Venetsian kaupungissa alkoi eräs nainen, jonka nimeä ei tiedetä, noin vuoden 1540 paikkeilla käyttää "fazzolettoa" eikä kauan kestänyt, kun hänen tapaansa seurattiin koko Italiassa.Tämä nenäliina yleistyi sitten Alppien Ranskan puoleisessa osassa, jossa sekä herrat että naiset silloisen kuninkaan, Henrik Toisen hovissa oppivat sitä käyttämään. Tuohon aikaan kyse oli ylellisyystuotteesta ja liinoja valmistivat vain parhaimmat kutomatehtaat. Nenäliinat koristeltiin lisäksi mitä kauneimmilla koruompeleilla. Kuningas Henrik kolmannen aikana alkoi levitä tapa kastella liina hajuvedellä.
Saksan alueella liinojen käyttö levisi joskus 1580 ja silloinkin vain ruhtinaallisen ja ylhäisen väen keskuuteen. Aina valppaat lakimiehet keksivät oitis markkinaraon ja 1595 Dresdenissä annettiin nenäliinan kieltävä laki. Syynä oli sen liian ylellisyys, joka ei sopinut Lutherin hartaaseen protestanttisuuteen.
Jälkimaailman korvissa tuntuu oudolta kuulla siitä, että nenäliinan käyttö Ranskassa tuntui muista eurooppalaisista vääryydeltä. Niinpä kun Englannissa eräässä Shakespearen näytelmäkappaleessa mainittiin nenäliina, herätti se yleistä suuttumusta ja koko kappaleelle vihellettiin.
Myös Rikhard II, Englannin kuningas, on saanut kunnian olla nenäliinan keksijä. Eräiden tilikirjojen mukaan hänellä oli kankaanpalanen, mihin hän pyyhki kuninkaallisen nenänsä. Rikhard II kuoli jo vuonna 1400, joten ehkäpä Venetsiassa herättiin hieman jälkijunassa tähän ruhtinaalliseen ylellisyyteen. Toisaalta kuinka monella tämän lukijalla on nenäliina juuri tätä lukiessa paidan tai takin taskussaan? Niinpä!
Kuvassa - taiteilija Ferdinand Bol (1616-1680), Elisabeth Jacobsdr. Bas (1571-1649), widow of Jochem Hendricksz. Swartenhont - maalaus on noin vuodelta 1640
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti