Vähän hankalampi tapaus

Eräs rakuunaesi-isistäni on aina jäänyt hieman vähemmälle huomiolle eikä vähiten sen takia, että hänen tutkimisensa on ollut työlästä. Se ei myöskään ole onnistunut omin avuin, vaan mm. Ylioppilasmatrikkelin koostaja Yrjö Kotivuori ja Suku Forumin vakiokäyttäjät antoivat kymmenisen vuotta sitten olennaiset tiedot.

 Aikoinaan ongelmana oli löytää isä kahdelle veljekselle Juholle ja Yrjölle, jotka toimivat räätäleinä Karjalohjalla. Heidän isänsä identiteettiin saadaan vihje Pohjan ja Karjalohjan käräjien pöytäkirjoista vuosilta 1737, 1745 ja 1756. Ensin mainittu[1] kertoo Juhon olleen nuoren rengin Kiskon Leilästä ja toinen paljastaa hänen sukunimekseen Leijel. Vuonna 1756 pidetty oikeudenistunto kertoo Juhon ja Yrjön olleen veljeksiä. Nämä tiedot ovat oleellisia oikean sukujohdon varmistukseksi. Lisävihjeenä on tieto nimestä Leijel, joka yhdistää miehemme erääseen rakuunaan Kiskon Leilässä. Kyseinen Yrjö Sipinpoika Leijel tai Lägel (nimiasu vaihtelee eri lähteissä) oli rakuuna Uudenmaan ja Hämeen läänin rakuunarykmentin Raaseporin komppaniassa. Sotilasnimi lienee muodostunut asuinkylästä, Leilästä. Edellä mainitun rykmentin pääkatselmusrullasta[2] vuodelta 1728 selviää, että Yrjö otettiin palvelukseen vuonna 1723. Hänen kerrotaan syntyneen Karjalohjalla, mutta sotilasrullien ilmoittamiin tietoihin on syytä suhtautua pienellä varauksella. Toisaalta pitää muistaa, että aikoinaan Leilän kylä oli osa Karjalohjaa ja liitettiin vasta myöhemmin Kiskoon.

Rakuuna Yrjö Leijel/Leijell/Lägel mainitaan kolmannen korpraalikunnan ruodun 85 miehenä. Tuon ruodun rakuunan palkkasi Leilän silloinen rusthollari Abram Lunderberg. Yrjön kerrotaan palvelleen 5.9.1747 saakka. Hän kuoli Leilän rakuunan torpassaan huhtikuun viimeisenä 1752. Hänen viimeinen leposijansa oli kirkon lattian alla ja kellojakin soitettiin neljästi.

Yrjön tarkka sukuperä on toistaiseksi epävarma, sillä rippikirjojen mukaan hän olisi syntynyt 1688. Mennessään naimisiin Kiskon Pappilan piian, Kirstin kanssa vuonna 1714, hänen patronyyminsä on Sipinpoika. Kaikista luultavimmin hänen vanhempansa olivat Sipi Yrjönpoika ja vaimonsa Valpuri Jaakontytär. Sen sijaan näiden kahden henkilön vaiheet ovat todella hankalasti jäljitettäviä. Sipi kuoli Leilän naapurissa, Malmbergetillä vuonna 1712. Hänen kuoliniäkseen on merkitty 62 vuotta. Toisaalta 1704 Leilässä kuoli renki Sigi Yrjönpojan vaimo Hebla Abrahamintytär 50 vuoden iässä. Edelleen Sipi meni 1687 naimisiin em. Valpurin kanssa, jonka kuolinaikaa ei tuntuisi löytyvät. Kaiken lisäksi Leilässä vihitään 1709 Sipi Yrjönpoika ja ratsumiehen leski Valpuri Jaakontytär.

Viimeisen kappaleen luettuasi ymmärrät varmaan, miksi tämä tapaus on jäänyt yli kymmeneksi vuodeksi hautumaan. Kiusallisen paljon keskenään hieman ristiriitaisia tietoja yhdistettynä mm. rippikirjojen puuttumiseen tekee selvittämisen todella ikävän hankalaksi. Aina ei tietoa ole tarpeeksi ja silloin on syytä olla tekemättä spekulaatioita suuntaan tai toiseen – ainakaan näin julkisesti!

 

 

---

[1] Raaseporin tuomiokunnan renovoidut tuomiokirjat - II KO a:38 Varsinaisten asioiden pöytäkirjat 1737-1737, jakso 1333; Kansallisarkisto - kts kuva!

[2] Uudenmaan ja Hämeen läänin rakuunarykmentti Pääkatselmusluettelo 1728-1728 (54955 URR 392)  Sivu 685

Kapteeni 1500-luvulta

Tarinat suorista esivanhemmistani, jotka olivat sotilaita, tuntuvat jatkuvat loputtomiin. Tällä kertaa matkataan Länsi-Uudenmaan Karjalohjalle, Katteluksen kylään tutustumaan hieman erääseen Sven Erikssoniin, joka oli tullut sinne Ruotsista saakka. Sven oli syntynyt ennen vuotta 1540.  Sven Erikinpoika oli jo vuonna 1566 länsigöötanmaalaisen jalkaväkiampujien lippukunnan päämies eli käytännössä kapteeni arvoltaan.

Jos hieman taustoitetaan aikaa, niin Ns. pitkä viha, 25-vuotinen sota Venäjää vastaan oli menossa 1570–1595 päättyen Täyssinän rauhaan 1595. Turun piispana oli 1583–1625 Eerik Sorolainen, jonka pöytäsaarnaajana toimi naapurikylän Tavian poika Petrus Matinpoika, sittemmin Nummen kappalainen ja Karjaan kirkkoherra. Ruotsin kuninkaana oli Juhana III:n poika Sigismund 1592–1599 ja hänen jälkeensä 1599–1611 setänsä Kaarle IX eli Kaarle-herttua, aluksi valtionhoitajana.

Tuohon aikaan Katteluksen kylässä oli maakirjojen perusteella neljä taloa, joita voidaan nimittää, vaikka kirjaimilla A, B, C ja D. Näistä viimeksi mainittu joutui Sven Erikssonin haltuun 1586. Hän oli järjestyksessä neljäs talon nimeltä tunnettu isäntä. Hän sai 2.4.1586 kreivi Axel Leijonhufvudilta vapautuksen kaikista apuveroista yhteen Katteluksen kylän neljästä talosta. Kylä joutui vähitellen yksiin käsiin ja muodostui erääksi Karjalohjan menestyvimmistä ratsutiloista. Pitkinä sotavuosina 1500-luvun lopulla verorasitus kasvoi, mutta naapurien köyhtyessä nihtipäällikkönä sodassa palvellut isäntä menestyi verovapautensa turvin. Kylän kaksi muuta taloa (B ja A) joutui vähitellen hänen haltuunsa. Hän sai 3.10.1605 kaksi Katteluksen kylän taloa vapaaksi veroista niin pitkään kuin hän on käytettävissä kruunun palvelukseen[1]; ” Swenn Eriksonn Knehte Hofwisman - 3 Heman Hafwer Konung Maitz Breff ther opå”. Sven Erikinpoika selvisi sotilaana useista taisteluista kuollen vuoden 1610 tienoilla. Oheinen kuva on viitteenä oleva voudintilin pätkä. 

Tuon ajan lähteistä ei Sven Erikssonin sotataivalta voi juurikaan selvittää, mutta hyvin varmasti hän osallistui ns. pitkään vihaan ja kenties myös Nuijasodan taisteluihin. Luultavasti hän kuoli kotitalossaan, sillä 1600 -luvun alkuun mennessä hän oli jo iäkäs mies tuon ajan mittapuun mukaan.

 

---

[1] Uudenmaan voutikuntien tilejä - 3513 Raaseporin läänin maantarkastuskirja 1604-1604, jakso 4; Kansallisarkisto

Sisällissodan uhri

Omissa, suorissa esivanhemmissani näitä sotamiehiä tuntuu riittävän enemmän kuin osasin arvatakaan tätä juttusarjaa aloittaessani. Tällä kertaa tarina päättyy itsenäisyytemme vuosiin, mutta aloitetaan alusta.

Kirjoitin aiemmin Suomen sodassa kuolleesta Mikko Ahlbergista. Hänen pojanpoikansa poika Aukusti Aleksanteri syntyi Varsinais-Suomen Kiskon pitäjän Hongiston kylässä kevättalvella 1889. Hänen isänsä oli tuolloin Kylänpään talon Nummilan torpparina. Leikkikavereita lienee riittänyt, sillä perheessä oli 1890-luvun puolenvälin tienoilla yhteensä kahdeksan lasta. Yksi heistä oli isän aiemmasta avioliitosta. Isä Adolf Fredrik ja vaimonsa Matilda Maria lienevät mieltyneet A-kirjaimeen, sillä perheestä löytyivät mm. Albert Alarik, Aksel Anselm, Anna, Aukusti Aleksander, Arvo Aadolf ja Aarne Arthur sekä heidän velipuolensa Aadolf Walfrid! Vain Adolf Fredrikin ja Matilda Marian yhteinen esikoinen, tytär Olga Maria sai ns. sarjasta poikkeavan nimen.

Päähenkilömme Aukusti Aleksanteri lähti omaa leipää tienaamaan vuonna 1904 muuttaen rengiksi Metolan kylän Sonnin taloon. Vuoteen 1906 saakka Aukusti käytti sukunimeä Ahlberg, mutta kymmenien tuhansien suomalaisten tavoin hän otti itselleen suomalaistetun nimen toukokuun 12. päivänä 1906. Tuolloin oli tullut kuluneeksi sata vuotta J.V. Snellmanin syntymästä ja tämä innoitti kansalaisia muuttamaan sukunimiä tai ottamaan sellaisen. Uudeksi nimekseen mies otti Vantanen.

Lähes huomaamaton merkintä Kiskon rippikirjassa 1900-1909 kertoo meille, että Aukusti Aleksanteri oli käynyt kansakoulun. Vuonna 1906 hän muutti lähelle synnyinkotiaan, Hongiston Kylänpäähän rengiksi. Velipoika Aksel Anselm lienee antanut vinkin, sillä tämä oli ollut saman talon renkinä muutamia vuosia aiemmin. Saattaa tosin olla, että tässä vaiheessa Aukusti Aleksanteri asui jo synnyintorpassaan. Seuraavassa rippikirjassa hänet on nimittäin merkitty sinne. 

Tässä vaiheessa miehen elämä lienee jollain tapaa suistunut raiteiltaan. Rippkirjan mukaan häntä ripitettiin törkeästä varkaudesa toukokuussa 1916. Mitä sitten oli tapahtunut?

Sanomalehtitietojen mukaan Aukusti Aleksanteri oli tehnyt todellisen ryöstöreissun. Edellisen vuoden kesällä eli 1915 häntä nimittäin syytettiin Uudenmaan Karjaan pitäjän käräjäkunnassa siitä, että hän oli yksin tai yhdessä jonkun muun kanssa 15.9.1914 murtautunut räätäli Widgrenin taloon Karjaan Kiilan kylässä. Sieltä oli varastettu valmiita pitovaatteita ja kankaita sekä 25 vaateripustinta. Yhteensä näiden anastetun omaisuuden arvoksi arvioitiin 2892 markkaa ja 25 penniä. Myöhemmin vaateripustimet oli saatu takaisin sekä osa vaatteista, mutta kateisiin jäi yhä 1385 markan edestä tuotteita.

Kihlakunnanoikeus tuomitsi Vantasen ensikertaisesta törkeästä varkaudesta yhdeksäksi kuukaudeksi kuritushuoneeseen, sekä menettämään kansalaisluottamuksensa neljäksi wuodeksi yli rangaistusajan. Son ohessa welwoitettiin Wantanen 1385 markalla korwaamaan Widgrenille anastetun omaisuuden arwon. Tästä kihlakunnanoikeuden päätöksestä walitti Wantanen Turun howioikeuteen, joka kuitenkin on jättänyt kihlakunnanoikeuden päätöksen woimaansa.

Rangaistuksen kärsittyään ei elämä juuri helpottanut. Sisällissotamme alkoi ja Aukusti Aleksanteri lähti mukaan punaisten puolella. Hänen kohtalokseen koitui ilmeisesti Lavialla 2.3.1918 käyty Susikosken taistelu. Siinä punaiset kohtasivat Vaasan pataljoonan Ericssonin komennuskunnan sekä Frackin räjäytyskomennuskunnan. Punaisilla oli kaksi tykkiä ja neljä kuularuiskua, joista kaksi hajosi heti taistelun alussa. Valkoisten joukkojen oli tällä kertaa pakko perääntyä punaisten vallatessa lähes koko Lavian. Lavia joutuikin kokemaan monia vaiheita punaisten ja valkoisten vuorotellen taistellessa tiensä alueen valtiaaksi.

Sotasurmaprojektin selvitysten mukaan Aukusti Aleksanteri Vantanen kaatui maaliskuussa 1918 Lavialla. Tästä ei aikalaisilla ollut tietoa, sillä Vantasen sukulaiset joutuivat 1940-luvussa hakemaan miehen kuolleeksi julistamista. Tämä päätös saatiin Oikeusministeriöstä 25.8.1941 ja kuolinpäiväksi määrättiin 1.1.1922. Tuolloin oli tullut neljä vuotta siitä, kun joku omainen oli Vantasen nähnyt elossa. 

Sisällissodassa kadonneista liikkui monenlaista tietoa. Esimerkiksi 11.6.1921 julkaistiin "Luettelo suomalaisista valtiollisista pakolaisista". Sen mukaan Vantanen oli sekatyömies Kiskon pitäjässä. Lisäksi todettiin seuraavaa: "punakapinallinen, lienee ollut P.K:n Kiskon kompp. os. pääll., ulkomailla". Ainakaan viimeinen tieto ei pitäynyt paikkaansa, sillä hänen elämänsä sammui Lavialla. 

Aukusti Aleksanteri Vantanen ei koskaan ehtinyt naimisiin, mutta sai yhden aviottoman lapsen, isoisäni vuonna 1908. Minulla on siis vähän hurjempi isopappa...

Kuvassa Susikosken silta vuonna 1918. Lähde: Suomen Kuvalehti, 20.07.1918, nro 29, s. 10

https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/877701?page=10

Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot

Suvun amiraali

Sotilaita on monelaisia; rakuunoita, tykkimiehiä, jalkaväkeä, jääkäreitä, laivamiehiä, laivatykkymiehiä jne jne. Lisäksi tulevat tietysti ali-upseerit ja upseerit. Yksi erittäin kaukaisista omista esi-isistäni (ja samalla muutamien tuhansien muiden suomalaisten) eteni aikoinaan armeijan arvoasteikon huipulle jo yli 400 vuotta sitten.

Pentti Severinpoika syntyi luultavasti 1530-luvun puolivälissä Viipurissa. Hänen perheensä oli jo tuolloin maan merkittävimpiä, sillä isä Severin toimi Hauhon kirkkoherrana 1549-1578, kun taas isoisä Pietari oli Viipurin pitäjästä lähtöisin olleen rälssisuvun kantaisä. Pietari omisti jopa kivitalon heti Viipurin luostarikirkon vieressä. Monet teistä ovatkin tämän herraan tutkimuksissaan törmänneet, sillä hänet tunnetaan paremmin sukunimellä Juusten. Jos Sursillien sanotaan olevan sukua lähes kaikille, niin eipä jää Juusten -suku kovin paljoa jälkeen.

Palatkaamme kuitenkin vielä Pietarin pojanpoikaan, Pentti tai kuten hänet aateloituna tunnettiin, Bengt Söfgfringsson Gyllenloodiin. Tämä ehti elämänsä aikana osallistua Suomenlahdella ja Laatokolla ns. Pohjoismaiseen, 25-vuotiseen sotaan, olla Käkisalmen linnanpäällikkönä vuodesta 1589 lähtien ja ylivarusmestarina kahta vuotta myöhemmin. Bengt Gyllenlood oli Sigismundin kannattajia jääden Turun linnan antautumisen yhteydessä 1597 Kaarle-herttuan vangiksi. 

Vangitsemista seurasi usein kymmenien läänitystilojen peruuttaminen kruunulle, joita hänellä oli ollut Helsingin pitäjässä. Lopulta 1602 Gyllenlood sai armahduksen. Vielä paria vuotta ennen kuolemaansa, joka tapahtui 1609, hän sai tehtäväkseen Saimaan kanavan kaivattamisen. Tämä työ jäi kesken monistakin eri syistä. Hämeenkylän kartano silloisessa Helsingin pitäjässä on hänen perustamansa. Kartano muodostettiin yhdistämällä kolme verotilaa.

Pentti Severinpoika sai aateliskirjeensä 13.8.1591 ja suku introdusoitiin Ruotsin ritarihuoneelle vuonna 1634. Se sammui 24.11.1756. kun Axel Johan Gyllenlood, Svean hovioikeuden sihteeri kuoli Kristianstadissa Ruotsissa. Axel Johan, joka kuoli naimattomana, oli amiraali Gyllenloodin pojanpojan pojanpoika.

Kuvassa Gyllenlood -suvun vaakuna.

Savolaisia sotilaita

Juttusarja sotilaista jatkuu. Äidinäitini äidinäidin äidinäidin isänisä oli vuosina 1739-1806 elänyt Heikki Pekanpoika Remes. Ruotuväessä hänelle annettiin sotilasnimi From. Henrik From oli ruotusotilaana Iisalmen komppaniassa 1756-1778. Hän seurasi Matts Tallqvistia Ruodussa 51 ja asui Luupualla talossa 5. Henrik otti sukunimekseen tuon edellä mainitun sotilasnimen From. 

Tästä ruotusotilaasta vastasivat lapinsalolaiset Paavo ja Pekka Kämäräinen ja näläntöläinen Niilo Niiranen. Pekka From ei saanu palvelusaikanaan moitteita eikä häntä rangaistu mistään.  Kutsuntaluetteloissa hänet on merkitty naimisissa olevaksi. Lapinsalossa mainitaan uudisrakentajaksi ja (sotilas-) torppariksi myös Henrik From samanaikaisesti. Kiuruveden vanhimmassa kirkonkirjassa, vuosilta 1732 - 1734 on sotilaiden luettelossa numerolla 51 Henrik From ja puoliso Sesilia Karell (s. 1734, k. 1809). Heikki näyttäisi olevan Ruomin tilan perustaja. Ruomin (”Fromin talo” kääntyi savolaisessa kielenkäytössä ”Ruomin taloksi”) talo sijaitsee nykyisin Lapinsalon kylässä, Kiuruveden kaupungin pohjoisosassa. Heikki kuoli kesällä 1806.

Heikin puoliso oli Iisalmen Niemisjärvellä syntynyt 1734 Sesilia Karell. Hän olikin ruotusotilaan tytär, joten esivanhemmistani löytyi taas yksi sotamies. Sesilian isä, Ander Karel oli syntynyt 1700-luvun alussa. Tämä voidaan päätellä Pielaveden haudattujen luettelon ilmoittamasta kuoliniästä. Anders Karel saattoi sotilasnimen perusteella olla kotoisin jostain Karjalan suunnalta, mutta tähän on mahdotonta saada enää varmistusta.  

Anders Karel oli Savon läänin jalkaväkirykmentin Iisalmen komppanian ruodun numero 44 sotamies vuosina 1725-1758. Hän voi sanoa olleen täysin palvelleen noin pitkän rupeaman jälkeen. Loppuelämänsä hän viljeli Pielaveden Sulkavan talon numero kolme, jossa myös kuoli vuonna 1781.  

Kuvassa Savon läänin jalkaväkirykmentin paraatiasu. Lähde: RA Ej fjärrlån. Uniformsritningen ingår i ett skinnband med 72 st. ritningar (0429:0001-0072), framställande svenska och finska uniformer från ca. 1765.

Suomen sodan uhri

Seuraava henkilö lyhyessä blogijuttusarjassani sotilasesi-isistäni on isänisäni isänisän isänisä, ruotusotilas Mikko Ahlberg silloisesta Perttelin seurakunnasta. Hän syntyi syyskuun 15. päivänä 1768 Perttelin Tiskarlan l. Diskarlan kylässä. Myöhemmin eli 1800-luvun lopulla kylä oli osa Kuusjokea ja nykyisin sitten Salon kaupunkia. Vanhempina olivat venesotilas Erik Johan Sarin ja Liisa Matintytär, joka puolestaan oli Tiskarlan Hakon talollisen tytär. Mikon puolisoksi vihittiin lokakuussa 1791 Leena Simontytär Perttelin Kanungin kylän Ali-Jaatin talosta.

Mikosta tuli vuoden 31.5.1791 tyhjänä olleen Turun läänin jalkaväkirykmentin Perniön komppanian Diskarlan ruodun numero 101 sotamies. Asiaa koskeva sotilasrulla päivättiin Turun kaupungissa seuraavan vuoden maaliskuussa. 

Pääkatselmuksessa vuodelta 1795 Mikosta todettiin seuraavat tiedot: Uskelan Diskarlan no 101 sotamies Mikko Ahlberg, syntynyt Uskelassa, 25-vuotias, kunnostautunut palveluksessa, oli läsnä ja hyväksyttiin.  Lähes samat tiedot saadaan vuoden 1804 pääkatselmuksesta, toki ikä oli muuttunut ja samalla mainitaan hänen olleen palveluksessa 13 vuoden ajan.

Turun läänin jalkaväkirykmentin Perniön komppanian sotilaana hän joutui 1808 alkaneeseen Suomen sotaan. Suomen armeijan jalkaväen vahvuus oli 13000 miestä sodan alkuvaiheessa. Heidän lisäkseen oli saatu värvättyä väkeä noin 6400 miestä. Kun mukaan lasketaan jääkärit, rakuunat, tykkimiehet, meritykkimiehet ja laivamiehet, tuli kokonaisvahvuudeksi reilu 23000 miestä.

Venäjän armeija vyöryi Kymijoen yli ilman virallista sodanjulistusta 21.2.1808. Ensimmäiseksi ne kohtasivat Uudenmaan 1. pataljoonan ja 21-22.2.1808 kuolivat ensimmäiset Ruotsin sotilaat. Tästä tilanne eskaloitu nopeasti, sillä käytännössä Ruotsin armeija perääntyi jatkuvasti kohti pohjoista. Syksyllä 1808, tarkemmin 29. päivä syyskuuta Ruotsin armeijan ylipäällikkö Wilhelm Mauritz Klingspor solmi venäläisten kanssa aselevon. Paikkana oli Lohtaja. Tämän aselevon rikkoivat venäläiset Savon osalta 27.10.1808 ja kokonaan neljää päivää myöhemmin.  

Tätä ei Mikko Ahlberg enää nähnyt, sillä hän kuoli 19.10.1808. Tämä tieto selviää Suomen palkkarästikomitean asiakirjoista. Suomen palkkarästikomitean tehtävänä oli selvittää Suomen sodan 1808–1809 aikana maksamatta jääneet suomalaisten joukkojen saatavat. Perttelin seurakunnan haudattujen luettelossa Mikkoa ei mainita. Ohjeistuksen mukaisesti haudattujen luetteloihin piti kirjata vain oman kirkkomaan multiin haudatut vainajat. Sen sijaan rippikirjasta vuosilta 1806–1811 löytyy äärimmäisen askeettinen maininta Mikon kuolemasta - ”död i fält”, kuollut kentällä. Tämä siis tarkoittaa tässä yhteydessä taistelukenttää. Koska aselepo alkoi 29.9.1808, on Mikko todennäköisesti haavoittunut taistelussa tätä ennen ja kuollut myöhemmin.

Kaipaamaan jäi vaimo Leena sekä kolme lasta. Yhteensä Mikolla ja Leenalla oli yhdeksän lasta, joista muut kuolivat pieninä, Ulrika -tyttönen yhdeksän päivää ennen isäänsä lokakuussa 1808. Leena avioitui kesällä 1810 renki Matti Mikonpojan kanssa. Tästä liitosta syntyi kaksi lasta. Matti kuoli elokuussa 1828 murhan uhrina ja Leena rippikirjan mukaan joulukuun lopulla 1835.

Kuvassa Turun läänin jalkaväkirykmentin paraatiasu. Lähde: RA Uniformsritningar, Jacob Gillberg: svenska och finska uniformer, SE/KrA/0429/001/09 (1765]), bildid: K0038342_00001

Suvun upseeri

Viimeisimmässä blogijutussani käsittelin muutamia 1700-luvulla eläneitä sotilasesivanhempiani. Tarinassa eivät kuitenkaan olleet mukana kaikki Ruotsin valtakuntaa tavalla tai toisella palvelleet esi-isäni. Tässä ja jatkopostauksissa kerron vielä muutamista herroista, jotka tosin eivät keskenään muodostaneet läheisiä sukupiirejä.

Aloitamme Suuren Pohjan sodan ajalta. Tämä sota eskaloitu nykyisen Suomen alueelle 1710-luvun alussa. Helsinkiin vihollinen saapui 1713 ja seuraavana vuonna käytiin kuuluisa Napuen taistelu Isossakyrössä. Helmikuun 19. päivänä riehunut taistelu oli viimeinen Suuren Pohjan sodan kenttätaistelu Suomessa. Siinä ruhtinas Mihail Golitsynin johtama venäläisarmeija sai vastaansa kenraali Carl Gustaf Armfeltin komentaman Ruotsin karoliinijoukon sekä pohjalaisen nostoväen. Napuen taistelusta alkoi isonvihan aika, joka päättyi lopulta Uudenkaupungin rauhaan 1721.

Ruotsin joukot koostuivat 3000 miehen vahvuisesta jalkaväestä, 1500 miehen ratsujoukoista sekä 1086 nostoväkeen kuuluneesta talonpojasta. Nämä oli hätäisesti saatu kokoon lähialueen pitäjistä. Venäläisillä oli ylivoima miehistön suhteen, sillä pelkkää ratsuväkeä oli 4307 miestä ja jalkaväkeä 5588. Lisäksi tulivat monisatapäiset upseerit ja aliupseerit. Ruotsalaisista kaatui taistelussa 2 645 miestä, ja venäläisten tappiot olivat heidän oman ilmoituksensa mukaan 421 kaatunutta ja 1 057 haavoittunutta. Itseasiassa taistelu käytiin Laurolan kylän alueella ja pitkään siitä puhuttiin Kyrön tappeluksena – slaget vid Storkyro.

Yksi Ruotsin armeijan upseereista oli suora esi-isäni, majuri Torsten Jägerhorn af Storby. Hän oli syntynyt Naantalissa Isokylässä (Storby) helmikuun 27. päivä vuonna 1681. Puolisonaan hänellä oli Lohjan Laakspohjan kartanossa ensi kerran päivänvalon nähnyt Ebba Wellingk. Ebban isä Otto oli Uudenmaan ja Hämeen läänien kavaljeerirykmentin ratsumestari. Torstenilla ja Ebballa oli neljä lasta: Otto Mauritz, Beata Charlotta, Johanna Catarina ja Ulrika Christina. Heistä nuorin eli viimeksi mainittu syntyi helmikuun neljäntenä 1714, joten isä Torsten ei ehtinyt häntä koskaan näkemään.

Torsten oli ollut vänrikkinä Turun läänin jalkaväkirykmentissä, ylennyt 1701 luutnantiksi, toiseksi kapteeniksi 1708 ja ensimmäiseksi kapteeniksi 1710. Heinäkuussa 1713 hänestä tehtiin Viipurin läänin rykmentin majuri. Tässä ominaisuudessa hän osallistui Napuen taisteluun ja kaatui yhtenä kymmenistä upseereista. Tämä kuolema ei pelottanut Torstenin poikaa, vuonna 1710 syntynyttä Otto Mauritzia. Hän meni vapaaehtoisena Uudenmaan läänin jalkaväkirykmenttiin ja yleni aina kapteeniksi saakka.

Kuvassa Jägerhorn af Storby (adliga ätten 226) suvun vaakuna. Suku introdusoitiin Ruotsin ritarihuoneeseen 1634 ja se kuoli mieslinjaltaan 1928. Suvun kantaisä oli Naantalin Luonnonmaan Isokylässä 1400-luvulla asunut Filpus Jönsson. 

Suvun sotilaita

Eräissä esipolvilinjoissani on runsaasti rakuunoita ja sotamiehiä, jotka kytkeytyvät mielenkiintoisesti toisiinsa. Aloitetaanpa muutaman tuollaisen miehen esittely matkaamalla Ruotsin Södermanlandiin, jossa noin vuonna 1687 syntyi heistä eräs.  Olof Andersson oli tämän herran nimi, joka ruotuväkeen värväytyessään vuonna 1702 otti sotilasnimekseen Wahlberg. Niin sanotun vanhemman Henkirakuunarykmentin tietyn komppaniat miehet siirrettiin tiettyyn Turun ja Porin läänin ratsuväkirykmentin komppaniaan, joka rykmentti sittemmin muutettiin rakuunakannalle ja nimettiin Henkirakuunarykmentiksi. Tämä siksi että se vanhempi, luonteeltaan puhtaasti ruotsalainen Henkirakuunarykmentti lakkautettiin syksyllä 1721. Rakuuna taasen oli mies, joka taisteli jalan, mutta liikkui paikasta toiseen hevosella. 

Tuon vanhemman Henkirakuunarykmentin yksi katselmus pidettiin 2.11.1716 Lundin pitäjässä. Tuolloin Olof Walhberg oli everstiluutnantin komppanian kolmannen korpraalikunnan ruodun 85 mies.  Kyseisen pääkatselmusluettelon mukaan hän oli palvellut jo 14 vuotta, oli iältään 29-vuotias ja kotoisin Södermanlandista. Hevosena hänellä oli seitsemän vuoden ikäinen valakka eli kastroitu uroshevonen. Kastraatio teki hevosesta helpommin hallittavan ja ryhmään sopeutuvan.

Ikävä kyllä, tuon vanhempia kyseisen rykmentin asiakirjoja ei ole käytettävissä, joten tarkat rekrytointitiedot jäävät selvittämättä. Suomeen miehemme tuli Suuren Pohjan sodan jälkeen, kun isovihan aika oli vienyt maamme armeijan lähes perikatoon. Olof Wahlberg sijoittui asumaan Suomusjärven Kettulan kylään, Härkälän rusthollin rakuunatorppaan. Puoliso Liisa Yrjöntytär löytyi läheisesti Laidikkeen kylästä, jossa myös sijaitse tämän Kiskon kappeliseurakunnan kirkko. Rakuunatorpassa syntyivät perheen lapset Maria, Brita, Anna, Simo ja Elias. Heistä tosin Anna menehtyi jo pari viikkoisena. Ilmeisesti myös esikoistytär Maria kuoli lapsena. Wahlbergit muuttivat vuoden 1740 paikkeilla Nummen pitäjään Uudellamaalla.

Brita oli ensin naimisissa sotilas Henrik Lindqvistin kanssa ja tämän kuoltua hänet nai torppari Abraham Abrahamsson. Simosta tuli ensin veljensä Eliaksen kanssa torppari Nummen Röhkölän Lisulle ja myöhemmin Hyvelän kylän Krissille. Hänen vaimonsa nimi oli Leena.  Olofin ja Liisan kuopus Elias lähti isänsä tavoin sotilasuralle. Hän palveli Uudenmaan läänin jalkaväkirykmentin Lohjan komppanian Mettulan ruodussa numero 57. Sotilasnimekseen, joka on siis eri asia kuin varsinainen sukunimi, Elias sai Willig. Vaimonsa Annan kanssa heillä oli peräti kymmenen lasta, joista yksi, Simon Willig ryhtyi isänsä ja isoisänsä tavoin sotilaaksi. Tosin hän ei ilmeisesti koskaan joutunut tositoimiin, koska oli ruodun varamiehenä.

Jos sitten tarkastelemme viimeksi mainitun Simo Willigin veljeä, Samuel Wileniusta, huomaamme hänen menneen naimisiin erään Hedvig Hyrsbergin kanssa. Hedvigin isä oli rakuuna Johan Hyrsberg Nummen Hyrsylästä. Hän oli Uudenmaan ja Hämeen läänin rakuunarykmentin ruodun 22. rakuuna. Palvelukseen hänet oli hyväksytty 26.6.1779. Ikävä kyllä häneksen osakseen tuli kuolla suhteellisen nuorena punatautiin helmikuussa 1789. 

Rakuuna Johan Hyrsbergin puoliso eli em. Hedvigin äiti oli ruotusotamies Jakob Reimanin tytär Anna. Jakob Reiman oli syntynyt vuoden 1716 tienoilla ja tullut Uudenmaan läänin jalkaväkirykmentin Lohjan komppanian ruodun 56 sotilaaksi. Tämän ruodun mies asui Remalan kylässä, jossa lähtöhenkilömme Olof Wahlberg oli kuollut 1762. Hämmästyttävän kiinteästi näiden perheiden kohtalot siis kiertyvät toisiinsa. Jakob Reimanin tiedämme katselmusrullien mukaan osallistuneen Pommerin sotaan ”alusta loppuun saakka”. Tätä sotaa käytiin vuosina 1757–1762. Yksityiskohtana voidaan mainita vuoden 1758 katselmus, jossa Reiman mainitaan sairaana. Eron Jakob Reiman sai 27.6.1778 ja ruodun uudeksi mieheksi palkattiin Simon Blad. Tämän jälkeen Reiman eli torpparina lopun ikäänsä.

Palataan vielä lopuksi hieman ajassa taaksepäin. Edellä mainitun rakuuna Johan Hyrsbergin isä Anders oli hänkin rakuuna. Uudenmaan ja Hämeen läänin rakuunarykmentin luettelon mukaan mies syntyi Lammin pitäjässä noin 1728, koska oli vuoden 1746 katselmuksessa 18-vuotias. Sotilasnimi Hyrsberg on mitä ilmeisimmin muodostunut asuinkylästä, joka oli Nummen Hyrsylä. Sopimuksen hän oli tehnyt Hyrsylän Lonkalan talon rusthollari Gabriel Salinin kanssa.

Vai lisätäänkö sukuryppääseen vielä yksi lanka? Samuel Wileniuksen ja Hedvig Hyrsbergin poika Samuel nai Lohjan Moision Pelrikon torpassa syntyneen Eva Christina Lågströmin. Tämän isänisä oli ollut Uudenmaan läänin jalkaväkirykmentin Karjaan komppanian ruodun 25 sotilas. Hän asui perheineen Kasabyn kylässä Pohjois-Karjaalla. Kustaa kolmannen sodassa hän joutui osallistumaan Ruotsinsalmen taisteluun elokuun 24. päivänä 1789. Pääkatselmusluettelon mukaan hän joutui tuolloin venäläisten vangiksi eikä enää koskaan palannut kotiinsa. Hän saattoi kuolla tuona päivänä, mutta tätä tietoa ei voi enää vahvistaa mistään.

Kuvassa vanhemman henkirakuunarykmentin lippu, josta kerrotaan Wikipediassa seuraavaa:

Förfärdigad 1718 efter ritning av NicodemusTessin. Duk av enkel dubbel vit damast, lika broderad på båda sidor, dubbelt C under slutenkunglig krona omgivet av lagerkransar med bär. Utmed kanterna en bård. Frans av guld,dubbel, 80 mm bred. Stång av furu, åttkantig. Räfflad med förstärkande järnskenor. Svart målad. Spets avförgylld mässing.

Tässä myös pienenä kaaviona edellä mainittuja henkilöitä!