analytics

Billnäsin ruukilla

Tänään tutustumme reilun minuutin ajan nykyisen Raaseporin kaupungin alueella sijainneen Billnäsin ruukin toimintaan 1720- ja 1730-luvuilla.

Pistä kommenttiosioon palautetta, mikäli haluaisit nähdä samantapaisen esittelyvideopätkän kaikista ao. alueen rautaruukeista ja masuuneista. Toteutan niitä sitten tämän vuoden aikana. Ennestäänhän Youtubesta löytyvät Perniön Kuusto, Latokartano ja Kosken ruukki. Youtube-kanavani on Suku0uutiset!


4 kommenttia:

  1. Aihe on mielenkiintoinen ja ajatus hyvä. Kuvaa voisi tukea myös teksti myös kirjoitettuna, ei pelkästään luettuna.
    Toteutukseen toivoisin vähän rauhallisempaa kuvaa. Panorointi seilaa edes takaisin häiritsevän levottomasti.

    VastaaPoista
  2. Kiitos palautteestasi.

    Otetaan ohjeet talteen. Tällä kertaa levottomuutta tuli ainakin siitä, että olin paljain käsin 18 asteen pakkasessa. Yritän kehitellä Lumiaani jotain vakauttajaa, jos ja kun oma käsi tärisee liikaa.

    Näiden on kyllä tarkoituskin olla hieman kotikutoisen näköisiä, vaikkakin niin hyvin tehtyjä kuin vain itse osaan :)

    VastaaPoista
  3. Mielenkiinnolla seuraan. Uutta tietoa paikoista jossa esi-isät ovat elänneet ja työskennellet (ehkä).

    VastaaPoista
  4. Myös minä katselen ja luen mielenkiinnolla erilaisista paikoista, sillä aina sitä oppii uutta. Mukavaa!

    VastaaPoista

Blogitekstisuositus

Habsburgit ja sisäsiittoisuus