Mahomötti ja herra Huurni

Suomalainen rälssi- eli aatelissuku Horn muodostui oikeastaan kahdesta eri haarasta; Horn af Åminne ja Horn af Kanckas. Näiden yhteinen kantaisä oli unioniajan lopulla elänyt Etelä-Suomen laamanni Klaus Henrikinpoika, jonka poikia olivat Krister Klausinpoika (af Åminne) ja Henrik Klausinpoika (af Kanckas). Nämä lisänimet tarkoittavat yhä vieläkin olemassa olevia Halikon Joensuun ja Maskun Kankaisten kartanoita.

Aikalaisten silmissä Hornien elämänvaiheet nousivat myyttisiin mittoihin. Pitkin eteläistä Suomea kerrotaan herra "Huurnien" uroteoista sekä varsinkin heidän ankaruudestaan vihollisia kohtaan. Yhden näistä muinaisista taruista kertoili Suometar vuoden 1854 eräässä lisänumerossaan. Tässäkin tarinassa ovat fakta ja fiktio sekoittuneet aikain kuluessa. Tapahtumien kulku sijoitettu tässä tapauksessa entiseen Uskelan suurpitäjään, mutta samantapaisia tarinoita löytyy oikeastaan läpi Euroopan.


”Kärkää (todellinen suurtila Uskelassa) oli muinen suuri hovi. Sen herrat hallitsivat paljo maita ja kokosivat mahdottomasti rikkautta: silloin olivat Kärkään portinpieletkin puhtaasta kullasta. – Siellä se Huurnikin oli isäntänä; se kun oli maan mainio sankari (”hirimnnen sähtäjä”, sanoo Uskelainen).

Kyllä se monta temppua teki. Kerrankin tuli kirja Ruotsista ja kutsui häntä tappelemaan kauhean väkevän miehen kanssa, joka haki vastustansa; kun hän luki kirjan, niin miekka seinässä kohta helisemään. Eikä ollut hänellä itse vähempi himo tappeluun kun miekalla; lähti matkaan ja kohteli vastuksen hakian, jonka nimi suittaa ollut Mahomötti.

Mentiin saareen (eli ”holmaan”), ja kohta sinne päästyä potkasi Huurni ruuhensa pois, veden valtaan. Mahomötti kysyi: miksi hän niin teki eikö edes toivonutkaan saaresta palaavansa. Huurni ei sanonut tarvittavan kahta ruuhta palatessa. Sitten voitti ja tappoi Mahomötin saareen, ja lähti sen ruuhella pois. Mahomötin kumppanit ihastuivat, kuin rannalta näkivät ruuhen tulevan ja tunsivat sen, mutta tulipa lähemmälle, kas kylläpä nousi toinen meno, kun Huurni olikin ruuhessa.

Sama sankari kyllääntyi puolisonsa, vaikka se oli nuori ja kaunis, ja rupesi piikaa hyväilemään. Tämän kun teki mieli menettää emäntäänsä, päästäksensä itse asiaan, viekotteli hänen luhtiin, johon jo edelläpäin oli laittanut talon pulskeimman trenkin elikkä satuloitsian, Pertteli-nimisen; salpasi salaa oven ja meni kantelemaan Huurille, kun se tuli kotio, emännän muka muita pitävän. Huurni vihoissansa pani luhdin palamaan, ja poltti siinä elävältä sekä viattoman vaimonsa että parhaan palveliansa. Liekö hän ollut tietämätöin piijan kavaluudesta, vai tekivätkö molemmat yksissä neuvoni tämän tuhotyän?

– toiset sanovat sitä toiset tätä; mutta kauhea hän kumminkin oli kaikista ja kauvas kuului valitus vaan ei kukaan rohjennut kajota häneen, joka niin rikas ja voimallinen oli. Kuitenkin ”on herra herroillakin”: Huurnin poltetun vaimo-vainajan sukulaiset saivat asian Paavin korville ja se otti häneltä sielun autuuden, eikä luvannut syntiä anteeksi ennen kun hän oli rakentanut kolme kivi-kirkkoa ja käynyt paljain polvin niiden välit.

Mitäs tästä: Huurni teki Halikon kirkon, Salon kirkon ja Perttelin kirkon, ja lähti konttaamaan; mutta ennenkun pääsi Perttelin kirkolle, kuluivat polvet jo niin, että hän vaipui ja kuoli Lustojan ahteelle – syntisenä vielä. Hän pujetettiin sitten säkkiin ja tuhkaan, ja haudattiin.” Tähän tarinaan olen muualta lainnannut ”Mahomötin” nimen. Se vanha Uskelainen, joka minulle jutteli Huurnin voitollista saariretkeä, ei tietänyt hänen vastustajansa nimeä; sanoi sen vaan ”kauhian väkeväksi mieheksi.”

Nyt muistin Kauvatsalla (Huittisten kappelissa) juosneen jutun Kurjesta, jossa hänen vastustajansa kutsutaan Mahomötiksi. Tämän nimen arvelin alkuperäisesti kuuluneen Huurnin tarinaan, koska Vesilahdessa tiedetään Kurjen vastustajalla olleen nimenä Potko, ja koska Kauvatsalaisten Kurki juur niinkuin Uskelaisten Huurni potkasi saaresta oman venheensä, mutta Vesilahden Kurki potkasi vastustajansa venheen."