Kiskon Kirkonkylässä sijaitsevaa Härän taloa hoitivat yleensä lampuodit eli vuokraviljelijät tilan varsinaisen omistajan lukuun. Kiskon rippikirjassa, joka alkaa vuodesta 1780, on "isännäksi" mainittu eräs Pehr Pehrsson. Hänen puolisonsa nimi oli Maria Matsdotter ja perheessä on kaksi lasta; Johan (1761) sekä Lena (1764).Kiskolaiset olivat yleensä kotoisin oman pitäjänsä lisäksi jostain naapuriseurakunnasta; Pohjasta, Perniöstä, Kiikalasta, Suomusjärveltä, Perttelissä tai yleensä lähialueelta. Kummallista kyllä Pehrin ja Marian vihkimerkintää tai em. kahta lasta ei tuntuisi löytyvän mistään. Vaikka etsintää laajentaa Karjalohjan, Nummen, Salo-Uskelan ja Halikonkin suuntaan, pysyy perhe kadoksissa.
Ongelman ratkaisua olisi tietysti järkevintä hakea Kiskon muuttokirjoista, joita on säilynyt ainakin 1760-luvulta lähtien. Etsiminen on toki hidasta, mutta varmaa. Tämä oli tilanne parikymmentä vuotta sitten, sillä vuonna 2010 on sukututkijalla netissä vaikka mitä tietolähteitä. Edellä esitellyt rippikirjat löytyvät Digiarkistosta ja HisKi taasen tarjoaa kastettujen sekä vihittyjen luetteloita lähes koko Varsinais-Suomen alueelta.
Näin aikaa vievän kierroksen muuttokirjarullien perässä voi unohtaa ja tehdä HisKi-haun Varsinais-Suomen vihittyjen luetteloista pariskunnasta Pehr Pehrsson ja Maria Matsdotter. Heti ensimmäinen hakutulos vaikuttaa lupaavalta, sillä Kaarinassa on 1759 vihitty samannimiset henkilöt. Sen sijaan muita sopivia kandidaatteja ei näyttäisi löytyvän. Jos sitten samalta alueelta hakee Pehrille ja Marialle lapsia, napsahtaa Kaarinasta napakymppi; siellä syntyvät Johan ja Lena juuri em. vuosina. Paikkana on Lemun kylän Kreulan talo, jonka vävyksi Pehr l. Petter on tullut naituaan talon tyttären. Kreulan tunnetumpi nimi on Ylilemu. Härän huomattavasti vaatimattoman tilan tavoin Ylilemun varsinaiset omistajat olivat antaneet tilan hoidon lampuodeille.
Pehrin ja Maria syntymävuosiksi on Kiskossa merkitty 1737 sekä 1739. Heidän sukuperänsä selvittäminen vaatisi Kaarinan rippikirjojen läpikäyntiä ja tähän ei ole toistaiseksi mahdollisuutta internetin välityksellä. Näin täytyy vain todeta, että Pehr ja Maria perheineen muuttivat 1783 tai 1784 naapuritaloon, Immoisten rustholliin. Siellä isäntänä oli Gustaf Hartzell.
Härällä asuivat lähinnä Kiskon pitkäaikaisen kirkkoherran, Elias Roosin aikuiset tyttäret, kunnes vuosisadan lopulla kersantti Elias Roos, kirkkoherran poika otti talon kokonaan itselleen. Toki Härällä oli jatkuvasti runsaasti palvelusväkeä, sillä ison tilan hoito vaati paljon työteliäitä käsipareja.
Elias Roosin muutettua jossain vaiheessa muualle, tuli Härän isännäksi 1810-luvulla Michel Michelsson vaimonsa Anna Lisan kanssa. He olivat molemmat kiskolaisia, Michel Orijärven Paavon talon jälkeläinen, kun taas Anna Lisa oli Leilän rusthollin lampuodin tytär. He jäävät Härälle koko elämänsä ajaksi. Vähitellen Michel ottaa käyttöön sukunimen Orenius ja tulee valituksi pitäjän kirkkovahdiksi. Hän kuolee 1830-luvulla ja poika David tulee Härän uudeksi isännäksi.
David menehtyy nuorella iällä ja velipoika Gustaf ottaa ohjat käsiinsä. Hän oppinut mies ja toiminut mm. kruununnimismiehenä sekä ylimääräisenä lääninkanslistina. Veljensä tavoin Gustaf kuoli melko varhain eli vuonna 1858. Leski Erika, joka oli kotoisin Kaukurin kylän Uotilan rusthollista, jäi asumaan Härälle. Lopulta poika Kaarlen vartuttua voitiin tilanpito antaa hänen osaaviin käsiinsä.
Kun Kaarle lähestyi 50 ikävuottaan, hän päätti vapaaehtoisella huutokaupalla luopua Härän tilasta, jossa suku oli asunut vuodesta 1810 lähtien. Tilalla oli 1/3 manttaalia, joka oli sama määrä kuin vuoden jo yli sata vuotta aiemmin. Huutokauppailmoituksen mukaan talolla oli metsää yli oman tarpeen, torpparit tekivät 184 työpäivää lukuunottamatta naisten päiviä, muut tilan mailla asuvat maksoivat vuodessa 189 markkaa. Viljelysmaat olivat yhdeksän palstaisessa kiertoviljelyksessä, hyvässä kunnossa ja hyvälaatuisia. Rakennustenkin kerrottiin olevan kelpo kunnossa ja talolla oli vedellä käyvä pärehöylä. Rehutuloilla elätetään 12 lehmää, 3-4 hevosta sekä muuta karjaa.
Kaarle Orenius pidätti itselleen oikeuden tunnin ajan miettiä hyväksyykö kolmesta tarjouksesta korkeimman vai hylkääkö kaikki. Jos tila myytäisiin, pitäisi ostajan maksaa heti 1000 markkkaa. Talon saisi haltuunsa kolmisen kuukautta myöhemmin eli marraskuussa 1903.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti