Marjaniemen kaivos Kiskossa

Kulttuuriympäristön karttaselaimen avulla löysin itselleni täysin uuden historiallisen muiston paikasta, jossa olen käynyt jo vuosikymmeniä. Kuitenkaan ennen elokuuta 2010 ei minulla ollut mitään tietoa siitä, että vain muutaman askeleen päässä sijaitsi maamme kaivosteollisuuteen liittyvä kohde.
Kiskon on tietysti tunnettu monista kaivoksistaan kuten Orijärvi ja Aijala unohtamatta maamme kenties suurinta teollisuuskompleksia 1600-luvun lopulla, Malmbergin kaivosta. Näiden lisäksi pitäjässä on louhittu useita muita, vaatimattomampia kohteita. Näiden joukkoon kuuluu myös Marjaniemi, jota Museoviraston kulttuuriympäristöportaalissa sanotaan "historialliseksi rautakaivokseksi".

Tuo luonnehdinta on ehkä hieman liian mahtaileva, sillä kyseessä on pikemminkin avolouhos. Ensimmäinen maininta Marjaniemen malmista löytyy jo vuodelta 1757, mutta tuolloin ei paikalla vielä kaivettu. Louhinta alkoi vasta vuonna 1780 Fiskarsin ruukin silloisen omistajan, tukholmalaisen B. M. Björkmanin johdolla. Malmin rautapitoisuus ei ilmeisesti ollut tarpeeksi hyvä ja toiseen yritykseen ryhdyttiin vasta vuosina 1831-33. Tuolloin von Julin antoi määräyksen koelouhintojen aloittamisesta.
Kolmen vuoden aikana kaivoksesta nostettiin muutamia kymmeniä tonneja malmikiveä, jonka rautapitoisuus sulatossa oli noin 23 prosenttia. Monen muun kiskolaisen louhoksen tavoin ongelmaksi tuli kiviaineksen suuri rikkikiisupitoisuus. Niinpä toiminta Marjaniemessä lopetettiin 1833 eikä sitä ole sen jälkeen hyödynnetty.

Itse kaivamisessa käytettiin kahta tapaa 1800-luvun alkupuolella. Kallioon saatettiin porata reikiä käsiporalla ja lekalla. Nämä reiät täytettiin ruudilla ja räjäyttämällä päästiin käsiksi malmiin. Toinen tapa oli kasa iso pino puita kallion päälle. Nämä poltettiin ja kuumentuneeseen kallioon kaadettiin kylmää vettä. Tällä tavalla kiviaines saatiin lohkottua palasiksi.

Paikka sijaitsee vain muutaman kymmenen metrin päässä Kiskon kirkonkylästä Aijalaan johtavasta tiestä. Rakentaminen tai maankäyttö ei ole millään tavalla muokannut ympäristöä 1830-luvun jälkeen. Nykyajan retkeilijä löytääkin kallionlaelta kaksi läheikkäin olevaa louhosta, jotka ovat toki täyttyneet vedellä. Veden pinnalle on levinnyt paksua sammalta ja muuta vesikasvistoa. Syvyyden määrittämistä ei ollut aikaa yrittää, mutta lähistöllä kohoavien jätekivikasojen perusteella sitä on useampia metrejä. Tämän voi toki päätellä myös em. tuontatomääristä.
Kumpaakaan louhosta ei ole merkitty mitenkään maastoon eikä niiden ympärillä ole aitausta. Todennäköisesti kuoppien pohjalla lepää ehkä useampikin peura tai hirvi, koska louhokseen tippuva ei sieltä omin avuin ylös pääse.

Jätekivikasoja on kymmenkunta, joista osa on täysin peittynyt aluskasvillisuuteen. Sen sijaan isomman louhoksen vierellä on reilun kokoisia kivenlohkareita paljaana. Niistä voi helposti havaita kiven rautapitoisuuden. Mitään rakenteita ei paikalla ole eikä sen välittömässä läheisyydessä ole koskaan ollut asutusta. Työntekijät ovat luultavasti matkanneet paikan päälle läheisistä Lapin, Aijalan ja Kajalan kylistä, ehkä kauempaakin. Marjaniemi oli yksinäistalo, mutta toki senkin mailla oli asuinsijoja työläisille.