Kirkkoherra Tenholasta, von Glan

Isänsä ja isoisänsä nimet perinyt Joachim von Glan syntyi Tukholmassa 14.4.1696 kaupunginkasöörin poikana. Hänen äitinsä Vendela Springerin isä Lorentz S. oli toiminut Avestan kruununruukin tarkastajana sekä Svean Hovioikeuden komissaarina.

Nuorin näistä Joachim von Glanseista tuli Tukholman saksalaisen koulun oppilaaksi vuonna 1708 ja opiskeli siellä kolmen vuoden ajan. Saman verran aikaa kului Strängnäsin lukiossa, kunnes oli vuorossa ylioppilaaksi pääsy 1714. Paikkana oli Uppsala. Nelisen vuotta tästä Joachim vihittiin papiksi Tukholmassa ja sai ensimmäiseksi paikakseen pataljoonan saarnajan toimen Dal-rykmentissä, joka tuolloin osallistui ankaraan Norjan sotaretkeen. Samaan aikaan oli luvassa onnellisiakin hetkiä - Joachim avioitui Juliana Feifin kanssa joulukuussa 1718.

Alkuvuodesta 1719 Joachim von Glan sai uuden toimen, kun hänestä tuli erään Ruotsin valtakunnan mahtavimman miehen, valtaneuvos Magnus Julius De la Gardienin saarnaaja. Rikkailla ja vaikutusvaltaisilla miehillä oli varaa ylelllisyyteen, mitä henkilökohtainen kirkonmies saattoi omalle sielulle tuoda. Kuitenkin jo vuotta myöhemmin De la Gardienin "hovi" sai jäädä, kun Joachim muutti Carl Gustaf Armfeltin luo. Siellä hän myös opetti perheen poikia.

Kesällä 1722 nuori pappimme sai kirjeen, jolla hänet määrättiin Uudenmaan rykmentin rykmentinsaarnaajaksi. Virkataloksi hänelle annettiin Sammatin Haarjärven puustelli, jossa perheeseen syntyi ainakin kaksi lasta, Emanuel ja Vendela Juliana. Ruotsissa ollessa olivat päivänvalon nähneet 1720 esikoispoika Joachim (!) ja vuotta myöhemmin pikkuveli Karl Donat.
Rykmentin mukana von Glan joutui 1720-luvulla Helsinkiin, jossa lapsia tuli viisi lisää. Näistä tosin kolme menehtyi jo pienenä. Myös äiti Juliana Feif kuoli kesällä 1732 ja Joachim jäi yksin kuuden lapsen kanssa, jotka olivat iältään 3-12 vuotiaita.

Saman vuoden syksyllä Joachim von Glan nimitettiin Tenholan kirkkoherraksi. Kirkkoherran vaalissa oli ollut kaksi muutakin ehdokasta, nimittäin Turun tuomiokirkkoseurakunnan arkkidiakoni Johan Amnell ja samoin turkulainen varapastori Henrik Alanus. Tuomiokapituli ja Tenholan pitäjäläiset asettuivat tukemaan Amnellia, mutta paikkakunnan voimakas säätyläistö oli von Glansin takana. Tuomiokapituli huomautti, että Joachim ei osannut suomea, vaikka kolmannes tenholalaisista oli suomenkielisiä. Tähän ehdokas vastasi, että hänen oli esittää todistus suomenkielisestä saarnaamisesta Helsingin ajoiltaan. Lisäksi Joachim muistutti suuresta, äidittömästä lapsilaumastaan, jonka elättämiseen ei rykmentinsaarnaajan vaatimaton tulo olisi riittänyt.

Vaalista tuli odotetun riitainen, mutta säätyläisten ja maaherran tuella von Glan valittiin Tenholan uudeksi kirkkoherraksi. Omien sanojensa mukaan Joachim ensivaikutelma seurankuntalaisistaan oli, että he olivat "uti ett ganska rått och villrådigt tillstånd" - raa'assa ja sekavassa tilassa. Loppujen lopuksi kaikki kääntyi parhain päin ja Joachim von Glan huolehti Tenholan pitäjän sielunhoidosta lähes puolen vuosisadan ajan. Rovastin arvon hän sai jo 1746 ja ehkä tämän innoittamana hän avioitui uudelleen. Puoliso oli tukholmalainen kauppiaan tytär Kristina Gierner ja hänen kanssaan Joachim sai viisi lasta.

Joachim, jonka vuositulot olivat olleet noin 90 tynnyriä viljaa sekä 600 kuparitaaleria, jätti pitkän virkauransa jälkeen suhteellisen köyhän kuolinpesän ja leskelle myönnettiin kaksi armonvuotta, jonka aikana hän sai kirkkoherran tulot seurakunnalta. Niukka kuolinpesä on tietenkin ymmärrettävä, sillä kymmen-unnan lapsen taloudessa istuutui illallispöytään muu pappilan väki mukaan luettuna todennäköisesti yhteensä lähes 20 henkeä kerralla. Sellaisen lapsimäärän kouluttaminen ja naimakauppojen järjestely on sekin täytynyt käydä kukkaron päälle.

Sitä paitsi oli Joachim ollut sänkyyn sidottu elämänsä viimeiset vuodet. Kuolinpesässä oli kuitenkin mm. hopeakannu, kaksi hopeatuoppia ja –pikaria, kaksi tusinaa ruokalusikoita, puoli tusinaa teelusikoita, sokerisakset, kakkulapio, kauha ja sirottelurasia. Arkisin perhe söi todennäköisesti tinalautasilta, sillä sellaisia oli, sekä matalia että syviä, peräti kuusi tusinaa. Lisäksi oli tusinan verran posliinijäljitelmälautasia, kaksi tusinaa pyökkilautasia ja yhtä monta lusikkaa, 10 tina-astiaa ja –kulhoa sekä tina- ja kuparikahvikannut. Jos tuli vieraita, lienee heille tarjottu punssia kahvin kanssa, sillä taloudessa oli sekä punssibooliastia ja kahvipannu. Talon vieraskamarissa ja salissa olivat seinät koristettu tapeteilla ja niihin oli sijoitettu myös rovastin topatut tuolit, hänen kaksi nojatuoliaan, sohva sekä neljä peiliä.

Kuvissa Tenholan keskiaikaisen kivikirkon seiniltä löytyviä taideteoksia. Näistä vanhin on ylimpänä näkyvä Pyhän Olavin kuva. Tätä taidokasta puuveistosta, joka tosin on vahingoittunut aikain saatossa, pidetään todisteena siitä, että Pyhä Olavi oli kirkon suojeluspyhimys.

Keskimmäisessä kuvassa Göösin suvun vaakuna, jossa kiinnitettiin seinälle maaherra Johan Lorentz Göösin kuoltua. Erikoisuutena vaakunassa on kahdeksan pientä esivanhempain vaakunaa todisteena Lorentzin aatelisuudesta ainakin neljässä polvessa. Nämä suvut olivat Göös, Jägerhorn af Storby, Frille, Wildeman, Birckholtz, Ållongren i Finland, Fleming ja Fincke.

Alimmaisena Arvid Stålarmin lesken, Elin Flemingin lahjoittama epitafi. Alunperin tämä Mecklenburgissa valmistettu kalkkikivinen teos on ollut kirkkosalissa, mutta nykyään se sijaitsee kirkon sakaristossa. Epitafi on ainutlaatuinen koko Suomessa ja arvokkain uuden ajan esine Tenholan kirkossa. Kuvassa näkyvät polvistuneina Arvid ja Elin ristin molemmin puolin kaupunkimaiseman näkyessä taustalla. Kehyksen pilareista pariskuntaa katselevat isovanhempien vaakunoista Stålarm, Grabbe, Fleming ja Hand. Asiantuntijoiden mukaan Arvidin ja Elinin hahmoja pidetään esikuviensa näköisinä.