Oivallinen pankkiiri Abel Landen Nummelta

Nummen Järvenpään kylän Uotilan ratsutilalla syntyi vuonna 1833 poikalapsi, jolle annettiin nimeksi Abel. Hänen esipolvistaan löytyy komea valikoima pitäjän säätyläisiä sekä hieman pidemmälle mentäessä jopa aatelisia. Hänen isänsä, rusthollari Johan Landen oli syntynyt vuonna 1806 Uotilan edellisen isännän, Johan Erikssonin ja Maria Salinin perheen kolmantena lapsena.

Johanilla sisaruksista vanhin oli Christina, joka meni naimisiin Lohjan Outamon tilanvuokraajana olleen Herman Henrik Carlingin kanssa. Seuraavana syntynyt Maria oli naimisissa Pusulan Marttilan kylän rusthollari Carl Stenbergin kanssa. Johania paria vuotta nuorempi Eva taasen avioitui Leppäkorven kylän Linnun rusthollarin, Henrik Johan Stenbergin kanssa. Myös neljäs ja nuorin sisko Henrika oli naimisissa ratsutilallisen kanssa. Tämänkin herran nimi oli Carl Stenberg, mutta hänen talonsa oli Pusulan Karisjärven Harmin rustholli. Perheen kuopus Erik syntyi vasta 1822, jolloin isä Johan oli jo reilusti viisikymppinen. Erik olikin velipuoli, koska Maria Salin oli kuollut 1818 ja Johan Landen oli mennyt uusiin naimisiin Greta Werlanderin kanssa. Greta oli Lohjan Karstun kylän Hemmilän talosta kotoisin.


Johan Landenin omaksi puolisoksi tuli kirkkoväärti ja lukkari Kristian Ilmoniuksen tytär Kristina Lovisa Sierlan kylän Yli-Vilkiltä. Hän oli miestään kolmisen vuotta nuorempi ja isä Kristian olikin ollut tyttären syntyessä jo melkein 53 vuoden ikäinen. Äitinsä Fredrika Lovisa Woivalenin kautta Kristina Lovisalla oli sukusiteitä mm. Nicander-, Gjös-, Myhr-, Lindelöf- ja Stålarm -sukuihin. Löytyypä taustalta myös puolen Suomen isopappa Pietari Juusten Viipurista. Toisaalta Kristina Lovisan veli Imanuel Ilmonius on tunnustettu lääketieteen professori, joten tämän perheen kohdalla ei "rahvaaseen vajoamisesta" voi puhua.


Abel Landen syntyi sitten joulukuussa 1833, lähes kolme vuotta ennen vanhempiensa vihkimistä. Kastettujen luettelossa mainitaankin äiti Kristina Lovisan olleen Johanin "Trol. brud". Abelin kastetta olivat kummeina todistamassa Syvänojan Ali-Sonnin torpparin leski Lisa Andersdotter, Pappilan Korvenpään torpparin vaimo Maria Johansdotter sekä Pappilan renki Aron Aronsson. Nämä kaikki olivat somerolaisia. Kasteen antoi Someron tuolloinen armovuodensaarnaaja Johan Lagerstedt. Tätä kastetta ei löydy Someron luetteloista, vaan ainoastaan Nummelta. Hieman omituiselta vaikuttaa myös kummien suhteellisen vaatimaton asema, kun kyseessä oli melko vauraan Uotilan talon nuoren rusthollarin ensimmäinen lapsi. Ehkäpä Abelin syntymä ennen vihkimistä vaikutti tähän kaikkeen. Abelista seuraava lapsi, Johan, syntyi sitten hieman säädyllisemmin noin puoli vuotta Johanin ja Kristina Lovisan häiden jälkeen.

Abel Landenin omaan elämä muotoutui melkoiseksi menestykseksi. Hän opiskeli ensin Turussa ja pääsi ylioppilaaksi 1854. Paria vuotta myöhemmin hän suoritti ns. kameraalitutkinnon ja 1857 hän oli jo töissä Helsingin tullikamarilla. Vuodesta 1865 lähtien hänen virkansa oli vaakamestari.

1870-luvun alkussa herra Landen osoitti kiinnostusta maatalouteen ottaen hoitoonsa omistamansa Kilon ja Gräsan kartanot Espoosta. Hän oli ostanut tilat 1870 protokollasihteeri Agricolan konkurssipesän huutokaupasta 142,000 silloisella markalla. Viljelystä tai karjanhoidosta ei kuitenkaan tullut Landenin ainoata kiinnostuksen kohdetta. Hän tuli osakkaaksi Kalewa- ja Fennia -vakuutusyhtiöihin sekä vaikutti Helsingin panttilainaliikkeen perustamiseen. Vuonna 1885 perustamansa Hypoteekkiosakeyhtiön hän muutti kahta vuotta myöhemmin Uudenmaan Osake-Yhtiöpankiksi. Tämän pankin johtajana hän sitten toimi vuosikymmenien ajan. Aikalaisten keskuudessa Landenin kuvailtiin mieheksi, joka osoitti toimissaan "suurta liikemieskykyään, hywää arwostelukykyään ja käytännöllistä ymmärrystään". Pankki palvelin Landenin johdolla niin talollisia, käsityöläisiä kuin liikemiehiäkin.

Tietysti tämä tarkoitti myös sitä, että Landenille suorastaan sateli luottamuksen osoituksia erilaisten yhdistysten, toimikuntien ja laitosten johtoon. Niinpä hän oli mukana mm. palotoimikunnassa, kaupungin tilien tarkastajana, köyhäinhallituksessa ja sai esimerkiksi Eläinsuojelusseurana kunniamerkin 1893. Hän oli myös Uudenmaan läänin Hewosystäväin ja Keisarillisen Suomen Talousseuran jäsen.

Niin kuin tämä kaikki ei vielä olisi ollut tarpeeksi, harrasti Abel Landen suurta hyväntekeväisyyttä. Ylioppilasvuosinaan hän avasi Nummelle yksityisen kansakoulun, jossa lapsia opetettiin ilmaiseksi kirjoituksessa, laskennossa, kirjanpidossa, maantiedossa ja historiassa. Vaikka oppikirjoja ei pahemmin ollut, ei tämä häirinnyt innokasta opettajaa. Helsinkiin tultuaan Landen otti useasti osaa kansakoulunopetukseen ja oli hetken alempana voimistelunopettajana yliopistolla.

Abel Landen lahjoitti aikanaan kymmeniä tuhansia markkoja erilaisiin kansansivistyspyrintöihin. Kotipitäjäänsä Nummelle hän antoi 1898 tai 1899 peräti 5000 markan kertalahjoituksen "kansan siwistämisen hyväksi".

Abel oli naimisissa Ida Aurora Westlundin kanssa. Heidän lapsistaan voisin mainita vuonna 18 syntyneen Hildur Ingeborgin, joka oli naimisissa kreikkalaisen kirjallisuuden professorin, Ivar Heikelin kanssa. Heidän tyttäristään Karin Valborg Heikel syntyi 1899 ja oli naimisissa jääkärieverstiluutnantti Herman Samuel Sundwallin kanssa. Toinen tytär Marita Ingeborg Heikel oli siskoaan kolme vuotta vanhempi ja hänen miehensä oli MOK, VT Arvid Allardt.

Abel Landenin tiukasta liikemiesälystä huolimatta hän oli myös suurenmoinen ihmistuntija. Tästä olkoon osoituksena monissa yhteyksissä kerrottu tarina kansallisrunoilijamme Eino Leinon vekselin lyhennyksistä;

Eino Leinohan ei ollut ainoastaan runoilija vaan myös näytelmäkirjailija ja teatterimieskin. Kesänä eräänä hän - muuan toinen teatterimies kumppaninaan - järjesti Helsingin Seurasaareen ulkoilmanäyttämön. Mutta se menestyi huonosti. Rahaa ei tullut, meni vain.

Silloin Leino ja hänen kumppaninsa laativat vekselin ja kiikuttivat sen Uudenmaan pankkiin, jonka johtaja, Abel Landén, suhtautui ylen ymmärtäväiseti kirjailijoiden ja taiteilijoiden pulmallisiin raha-asioihin. Nytkin hän hyväksyi vekselin. Mutta syksyn tullen Leinon yhtiökumppani siirtyi jonnekin maaseudulle ja poisti vekselin mielestään.

Aikanaan se lankesi ja silloin Leino, joka työskenteli Helsingin Sanomissa, lähetti Eskon, toimituksen juoksupojan, Uudenmaan pankkiin vekseliä uudistamaan. Esko oli niin perehtynyt vekseliasioihin, että tiesi vekselissä tarvittavan asettajankin, ja niin hän huomautti tästä seikasta. Mutta Leino huitaisi vain kädellään, lykkäsi pojalle lyhennysrahat - neljänneksen vekselin määrästä - korot ja tunnusteensa ja väitti, että kyllä se kelpaa yhdelläkin nimellä. Tällaisin eväin Esko asteli pankkiin. hetken kuluttua soi Sanomien puhelin, joku halusi puhua Leinon kanssa. Tämä joku oli pankinjohtaja Landén, ja keskustelu tällainen:

"Hyvä herra Leino, täytyyhän vekselissä olla asettajakin..."

"Tjaah, mutta minä kun en ryhdy hankkimaan ketään toista nimenkirjoittajaa sen häipyneen kumppanin tilalle...Lyhennän vekseliä neljänneksen kerrallaan...niin, ja maksan korot...En, halua vetää tähän juttuun ketään muita..."

"Tarkoitatte, että minun on ryhdyttävä asettajaksi?" "Niin, miten vain herra johtaja suvaitsee..." Ja suvaitsihan Landén. Ällistynyt Esko palasi pankista, vekseli oli uudistettu.

Tämän jälkeen Landén kolmen kuukauden väliajoin soitti - hyvin kohteliaasti - Leinolle ja muistutti heidän pikkuisesta yhteisestä asiastaan. Ja oitis runoilija painui pankkiin lyhennys- ja korkorahoineen, ja vuodessa hän tuon vekselin sitten "tappoikin".