Maaliskuussa 1875 "Sanomia Turussa" julkaisi sille lähetetyn tekstin otsikolla "Kirjanpainaja J. F. Grandlundin itse kirjoittama elämänkertomus".
"Syntymävuodekseni ilmoittaa kirkonkirja Vesilahdessa vuoden 1808, mutta äitivainajani, joka piti vuosiluvun vääränä ja pyysi monasti pappeja sitä muuttamaan, sanoi minun syntyneen "vuotta sen jälkeen, kun Ryssä maahan tuli, 8. päivänä Maaliskuuta 1809". Hän piti tämän vuosiluvun muuttamisen mielensä mukaiseksi erinomaisen tärkeänä ja tarpeellisena asiana, ja kun ei sitä kirkonkirjassa muutettu, niin Turkuun muuttaissani, koki hän voimansa perästä myönnyttää pappia panemaan sen muuttokirjaani syntymä-vuodekseni, eikä helpottanutkaan mainitun
vuosiluvun kimppuun käymästä ennen kuin hän sai mielensä takaa, jonka tähden se päivä ja vuosiluku on tullutkin Turun kirkonkirjaan.
Sekaannus vuosiluvussa on kaiketikin tullut muutoksestani Vesilahteen, sillä äitini sanoi syntyneeni Porissa ja tuoneensa minun Vesilahteen muutaman viikon vanhana. Tuosta aikaisesta muutoksesta on tapahtunut sekin sekaannus, että kirkonkirjat sanovat syntyneeni Vesilahdessa. Jos näihin häiriöihin on ollut syynä sota taikka muut tapaukset, sitä en tiedä.
Vaikka asuinpaikkani oikeastansa oli (Vesilahdenn) Hinsalan kylässä, ensin Sorrilla, sitten Hukiassa, niin oleskelin kuitenkin enimmät aikani pappilassa provasti Carl Constantin Hildenin perheessä, vielä jälkeen provastin kuolemankin, jossa minä pidettiin varsin kun oma lapsi ja lapset pitivät minun kun veljensä. Provasti oli myös monasti sanonut että hän kustantaisi minun kouluun, jos ei hänellä olisi niin suurta perhettä ja monta poikaa kustannettavana. Poikia oli neljä.
Kerran pantiin minä nuorimman pojan kanssa, joka oli minua vuotta nuorempi, lukemaan latinaista kielioppia vanhimpain veljiensä neuvolla, jotka olivat tutentteja; mutta kun ei ollut minulla toivoa päästä pidemmälle ja paremman opin perille, koska äitini oli köyhä ja paljaalla neulomisella elätti itsensä ja minun, niin jäi sekin oppi opettelematta.
Pitäjän oli niinä aikoina ilmaantunut Ahlmanin koulu, jonka opettajana oli tutentti Johan Gustaf Busk, ja kun sen koulun käyminen ei maksanut mitään, pantiin minä sinne.
Siellä ei opetettu muuta kun Aakkoskirjaa, Katekismusta, Piplian historiaa, luvunlaskun neljä tapaa ja kirjotusta. Niitä opettelin ruotsin kielellä ja kirjottamaan rupesin - muistaakseni - vuonna 1817. Tuota koulua kävin jonkun ajan vielä sittenkin, kun jo olin hyvin oppinut kaikki siellä opittavat, etten olisi saatua opetusta unohtanut.
Koulusta erittyäni rupesi aika tulemaan minulle pitkäksi ja koto ikäväksi. Äitini oli monasti sanonut, että hän soisi minun puoti-mieheksi Turkuun, johon hän lupasi myös toimittaa minun, sillä paremmaksi ei sanonut hän voivansa saada minua. Sinne rupesi siis mieleni tekemään, mutta äitini mielestä olin aina ylön nuori siihen virkaan.
Kun minä syksyllä 1823 otettiin lapsia opettamaan Anian(?) kylään, lupasi siellä rusthollari Sjöstedt, jonka pojanpoikaa myös opetin, viedä minun ensi keväänä Turkuun ja toimittaa minulle siellä puotipojan paikan. Mies piti puheensa.
Kuormassa lisänä tulin kanssansa Turkuun 14. päivänä maaliskuuta 1824, ja seuraavana päivänä sai hän minulle paikan kauppamies Matti Serenillä. Tämä herra oli tavoiltansa oikeen vanhan aikaisia miehiä: ilman sitä sitä rikas, hyvin ahne, tyystä ja kiree. Muualle ei sieltä koskaan päästetty kun kirkkoon sunnuntaisin ja arkioina puotiin kauppaa tekemään ja makasiinin trengin verosta mittaamaan suoloja ja jyviä ostajille.Siinä oli kireyttä. Poika-puoleltansa, joka kauppamiehenä kuoli, sai hän muun seassa periä sen vaatteet, ja kun minä rippikoulun käytyäni, pääsin ensi kerran Herran ehtoolliselle kolminaisuuden sunnuntaina 1825, annettiin jalkaani vainajan suorossi-saappaat ja päähäni hattunsa. Molemmat olivat minulle ylen väljät. Kirkkoon mennessäni täytyi kannattaa hattuani molemmin käsin ja joka askelella mäjähti saappaani kivikatuun, että seinät kajahteli. Frakki oli musta, mutta housut siniset, molemmat vanhoista vaatteista vähennetyt.
Suveksi ratkottiin talvitakistani pois nahat ja päällinen oli suven jakkunani, johon taas syksyllä nahat neulottiin. Kaiket talvet täytyi seisoa avoimessa ja niin muodoin kylmässä puodissa ohkosilla ja välistä rikkinäisilläkin ryssän tekemillä ahtailla saappailla. Jalkani paleltuivat sentähden niin, etten enää ollenkaan saanut saappaita jalkaan, vaan täytyi kaiken suveakin käydä tallukoilla, siksi että haavat paranivat. Ruasta pidettiin kanssa tarkka vaari ja sitä annettiin varsin säästäen. Siinä tyystyyttä ja ahneutta.
Tapauksesta osasi siellä kerran joutua käteeni Gananderin "Mythologia Fennica", mistä taikka keltä, sitä en enää muista, sen vaan muistan että erinomasen iloseksi tulin siitä. Kirja oli varsin verraton mielestäni, ja se kunnia kun Suomen kielelle oli tapahtunut, päästyänsä ruotsin kieliseen kirjaan, riemastutti suuresti sydäntäni. Siitä hetkestä on Suomen kieli ollut minulle rakas ja aina mielessäni.
Kun se suuri valkean vaara, joka vuoden 1827 syyskuun 4. päivänä kello 9 ehtoolla pääsi irti, oli hävittänyt suurimman ja paraamman osan kaupunkia, myöskin Serenin talon, lakkasi tämä isäntä kaupanteosta ja jätti valkean vaarasta pelastetut kauppatavaransa veljensä pojalle Adolf Serenille, joka sitten rupesi kauppamieheksi. Minun erotti hän saman kuun 21. päivänä puoli alastonna; sillä ainoastansa ylläni olevat vaatteet säilyipi palosta ja niillä lähdin tyhjin käsin Vesilahteen, jossa ylön raskaista kantamisista palosta rupesin kitumaan ja sairastin pari kuukautta niin heikkona, että loppua katsottiin."
jatkuu.................
kuva Morel-Fatio, L. - Åbo 1856, Kansalliskirjasto
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti