analytics

Hongiston Isotalo ja Olin -suku

Lohjan Hongiston rusthollista oli lähtöisin eräs Uudenmaan monista Olin-suvuista. Vaikka sukua voisi varmasti tutkia vielä kauemmas menneisyyteen, olen itse ottanut lähtöhenkilöksi kaukaisen serkkutyttöni Helena Palmin kanssa naimisissa olleen Johanl Olinin. Johan oli syntynyt Hongiston Isotalossa 1721 ja Helena noin viitisen vuotta myöhemmin Vihdin Vanhalan Ylöstalossa. Kummankin paikkakunnan kastettujen luettelot ovat tuolta ajalta hävinneet, joten tarkempia tietoja ei ole saatavilla.

Johanin sisaruksista tunnetaan veljet Michel (1724-1779), Erik (1728-?) ja Nils (1729-1795) se
kä siskot Elisabet (1723-) ja Maria. Heistä Michel käytti myös sukunimeä Olin ja oli Turussa porvarina. Hän oli ensin naimisissa leskirouva Maria Woiwalinin kanssa ja tämän kuoltua nai Maria Nymanin. Michel kuitenkin kuoli Lohjan haudattujen luettelon mukaan kotipitäjässään. Nils asui naimattomana kotitalossaan, kun taas Erikin kohtalosta en ole merkinnyt tietoja muistiin. Sisko Marian nai Lohjan Kosken kylän Mikolan talon rusthollari Michel Johansson, mutta Elisabetin myöhemmistä vaiheista ei itselläni ole tietoa.


Johan Olinilla ja Helena Palmilla 10 lasta, joista seitsemän oli tyttäriä. Vanhimman lapsen, Anna Marian puolisoksi tuli Vihdin Ruskealan kylän Alastalon rusthollari Johan. Tämän kuoltua nai Anna Marian kirkkonummelainen GustaV Gestranius, joka jatkoi puolisonsa ensimmäisen miehen jälkeen Alastalon isäntänä.

Helena Kristina Olinin mies oli helsinkiläinen porvari Jacob Silfverberg, kun taas pikkusisko Hedvigin nai Lohjan Skraatilan talollinen Johan Johansson. Johanin kuoltua Hedvig meni naimisiin sukuperältään tuntemattomaksi jääneen Johan Enqvistin kanssa.

Stina Sophia Olinin vei vihille Henrik Johansson, Lohjansaaren Askolan kylän Ylitalon isäntä. Nuorin tyttäristä oli Ulrika Olin, jonka puolisoksi tuli espoolainen talollinen, Erik Rönnberg.

Kolmesta veljeksestä vanhin kuoli lapsena ja seuraavaksi vanhinkin vain parikymppisenä. Nuorin poika Fredrik tuli isänsä jälkeen Hongiston rusthollin isännäksi ja oli naimisissa Vaanilan rusthollin tyttären, Anna Hedda Forsmanin kanssa.

Fredrik olikin viimeinen Olin-suvun edustaja Hongistolla, sillä hänen jälkeensä talon osti Karstun Hemmilässä asunut Israel Weurlander. Leskivaimo Forsman tosin asui edelleen talossa lapsineen, mutta uusi isäntäpari ei ollut enää mitään sukua heille. Nurmijärvellä syntynyt Johan Henrik Nyman ja hänen vihtiläinen vaimonsa Margaretha Wichtman tulivat Hongistolle 1846. Nymanin isännyyttä ei kestänyt kuin pari vuotta, sillä hän kuoli jo 1848. Talon hoito jäi varmasti suurelta osin lesken käsiin, kunnes poika Karl Nyman oli tarpeeksi vanha ottamaan isännyyden.

Hän myi tilan 1880-luvulla ja vuoteen 1904 mennessä Hongiston Isotalon isännäksi oli tullut Edvin Roms. Vuonna 1931 Isotalon tilan pinta-ala oli yli 230 hehtaaria. Herra Roms oli melkein tuplannut viljelysmaat uudisraivauksella, mutta Olinien ajastakin oli jotain jäljellä. Hongiston päärakennus oli vuoden 1780 tienoilta ja korjattu noin sata vuotta myöhemmin. Monen muun lohjalaisen maatilan tavoin Isotalo sai tuloja myymällä viljaa, lihaa ja munia pääkaupunkiseudulle.

Ylemmässä kuvassa Hongiston maisemia vuoden 1931 Suomen maatilat -kirjasta. Nykypäivän näkymiä voit katsella Googlen avulla todella helposti!




Näytä suurempi kartta


Tekstistä korjattu 24.2.2010 etunimivirhe - Helena Palmin puoliso oli tietysti Johan Olin - kiitos kommentoijille!

6 kommenttia:

  1. Hei.

    Hongiston rusthollin isännällä Johanilla (Helena Palmin mies oli Johan, ei Michel) oli edellä mainittujen lisäksi vielä ainakin 2 siskosta:

    1. tuntemattomaksi jäävä lapsi, joka haudattiin 1735 kirkkoon
    2. 1730 syntynyt pappismies Henrik Olin, jonka kohtalo oli kova: hän paleltui kuoliaaksi karkumatkalla Seilin spitaalisaarelta 1762.

    Johanin isä oli nähtävästi tullut kotivävyksi Hongistoon ja otti siinä vaiheessa itselleen nimen Olin. Hakkasin pitkään päätä seinään, kun luulin, että nimellä on jotain tekemistä samoihin aikoihin Lohjalla toimineella Lohjan pedagogion opettajalla Olof Olin kanssa.

    Niille, joilla riittää mielenkiintoa Hongiston asioihin, laitoin Google Docsiin kaiken, mitä itse olen saanut kerättyä Hongistosta:

    http://docs.google.com/fileview?id=0B62Q051Abe9HNWViZWMyNmYtOWZjNS00MTZkLWE5YmQtN2ZhZWU3OWM0ZGQy&hl=en

    Terveisin, Hongistonjälkeläinen

    VastaaPoista
  2. Olen samaa mieltä Hongistonjälkeläisen kanssa Johanin isän Erik Mickesson Olinin taustasta, hän tuli mitä ilmeisemmin Hongistoon Vihdin Ollilan Isotalosta. Asiaa tukee osaltaan sekin että kummankin isän nimi on sama, sukunimen kirjoitusmuoto Ollin, tai Olin on ollut kummallakin käytössä ja kun Ollilan Isotalon rusthollari Johan Olin vei vihille Hongiston toisen tyttären Kirstin Nilsdr:n 28.12.1721, on sekin osaltaan tukemassa päätelmää.
    Rippikirjoissa 1840 Hongiston 2/3 rusthollin rusthollariksi on merkitty Jacob Fredrik Olin, ja 1/3 rusthollin rusthollariksi Carl Fredrik Simolin (vaimo Ulrika Fredrikintytär Olin)eli viimeiset Hongiston Olinit.

    kirjoitti myös hongisto jälkeläisiin lukeutuva

    VastaaPoista
  3. Erinomaista lisätietoa. Korjasin jo tuon typerän Michel / Johan -virheeni.

    Tässähän saadaan kohta kokoon Vihdin ja Lohjan Olinit.

    Minulta löytyy useita eri Olin-sukuisia, joista osan olen saanut nivottua yhteen ja osaa en.

    VastaaPoista
  4. Lisää yhteyksiä Vihdin Ollilaan Hongistolta jne.

    Olettekos huomanneet että Johan Olinin (Hongisto) vaimon, Helena Palmin sisko Christina Palm oli naimisissa Ollilan Isotalon rusthollarin, Michelin kanssa. Ja Michelin vanhemmat ilmeisesti ovat nuo Isotalon rusthollari Johan Olin ja Kirstin Nilsdotter.

    Vai meneekö päätelmä jossain kohdin metsään?

    VastaaPoista
  5. Mielestäni Cristina Johansdr Palm Oli naimisissa Ollilan Sorkin rusthollarin Michel Johanssonin (oli Cristinan toinen aviomies Hendrich Matssonin jälkeen) kanssa vihkiminen 18.9.1766, Heidän nsimmäinen lapsensa Eva Chatarina kastettiin Ollilan Sårkissa 20.8.1767 ja myös seuraavat lapset näyttää kastetun Ollilan Sorkissa. Ollilan Isotalon rusthollari Michel Johannis Olin johon mahdollisesti viittat oli syntynyt 1759 ja oli siten liian nuori Cristina Palmin lasten isäksi. Tämän Ollilan Isotalon rusthollarin Michel Johanis Olinin vanhemmat olivat Johan Michelsson ja Elisabetha Johansdr (Olin). Elisabeth Johansdr jonka syntymäajan 1723 otin rippikirjasta oli ilmeisesti Ollilan Isotalon rusthollarin John Michelsson Olinin Ja Kirstin Nilsdr:n lapsi. Michel Joannis sai siis sukunimensä äitinsä tyttönimen mukaan. Olisiko Johonilla ja Kirstinillä ollut vielä Michel niminen lapsi joka olisi sitten luopunut Isotalon isännyydestä ja siirtynyt Sorkkiin rusthollariksi ja aviomieheksi leskeksi jääneelle Christinalle saattaa tietysti mahdollista. Aika monimutkaista, meniköhän minuta tämä oikein ?

    kirjoitti Hongiston jälkeläisiin lukeutuva

    VastaaPoista
  6. Tarkoitan vuonna 1725 syntynyttä "Mikkoa"
    Katso www.varola.fi/tallaa ja sieltä taulu 50

    VastaaPoista

Blogitekstisuositus

Habsburgit ja sisäsiittoisuus