ”kansallisvaltiosta” heräsi suomalaisten (ja monien muidenkin eurooppalaisten kansojen) mielissä 1800-luvun alussa, huomattiin että vanhat perinteet olivatkin parhaiten säilynyt rajan takana Vienassa. Yhtenäisellä kansalla täytyy olla yhtenäinen menneisyys, ja menneisyyttä saatiin nyt kansanrunoista. Enää eivät vanhat runot ja uskomukset olleet kirkollekaan kilpailija. Varsinaisen alkusysäyksen kansanperinteen talteenotolle antoi Pohjanmaalla asuva piirilääkäri ja kansanrunouden kerääjä Sakari Topelius, jonka tietoon oli tullut vienalaisten laukkukauppiaiden laulutaito. Vaikka Topelius itse ei koskaan käynyt Vienassa, laulatti hän 1821 kauppamatkalla ollutta tšenalaista Jyrki Kettusta, joka Topeliuksen kautta esitti hämmästyneelle suomalaiselle lukijakunnalle kuusi pitkää muinaisrunoa. Topelius mainitsi toisen julkaisemansa kansanrunousvihkonsa esipuheessa 1823 vanhoja runonlauluja veisattavan enää vain Suomen itäisillä äärillä ja luoteisessa Venäjänmaassa ja kirjoitti vielä 1831: "Yksi ainoa maanpaikka, sekin Suomen piirin ulkopuolella, tai muutama pitäjäs Arkkangelin Läänissä, erinomattain nimitettävä Vuokkiniemen Pitäjäs, säilyttää vielä vanhat tavat ja vanhan urosväen jutut vilpitönnä ja puhtaanna. Siellä veisaa vielä Väinämöisen ääni, siellä soipi vielä Kantele ja Sampo".

Ensimmäinen Vuokkiniemellä käynyt runonkerääjä oli kielitieteilijä A.J. Sjögren 1825. Eeppisten runojen osalta nousi tärkeimmäksi kerääjäksi kuitenkin Elias Lönnrot, joka kävi useammalla keräysmatkalla Vienassa 1830-luvulla. Runonlaulajat itse eivät tunteneet mitään yhtenäistä teosta, vaan ainoastaan erilaisia eri aiheista kertovia runoja. Lönnrot ryhmitti kuitenkin palasista yhtenäisen eepoksen, Kalevalan. Ehkä Lönnrot tosissaan uskoi, että joskus oli ollut olemassa suomalainen runoeepos, jonka hän pyrki ikään kuin löytämään uudelleen. Ja ellei olisi ollutkaan, otti hän tavoitteeksi antaa Suomen kansalle sellaisen. Myöhemmät perinteenkerääjät huomasivat, että Vienasta saa talteen paljon muutakin kuin eeppisiä runoja ja 1800- luvun jälkimmäisellä puoliskolla alettiin taltioimaan myös arkisempaa käyttörunoutta, loitsuja, häävirsiä, kehtolauluja, lastenrunoja ja työlauluja.

Myös Remsun suku kasvatti runonlaulajia. Lukki Iivanantytär Remsunen, joka oli avioitunut Venehjärvelle, opetti runonsa tyttärelle Hoto Lesonille. Kusti Karjalainen tapasi 1894 tollonjokilaisen Okahvie Matvenna Remsujeffin, jolta kolme vuosikymmentä myöhemmin Marttini kirjoitti Kajaanissa muistiin loitsuja ja taikoja. Anni Bogdanoff muutti naimisiin Uhtualle, mutta oli syntyisin Remsujeffejä Tollonjoelta. Hänen isänsä oli ollut taitava laulaja ja ilmeisesti oli osa Annin runoista tältä opittuja. Anni lauloi Kalevala-aiheista, mutta myös muuta epiikkaa, häävirsiä, kehtolauluja, lastenrunoja, työlauluja, loitsuja. Kemppainen ja Salminen kirjoittivat Annilta 1910-luvulla kaikkiaan satakunta runoa ja loitsua.



Kiitos RR!

Kommentit

Suositut tekstit