Jaakko Forsman murhayrityksen kohteena

Professori Jaakko Oskar Forsman syntyi kirkkoherra Georg Jakob F:n ja Anna Lovisa Ebelingin perheeseen Vähäkyrössä heinäkuun lopulla 1839. Hänet lähetettiin jo varhain opintielle ja 1857 Jaakko kirjoitti itsensä ylioppilaaksi Vaasan lukiosta. Myöhemmin hän valmistui filosofian maisteriksi, molempien oikeuksien kandidaatiksi sekä molempien oikeuksien lisensiaatiksi ja tohtoriksi. Hänen väitöskirjansa "Pakkotilasta kriminaalioikeudessa" oli ensimmäinen suomenkieliseksi tehty oikeustieteen väitöskirja. Laajoja opintojaan Forsman täydensi opintomatkoilla Berliiniin, Dresdeniin ja Leipzigiin vuosina 1878-79 sekä 1881.

Forsman oli Helsingin yliopiston lainopin tiedekunnan vt. suomen kielen ylimääräisenä professorina 1869-1878, rikosoikeuden ja oikeushistorian professorina 1879-1899 sekä siviilioikeuden ja roomalaisen oikeuden vt. professorina useaan eri otteeseen. Hän toimi yliopiston vararehtorina vuosina 1892-1899 ja vt. rehtorina 1896-1899.

Forsman oli papiston edustajana mukana säätyvaltiopäivillä vuosien 1882-1899 välillä. Hän oli valtiopäivien rikoslakivaliokunnan puheenjohtajana 1888, lakivaliokunnan puheenjohtajana 1899 sekä jäsenenä rikoslakiehdotusta tarkistavassa komiteassa 1881-1884 ja puheenjohtajana kirkkolakikomiteassa 1886. Forsman oli myös Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen 1889-1891. Hän sai valtioneuvoksen arvon 1898.

Jaakko Forsmanin suku muodosti 1800-luvun lopulla huikean "värisuoran" valtiopäivillä. Hänen vanhin veljensä Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen oli ensin pappis- sitten aatelissäädyn edustajana useilla eri valtiopäivillä. Hän oli yksi merkittävimmistä suomalaisuuden kannattajista ollen perustamassa suomalaista puoluetta.

Yrjö Sakarin ja Jaakon lisäksi valtiopäivillä edustivat myös Johan Rudolf, joka edusti talonpoikaissäätyä. Kotipitäjässään Hämeenkyrössä hän oli mm. kuntakokouksen esimiehenä peräti 10 vuoden ajan 1870-80.

Nuorin veljessarjan valtiopäivämies oli Ernesti Emil. Hän oli koulutukseltaan varatuomari ja ajan mittaan hänen nousi oikeuslaitoksen kaikista korkeimpiin virkoihin. Vuoden 1891 valtiopäivillä Ernesti edusti Hämeenlinnan kaupunkia porvarissäädyssä. Poliittisesti hän kuului myöntyväisyyssuunnan miehiin.

Kaikki edellä mainitut tiedot ovat saatavilla useasta eri lähteestä eikä niissä sinänsä ole mitään uutta. Sen sijaan Jaakko Forsmaniin vuonna 1889 kohdistuneesta murhayrityksestä ei ole yleensä puhuttu kovin paljoa.

Forsmanin entinen tuttava, filosofian maisteri Valdemar Churberg yritti nimittäin murhata tämän marraskuussa lopulla 1889. Kaikeksi onneksi hanke epäonnistui ja Forsman selvisi muutaman viikon sairaalakäynnillä. Maisteri Churberg vedettiin luonnollisesti oikeuteen, mutta yllättäen uhri suorastaan puolusti tätä. Hän nimittäin piti sairaalasta käsin antamassaan lausunnossa ilmeisenä sitä, että Churberg oli toiminut tilapäisessä mielenhäiriössä.

Oikeus pyrki selvittämään lääketieteellisin perustein olisiko murhaaja ollut syyntakeeton vai tietoinen tekonsa seurauksista. Churbergin oma perhe halusi julkisuuteen toimittamallaan kirjeellä varjella tätä joutumasta pahamaineisten mielisairaaloiden hoidokiksi. He katsoivat, että siellä terveestäkin miehestä tulisi hetkessä sairas. Tämä vetoomuksen allekirjoitti Valdemarin sisar, taiteilija Fanny Churberg. Tosin Fanny oli lopettanut taidemaalariuransa jo kymmenisen vuotta aiemmin, kun hänen toinen veljensä Torsten oli sairastunut kohtalokkaaksi käyneeseen tuberkuloosiin. Ehkäpä Valdemarin kohtalo vaikutti siihen, että Fanny menehtyi 1892, vain 47 vuoden iässä.