analytics

HisKi ei kerro kaikkea - Kiikan merkillinen kuollut

HisKistä, Kiikan kappeliseurakunnan kastettujen luettelosta, kesäkuun kuudennen päivän kohdalta vuonna 1860 löytyy lakoninen merkintä itsellismies Antti Tallgrenin ja hänen vaimonsa, Kaisa Antintyttären saamista kuolleista kaksostytöistä. Tämä ei ollut entisaikaan ollenkaan harvinaista, sillä huonon hygienian ja vaatimattomien olosuhteiden takia vastasyntyneiden kuolleisuus oli suurta. Kaksosten kohdalla riski oli sitäkin suurempi, koska pienikokoisten vauvojen hoitamiseen ei ollut sen kummempia apuvälineitä kuin normaalikokoistenkaan.

Tällä kertaa luontoäiti saattoi järjestää erehdyksenä oma-aloitteisesti, sillä nämä tytöt olivat siamilaisia kaksosia. Sanomalehtitietojen mukaan kesäkuisena aamuna 1860 tapahtui seuraavaa;

"Täällä tapahtui eilen aamulla eriskummainen tapaus ja luojan ihme-työ kuin ittellisen Antti Tallgrenin waimo Meskalan kylästä synnytti lapsen, jolla oli yksi pää, kahdet kaswot ja neljä korwaa, yksi ruumis napaan asti, neljä kättä ja neljä jalkaa, täydet kynnet sormissa ja warpaissa.

Lapsi oli 14,5 tuumaa pitkä ja täysiaikaisen luontoinen, waikka äiti päätti sen kahta kuukautta ennen aikaansa syntyneen. Äiti oli kaksi wiikkoa sairastanut ennen, mutta synnyttämisen hetki oli tawallista helpompi, ehkä yksi jalka ensin näkywiin tuli. Lapsen synnyttyä luuliwat naapurin waimot olewan hengen sen sydämessä, jonka tähden toimittawat hätäkasteen.

Oikeemmin sanoin siinä oli kaksi olentoa eli kaksi tyttö-lasta, etupuolet navasta alkain ylöspäin yhteen juottuneet (eli kaswaneet), selät ja takapuoli päitä (joissa oli tawalliset hiukset) oli ulospäin, mutta kaswot oli kahden-puolen siwulla, joista toiset oli hiukan waillinaisemmat, ettei näkynyt silmän teriä."


Lehdissä ei puhuttu siamilaisista kaksosista, vaikka termi oli luultavasti tuttu Suomessa saakka nykyisessä Thaimaassa syntyneiden Chang ja Eng Bunkerin tultua kuuluisiksi. He olivat syntyneet 1811 rintalastat toisiinsa kiinnittyneitä. Maailman maineeseen he nousivat esiinnyttyään P.T. Barnumin sirkuksessa.

Antti Tuomaanpoika Tallgrenilla ja Kaisalla oli ennen kaksosia syntynyt kahdeksan tervettä lasta, mutta viimeisen kohdalla luonto teki kepposensa. Pelkkää HisKiä sukututkimukseensa käyttävä ei ikinä löytäisi tätä tarinaa perhettä kohdanneesta merkillisestä sattumuksesta. Kiikassa ei moista ollut aikalaisten mukaan tapahtunut koskaan ennen.


Kuva - J. Tithonus Pednaud www.thehumanmarvels.com

4 kommenttia:

  1. Tarkkasilmäisempi ja parempaa kopiota lukeva voisi nähdä oliko lasten kastemerkinnässä tietoa erikoisuudesta. Jotain ylimääräistä tekstiä ainakin.

    VastaaPoista
  2. Itse en edes yrittänyt tulkita tuota pränttiä. Kyllähän siinä varmasti jotain täytyy olla tästä erikoisesta tapauksesta.

    VastaaPoista
  3. http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=9109525 Narcin puolella selvempi teksti. Barnföderskans ålder 44 år. Dödfödda tvillingsfoster. Foster av kvinnokön.

    VastaaPoista
  4. Löysin Kiikan rippikirjoista tämän:
    Sammanvuxna tvillinga barn. Dödfödda. 6.6.1860 Meskalan kylän Weräjänkorvan torppa.
    Vanhempien tiedot samat kuin yllä.
    Löysin heidät kun tutkin äitini sukua, Tormilan Hannuja. Olleet 2 v aiemmin ennen kaksosten syntymää Tormilan Hannun palvelusväkeä, itsellismies

    VastaaPoista

Blogitekstisuositus

Habsburgit ja sisäsiittoisuus