Siirry pääsisältöön

Suomen ensimmäinen kuolemaan johtanut sähkötapaturma

Heinäkuun 21. päivä vuonna 1897 tapahtui Kotkan Jumalniemen sahalla ensimmäinen kuolemaan johtanut sähkötapaturma. Tämän Kymin pitäjän puolella aikoinaan sijainneen sahan oli perustanut kauppaneuvos Carl Henrik Ahlqvist (1825-1909), joka toimi sahanomistajana, puutavarakauppiaana ja laivanvarustajana pitkän uransa aikana. Jumalniemen hän myi lopulta 1895 Halla Osakeyhtiölle.

Heinäkuisena iltapäivänä työmies Jeremias Leskinen oli saanut kahden muun miehen kanssa tehtäväkseen laittaa kannen eräisiin nostokoneiden sähkölaitteisiin. Kun kone laitettiin uudelleen käyntiin, oli Leskistä ja kahta muuta käsketty poistumaan laitteen läheisyydestä. Pian heidät kuitenkin kutsuttiin jatkamaan työtään. Leskinen, tietoisena sähkövirran vaarallisuudesta, varoitti toveriaan koskemasta johtoihin. Jostain syystä hän itse tarttui sähkökaapeleihin. Hän ei siis saanut tappavaa sähköiskua varomattomuuttaan, vaan jonkun ilmeisen tapaturman vuoksi. Paikallislehti ihmetteli asiasta raportoidessaan sitä, miksi työmiehiä ylipäätään laitetaan työskentelemään noin voimakkaiden ja eristämättömien johtojen parissa.

Lehti myös muistutti "julistuksesta työntekijöiden suojelemiseksi", jonka 15. pykälä sääti, että erityisellä merkillä piti ilmoittaa jo sammutetun laitteen uudelleen käynnistämisestä. Koko konetta ei olisi saanut käyttää, ennen kuin vaarallinen johto olisi saatu suljetuksi koteloonsa. Vielä vuonna 1895 työnantaja ei ollut millään tavalla korvausvelvollinen työtapaturmista ja niinpä Leskisen viisi lasta ja leskivaimo tulisivat olemaan lujilla. Juridisen vastuun tilalle lehdistö kaipasi moraalista vastuunkantoa. Vaikka asiasta nimittäin pidettiin virallinen poliisitutkinto, ei siihen kutsuttu vainajan omaisia. Kotkan Sanomat kaipaisi virallisen tutkinnan lisäksi ammattitarkastajaa pitämään omaa tutkintoaan. Tämä olisi perusteltua jo siitä syystä, että sähköä käytetään yhä enemmän energianlähteenä teollisuudessa.

Leskinen, tietoisena sähkövirran vaarallisuudesta, varoitti toveriaan koskemasta johtoihin. Jostain syystä hän itse tarttui sähkökaapeleihin. Hän ei siis saanut tappavaa sähköiskua varomattomuuttaan, vaan jonkun ilmeisen tapaturman vuoksi. Paikallislehti ihmetteli asiasta raportoidessaan sitä, miksi työmiehiä ylipäätään laitetaan työskentelemään noin voimakkaiden ja eristämättömien johtojen parissa. Lehti myös muistutti "julistuksesta työntekijöiden suojelemiseksi", jonka 15. pykälä sääti, että erityisellä merkillä piti ilmoittaa jo sammutetun laitteen uudelleen käynnistämisestä. Koko konetta ei olisi saanut käyttää, ennen kuin vaarallinen johto olisi saatu suljetuksi koteloonsa.

Vielä vuonna 1895 työnantaja ei ollut millään tavalla korvausvelvollinen työtapaturmista ja niinpä Leskisen viisi lasta ja leskivaimo tulisivat olemaan lujilla. Juridisen vastuun tilalle lehdistö kaipasi moraalista vastuunkantoa. Vaikka asiasta nimittäin pidettiin virallinen poliisitutkinto, ei siihen kutsuttu vainajan omaisia. Kotkan Sanomat kaipaisi virallisen tutkinnan lisäksi ammattitarkastajaa pitämään omaa tutkintoaan. Tämä olisi perusteltua jo siitä syystä, että sähköä käytetään yhä enemmän energianlähteenä teollisuudessa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Stubbet Inkoosta

Sinetti Inkoosta; Kansalliarkiston pergamenttikokoelmasta vuodelta 1447 Länsi-uusimaalainen Inkoon pitäjä (ruots. Ingå) mainittiin nimeltään ensimmäisen kerran asiakirjoissa vuonna 1335. Nimen arvellaan tullen siitä, että joku Inge sai joen nimettyä itsensä mukaan, Inge å, Ingen joki. 1400-luvulla löydetään Inkoosta eräs suku, joka myöhemmin käytti samanlaista lenkistä roikkuvaa metsästys-torvivaakunaa, kun naantalilainen Jägerhorn af Storby –suku. Tapio Vähäkangas arvelee, että suvuilla voisi olla yhteinen esi-isä, sillä Jägerhorn af Storbyn kantaisä oli eräs Jowan (Jöns) Filpunpoika, rälssimies joka mainittiin Maskussa 1405, samoihin aikoihin, kun Inkoossa mainittiin eräs Olof Filpunpoika. Tämä Olof Filpunpoika osti Inkoossa 1400 1,5 veromarkan maat, jonka myyjä halusi takaisin 1409. Tutkintakäräjillä 1405 Olofilta peruutettiin (otettiin verolle) Inkoon Kullasta rälssimaata 3,5 veromarkan edestä. Suvun ensimmäinen tunnettu jäsen Olof Andersinpoika (tai Andreaksenpoika) main

Skitinbäck - Nygård

Esimerkiksi Juha Sinivaaran nettisivuillaan esittelemä aateloitu Giös -suku oli kotoisin nykyisen Raaseporin kaupungin, entisen Pohjan pitäjän Nygårdin tilalta. Tilan alkuperäinen nimi oli Skitinbäck päärakennuksen takana virranneen pienen puropahasen mukaan. Luultavasti elokuussa 1444 aateloidun suvun myöhemmät herrat eivät katsoneet hyvällä tätä rahvaanomaista nimeä. Niinpä kartano sai uuden, täysin neutraalin nimen Nygård. Kun kuningas Kristoffer antoi Jösse Olofinpojalle rälssikirjeen Tukholmassa 1444, mainittiin samalla miehen omistukset. Näin tuo Skitinbäckin tilan voidaan sanoa olleen olemassa jo lähes 600 vuoden ajan. Nykyisen päärakennuksen etupuolen pihamaalla on kivirivi, joka luultavasti on jäänne jostain varhemmasta rakennuksesta. Kivien muoto ja koko viittavat tämän olleen rakennetun ennen 1700-lukua. Saman vuosisadan alussa katosivat Giös -sukuiset omistajat Skitinbäckiltä. Heidän jälkeensä talo oli lampuotien hallussa jaettuna useampaan eri osaan. Vasta vuosisadan lo

Kolmen suurmiehen sukulaisuus

Maassamme ilmestyi 1910-luvun lopulla hetken aikaa Genealogica -niminen aikakauslehti, johon alan asiantuntijat sekä harrastajat kirjoittivat sukuselvityksiä. Lisäksi mukaan mahtui paikallishistoriaa, yleistä Suomen historiaa sekä pohdiskelua sukututkimuksen tekemisestä arkistojen järjestelyä myöten. Näistä lehdistä voi pongata monta mielenkiintoista asiaa, joista tähän alle olen napsinut yhden - Osmo Durchmanin tekemän koosteen "kolmen ylipäällikö sekä entisen valtionhoitajamme keskinäinen sukulaisuus". Muistettakoon, että herra Durchmanilla ei luonnollisesti ollut mitään tietoa siitä, että ratsuväenkenraali Carl Gustaf Emil Mannerheimista sekä senaattori Per Evind Svinhufvudista tulisi vielä joku päivä tasavallan presidenttejä.