Pohjan pitäjän eli tulevan Raaseporin kaupungin Starrbölen ja Sjösängin alueella on runsaasti pronssi- ja rautakautisia hautaröykkiöitä. Samalla alueella on myös luultavasti varhaiseen maatalouden harjoittamiseen liittyviä röykkiökasoja. Starrböle-Sjösäng muodostaa kokonaisuuten valtakunnallisesti merkittävän kokonaisuuden, sillä muinaismuistojen määrä on hyvin runsas ja ne sijaitsevat lähellä toisiaan.
Eräs näistä röykkiökasautumista on saanut nimen Sjösäng 8. Alue sijoittuu loivasti etelään viettävän rinteen yläosaan (yksi röykkiö) ja alarinteeseen (kaksi röykkiötä). Viimemainituista toinen sijoittuu pienelle kalliokumpareelle ja on osin hajonnut.Luonto ympärillä on mänty- ja kuusimetsää, jonka pohjassa kasvaa hieman pensaikkoa.
Kallion ylärinteellä sijaitseva röykkiö on hajonnut tien rakentamisen yhteydessä ja mitoiltaan 6,5*5,4*0,4 metriä. Oheinen kuva on alarinteen kasasta, jota olisi hankala huomata ilman Museoviraston pystyttämää kilpeä. Aluskasvillisuus peittää melko perusteellisesti haudan kiviset rakenteet ja sienimetsässä samoileva kulkija voi hyvin ohittaa nämä muinaismuistot niitä noteeraamatta.
Sjösäng 8 peruskunnostettiin vuosina 1994-1995. Sen jälkeen alue sai olla rauhassa aina vuoteen 2003, jonka jälkeen Museovirasto on siirtynyt kohteessa ns. ylläpitävään hoitoon. Tämä tarkoittaa kasvillisuuden poistamista resurssien niin salliessa, jotta muinaismuisto saataisiin säilymään jälkipolville mahdollisimman eheänä. Näitä Sjösängin kahdeksaisen hautoja ei ole tutkittu arkeologisesti. Varsinaiseksi turistikohteeksi röykkiöistä ei ole niiden vaatimattoman ulkomuodon takia.
Nämä haudat ovat jo vuosisatoja sijainneet lähellä, mutta täysin syrjässä alueen keskuksista. Vain muutaman kilometrin päässä sijaitsee Åminnen kartano ja siitä Mustionjokea ylävirtaan päin on Billnäsin l. Pinjaisten ruukki. Karjaan muinaismuistoista rikas keskustaajamakin on melkein kivenheiton päässä. Suomenlahdesta erkaneva Pohjanlahti on aivan alueen vierellä ja sitä kautta varhaiset asukkaat ovat todennäköisesti paikalle saapuneetkin.
Starrbölen-Sjösängin alueella on täytynyt muinoin olla hyvin tiheää asutusta. Asukkaiden asumuksista tai muista jäänteistä ei löytöjä kuitenkaan ole tehty. Vanhoissa kartoissa, kuten 1700-luvun lopun Kuninkaan kartastossa tienoot on merkitty lähinnä metsämaaksi. Näin ainoaksi näkyväksi merkiksi näistä ajoista jääneet jäljelle lukuisat vainajien leposijat.
analytics
Katso tästä kurssitarjontaani
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Blogitekstisuositus
-
Perhetausta Erland Andersson Lindelöf syntyi noin vuonna 1440. Hänen vanhempansa olivat Anders Henriksson Lindelöf (s. noin 1412 Abildgaard...
-
Tekoäly tuo tulevaisuudessa uusia mahdollisuuksia vanhojen valokuvien sisällön analysointiin. Toki se on jo pitkään ollut mahdollista, mutta...
-
Carlos II de España. Juan Carreño de Mirand via Wikimedia Commons Genin avulla voi tietyin varauksin tarkastella mielenkiintoisia asioit...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti