Juutalaismiehen näkemys Suomesta 1900

Herra Harry de Windt sai 1900-luvun alussa toiveen julkaista matkakertomuksen Suomesta. Tuohon aikaan ei anglo-amerikkalaiselle matkaajalle ollut juurikaan saatavilla kirjoja, joista olisi voinut saada kuvan maastamme matkailukohteena. Kirjan esipuheen mukaan useimmilla ihmisille olivat tuttuja lähinnä rouva Tweedie'n kirjanen "Through Finland in Carts" sekä jokaiselta matkusvaiselta löytyvä "Murray's Guide". Nämä molemmat olivat tuohon aikaan jo hieman vanhentuneita, joten em. toiveen esittänyt englantilainen kirjakauppias Pietarista halusi jo jotain uudempaa tarjottavaa asiakkailleen.


Harry de Windt myös toteutti pyydetyn kirjan ja matkallaan Suomessa hän poikkesi mm. Hämeenlinnaan. Sinä päivänä oli hyvin myrskyinen sää ja de Windtin istuessa omasta mielestään hyvin vaatimattomassa, paikallisen hotellin aulassa, oli siellä hänen lisäkseen vain yksi vieras. Tämä mies oli amerikkalaistunut Saksan juutalainen, joka kertoi de Windtille innokkaasti Suomen sen hetkisestä ilmapiiristä koskien juutalaisia. Samalla miehet nauttivat kahvista ja likööristä, jonka maksaminen sivumennen sanoen tuli de Windtin osalle. Samoin kävi punssin kanssa, jota tämä seurallinen mies nautiskeli edelleen kirjailijamme laskuun. Kirjoittajan kannalta oli tietysti hyvä, että samaan aikaan miehestä tuli aina vain puheliaampi.

Hän oli kertomansa mukaan tullut juuri Amerikasta. Tämä matka oli ollut menestyksellinen, mutta de Windtin mukaan mies olisi voinut käyttää vaurauttaan myös uusimmalla hieman vaatekaappinsa sisältöä.

Mies oli syntynyt Hampurissa, mutta muuttanut lapsena vanhempiensa mukana Venäjälle. Sieltä perhe oli karkotettu, joten he olivat asettuneet Helsinkiin. Mies oli aikuisiällä lähtenyt siirtolaiseksi Amerikkaan, sillä hänen mukaansa Suomessa oltiin hyvin suvaitsemattomia juutalaisia kohtaan. Kirjailija de Windt epäili, että runsaissa määrin nautittu punssi olisi saanut miehen puhumaan omiaan.

Hän pysyi väitteessään ja vetosi esimerkiksi siihen, että käytännön elämään liittyvien ongelmien takia Suomessa asui hyvin vähän juutalaisia. Pääasiallisina asuinkaupunkeina näillä harvoilla olivat Turku ja Helsinki. Miehet olivat yleensä olleet armeijan palveluksessa, jonka jälkeen he saivat perheineen jäädä maahamme. Punssia naukkailevan miehen mielestä valtio teki kaiken mahdollisen ajaakseen juutalaiset pois Suomesta, mutta tästä huolimatta miehet sotilasuran jälkeen työllistivät itsensä joko räätäleinä tai kauppiaina pukeutuen vanhoihin, hyvin käytettyihin vaatteisiin.

Toisaalta he maksoivat saman verran veroja kuin muut suomalaiset ja heillä oli samoja etuoikeuksiakin. Yksi merkittävä poikkeus mutkisti Suomen juutalaisten elämää merkittävästi. He eivät voineet mennä naimisiin Suomessa edes omaa uskoaan tunnustavien kanssa. Mikäli joku meni naimisiin ulkomailla ollessaan, evättiin häneltä pääsy takaisin Suomeen.

Yhä enemmän punssissa ollut mies uskoutui de Windtille kertoen sydämensä valitun olleen mieluummin isänmaalleen kuin hänelle uskollinen. Kosiomatka oli päättynyt pettymykseen ja mies purki tunteitaan rajusti de Windtille. Suuttuneen oloisen miehen mukaan suomalaiset kyllä kehuivat hienoja kaupunkejaan, rautateitään, rikkauttaan sekä yritysmaailmaansa. Amerikkalaistuneen miehen mukaan pieninkin Teksasin kaupunki oli suurempi kuin Helsinki eikä hämeenlinnalaiseen hotelliin olisi saanut majoitettua kunnolla koiraakaan. Tämä "yhden hevosen maa" sai miehen hänen sanojensa mukaan sairaaksi eikä hän aikonut koskaan investoida penniäkään Suomeen - ainakaan niin kauan kuin Venäjä oli maan todellinen isäntä.

Viimeksi lauottu toteamus sai de Windtin hymyilemään itsekseen, sillä miehen kulunut musta puku, paperinen kassi ja luultavasti jouluisesta pikkuleipärasiasta saatu "timanttisormus" veivät siltä terävimmän kärjen.