Eräs muistokirjoitus vuodelta 1820

"Wiimeisessä kesäkuussa kuoli Sawon maassa Kangasniemen pitäjässä ympäri 90 wuotta wanhana kapteini Gustaf Joachim Gisselkorss, joka oli syntynyt Lappeen-rannassa ja sen jälkeen asunut Pohjanmaalla.

Hän kahesta soasta uskollisesti ja urhollisesti palwellut Isänmaata.
Ensin oli hän unterupsierinä Pommerin 7-wuotisessa soassa, jossa hän joutui wankeuteen. Joku aika sen jälkeen otti hän eronsa sotawäestä; mutta kuin sota wuonna 1788 syttyi Suomessa Wenäjän ja Ruorin waltakunnan wälillä, meni hän wielä wanhoillansa jälleen sotapalwelukseen.

Porrassalmen tappelussa Mikkelin pitäjässä läpi-ammuttiin hänen reitensä. Jo monta vuotta sitten kuoli, ilman perillisiä, hänen waimonsa, joka oli jonkun ajan ollut sokea.

Muutamia wuosia ennenkuin kapteini Gisselkorss kuoli, eksyi hän kerran ongella ollessansa suureen sywänmaahan, ja oli siellä ilman ruuata kolmatta päiwää kauheassa sateessa, ennenkuin hän sieltä hakemalla löyttiin. Pari wuotta sen jälkeen paloi hänen kartanonsa, muun wäen kirkossa ollessa.

Tämän kautta joutui hän melkein suureen köyhyyteen, joita kuitenkin huojensi hänellen Ruotista maksettu pensioni. Hän oli erinomattain jumalinen ja siweä käytöksessänsä, ei polttanut tupakkata eikä ryypännyt wiinaa, jonka tähen hänellä myös oli aina kuolema-päiwänsä asti sangen hywä terweys ja niin tarkka näkö, että hän wielä wimeisillä ajoillansa taisi ilman warasilmitä kirjottaa ja lukea hienoakin kirjaa; Miehuutensa iällä oli hän kuuluisa, suuren woimansa tähen; sillä hän oli niitä wanhan kansan uroja, joilla oliwat kourat kuin karhun kämmenet."

Kommentit

  1. Rippikirjaotteesi lienee sivulta http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/kangasniemi/rippikirja_1815-1825_tk1045/160.htm . Siinä ja haudattujen listassa (http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/kangasniemi/kuolleet_1800-1866_tk1055/30.htm )kuolinpäivä 28.5.1820, ei siis suinkaan kesäkuussa. Sanomalehtien (?) tarkkuudessa välillä toivomisen varaa.

    Mielenkiintoista nähdä vielä 1800-luvun puolella käänteisiä päivämäärämerkintöjä. Rippikirjat ovat seurakunnassa erinomaisessa järjestyksessä, mutta aikaisempia rippikirjamerkintöjä löydän pikaisesti vain yhden http://www.sukuhistoria.fi/sshy/kirjat/Kirkonkirjat/kangasniemi/rippikirja_1804-1814_tk1044-1045/128.htm

    Jotakin Joakim Gustafille näyttäisi tapahtuneen jotain vuonna 1747? (www.sukujutut.fi/suvut/etelapohjalaisetjuuret/hakemistot/HenkiloluetteloKauhajoki.xls)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit