Adam Linden Turkin sodassa 1877

Pälkäneen Onkkalan kylän itsellisten monilukuisessa joukossa asui myös puuseppä Adam Linden, joka oli syntyjään Hauholta. Hänen vaimonsa Eeva Stiina Matintytär oli taasen syntynyt Luopioisissa. Perheessä oli useita lapsia, joista vuonna 1846 syntynyt Adam käytti sekä isänsä sukunimeä että sen lyhennettyä muotoa Lind astuessaan sotapalvelukseen Suomeen kaartissa.

Reilun 30 vuoden iässä karvari Adam Linden oleskeli Hämeenlinnan kaupungissa raajarikkona kävellen kainalosauvojen avulla. Kysyttäessä syytä tähän kertoi Adam olleensa niitä, jotka kesällä 1878 pestattiin Suomen kaartiin ja lähetettiin hetken päästä Turkin sotatantereelle. Venäjän ja Osmanien valtakunnan välillä käytiin sotaa vuosina 1877-1878. Venäläisten joukoissa taistellut kaarti kunnostautui tsaarin mielestä niin hyvin, että hän antoi sille kunnianimen Vanhan kaartin pataljoona. Joukko-osasto tunnetaan nykyisin Kaartin jääkärirykmenttinä.

Kaartin suurin tai ainakin huomattavin taistelu käytiin 24. päivä lokakuuta 1877 sen osallistuessa Gornyj Dubnjakia (nykyisessä Bulgariassa) vastaan tehtyyn rynnäkköön. Suomalaisista sotilaista kaatui 24 miestä, minkä lisäksi viisi upseeria ja 87 sotilasta haavoittu. Viimeksi mainittujen joukossa oli myös puusepän poika Linden. Häntä haastatellut sanomalehtimies kertoi asiaa suurin piirtein seuraavaan tyyliin.

"...kohta, kun Venäjän väki saapui turkkilaisten näkyviin, jälkimmäiset rupesivat ampumaan ja heidän luotinsa sattuivat jo niin kaukaa, ettei kaartilaisten pyssyt, vaikka hyvätkin, kantaneet sinne asti likimainkaan. Sen tähden täytyi heidän olla ampumatta ja rientää keskellä turkkilaisten luotisadetta lähemmäksi, väliin heittäytyen maahan pitkäkseen, jolloin turkkilaiset lakkasivat ampumasta, väliin juosten edelleen, jolloin viholliset taas ampuivat rajusti.

Kysyttäessä miltä tuollainen luotisade tuntui mielessä, vastasi Linden ei muuta pelänneensä kuin ettei hän ymmärtäisi totella komentosanoja, joihin ei hän vielä ollut tottunut.

Sen tähden kuuntelikin hän komentohuutoja hartaammin kuin kuulain viuhkinaa. Juostessa hän ei malttanut pysyä rivissä vaan juoksi edelle, josta hän sai aika nuhteitä. Niin kuin tiedetään, alkoi tämä taistelu jo aamulla varhain ja vasta ehtoolla kello kuuden aikaan päästiin rynnäkköön. Vähän jälkeen puolen päivän sai Linden kuulan rauhasiinsa, joka sieltä tunki selkärankaan saakka ja sinne seisahtui.

Linden l. Lind kaatui kentälle katsoen taaksensa, olisiko sanitäriä lähellä. Vaan semmoista ei näkynyt. Hän rupesi huutamaan apua ja jonkun matkaa hänestä nosti eräs sanitäri päätänsä ojasta, mistä hän oli etsinyt suojaa kuulilta. Tämä sanoi ettei hän uskaltaisi nousta ojasta Lindiä auttamaan, vaan jos Lind pääsisi rämpimällä sinne, niin hän jollain hiljemmällä hetkellä kantaisi hänet poista. Näin myös tapahtui.

Haava sidottiin aluksi, jotta verentulo saataisiin pysähtymään. Kuula kuitenkin poltti Lindin sisälmyksiä ankarasti, joten hän rukoili haavureita ottamaan sen pois. Tämä ei käynyt laatuun ennen kuin päästiin parempaan hospitaaliin. Seuraavana päivänä kannettiin haavoitettuja eilisen tappotantereen läpi, jossa Lind sai nähdä kaikki sen kauhistukset. Vakinaiseen sairashuoneeseen tultua kaivettiin kuula pois ja vähitellen kuljetettiin Lind Bulgarian ja Romanien kautta Venäjällä.

Matka sairasvankkureissa oli sangen vaivalloinen lokaisilla ja kuoppaisilla teillä. Kerran sai Lind ajurikseen erään romanialaisen, jonka kieltä hän ei ymmärtänyt. Tämä ajoi rajusti ja haavaa pakotti kauheasti. Lind pyysi ja rukoili miestä ajamaan hiljaa, vaan tämä ei ensinkään huolinut rukouksista ruoskien hevosiaan, vaikka Lind tarjosi tälle ainoaa ruplaansa.

Venäjällä tuli helpompaa, kun kuljetus tapahtui rautatievaunuissa. Pysähdyspaikoilla tuli usein herroja katselemaan haavoittuneita ja lahjoittamaan näille rahaa. Lind makasi useita kuukausia lasareteissa, kunnes hänet viimein kirjoitettiin Moskovassa ulos terveenä, mutta raajarikkoisena. Pietarissa hänelle annettiin passi Hämeenlinnaan, koska Lind sanoi olevansa kotoisin Hämeenlinnan "kupernista". Hämeenlinnasta piti Lindin vielä päästä Helsinkiin, koska hänen piti saada laillisesti ero kaartista. Muutoin hän jäisi ilman eläkettä, sillä karvarin työtä hän ei enää pystyisi tekemään."

Vuoden 1878 lopulla Turkki ja Venäjä olivat jo solmineen ns. Stefanon rauhan. Sen perusteella piti Venäjän saada 3,5 miljardia markkaa sotakorvauksia. Suomessa uutisoitiin tästä mm. seuraavasti; "Jos nyt turkkilainen rupeaisi wenäläiselle tätä summaa suorittamaan sillä ehdolla, että markka aina minuutin päästä maksettaisiin, niin saisi molemmilla olla hywät ewäät ja ne ehkä sittenkin loppuisiwat kesken. Sillä jos asianomaiset lakkaamatta yöt päiwät kesät talwet pysyisiwät työssä, kuluisi maksuun lähes 7000 wuotta".