Ingoisberg

Ingoisbergin tienoota vuonna 2012

Lietoon kuuluvan Ingoisbergin sotilaskartanon isännäksi tuli 1700-luvun puolivälin tienoilla Rehbinderin sotilassuvun jälkeläinen, Berndt Otto. Hän ei ollutkaan kuka tahansa upseeri, sillä herra Rehbinder toimi aikanaan Ruotsin kuninkaan henkilökohtaisena adjutanttina. Hän oli syntynyt 1720-luvulla ja mennyt naimisiin pälkäneläisen Brita Margareta Cedersparren kanssa syksyllä 1752. Vuoteen 1772 mennessä perheeseen syntyi peräti kuusi tytärtä, mutta ei yhtään poikaa.

Vanhimman tyttären, Ulrika Elisabetin puolisoksi tuli kersantti Carl Fredrik Brunow, joka sitten appensa jälkeen isännöi taloa. Helena Charlotta Rehbinderin nai kersantti Peter Isak Nihsberg, kun taas Lovisa Gustavin vei vihille turkulainen kellontekijä Jakob Sylvander.

Järjestyksessä neljäntenä syntynyt Johanna Margareta asui naimattomana Ingoisbergillä kuollen nuorella iällä. Sofia Julianan aviomies oli turkulainen ravintoloitsija Jakob Fredrik Riedell, kun taas sisarusparven nuorin, Beata Catharina oli naimisissa niin ikään turkulaisen satulantekijä Johan Didrik Lindbergin kanssa.

"Flygeladjutant" Bernt Otto Rehbinder siirtyi tästä ajasta tuonpuoleiseen loppuvuodesta 1784. Leskivaimo Cedersparre emännöi Ingoisbergiä kuollen itse huhtikuussa 1791. Heidän jälkeen tämän nykyisen Kymppitien ja Paimionjoen välimaastossa hyvin kauniilla paikalla sijaitsevan talon otti hallintaansa em. Beata Catharina Rehbinder. Luonnollisesti peltoja ja karjaa hoitivat palkolliset ammatti-ihmiset.

Lopulta tuli uudeksi isännäksi ravintolanpitäjä Riedell, joka kuitenkin kuoli jo vuonna 1807. Leski Sofia Juliana piti tilaa pystyssä huolehtien samalla puoliorvoksi jääneestä tyttärestään Johanna Carolinasta.
Viimeksi mainitun otti vaimokseen entinen kauppakirjanpitäjä Carl Johan Brunow, joka oli itseasiassa morsiamensa serkku. Hän tuli Ingoisbergiin Mäntsälästä, mutta jatkoi pian matkaansa puolisonsa kera Marttilan Laurilaan. Herra Brunow, jota nimitetään Liedon aikoina tilanvuokraajaksi, kuoli Tiipilän Raikon talossa.

Jälleen kerran Ingoisbergin talossa piti valtaa leskivaimo, em. Sofia Juliana, jonka puoliso Riedell oli edesmennyt jo Venäjän vallan aikaan vuonna 1807.
 Sofia eli leskenä yli 30 vuotta, mutta vesitaudista tuli hänelle kohtalokas talvella 1840. Valtiovalta ei saanut pitkään aikaan Ingoisbergiin uutta isäntäparia. Rippikirjojen perusteella sitä hoiti valtaisa renkien ja piikojen armeija.

Vasta 1850-luvulla värjärinpoika Klas Albert Limnell yhdessä vaimonsa Amalia Karolina Palmgren kanssa otti kruununsäterin isännyyden. Vuokraajana mainittu Limnell kohosi vähitellen yhdeksi naapuripitäjä Paimion johtavista hahmoista. Varsinkin viereisen Juntolan tilan oston myötä hankki Limnell itselleen merkittävän omaisuuden, jos kohta tiukkana periaatteen miehenä joukon vihamiehiä. Hän ei nimittäin sulattanut tuolloin yleistä tukinuittoa Paimionjokea pitkin ja tämä aiheutti useita kanteita Turun ja Porin lääninkansliaan. Loppujen lopuksi Limnell sai itselleen kunnallisneuvoksen arvon, joten ei hän aivan huonosti asioitaan hoitanut.

Vuodesta 1861 Ingoisbergin omisti Brunowin perhe, mutta sen vuokraajana eli arrendaattorina oli värjäri Ernst Vinberg. Koska varsinainen omistaja, maanviljelijä Brunow, asui Karjalohjalla, hoitivat Ingoisbergiä Vinbergin jälkeen mm. tarkastaja August Tammelin sekä vuokraaja Johan Fredrik Henriksson. Ensin mainittu oli kotoisin Uudenmaan Nummelta, kun taas Henriksson oli paimiolainen. Hänen jälkeensä talossa kävivät mm. Antti Oskari Antinpoika puolisonsa Amanda Villentyttären kera.

Lopulta kävi niin, että Brunowin oli luovuttava tilastaan. Tämä tapahtui niinkin ikävästi, että rakennusmestari Wilhelm Eriksson osti Ingoisbergin pakkohuutokaupassa. Tähän jouduttiin, koska Brunow ei pystynyt maksamaan Erikssonin saatavia. Uusi isäntä oli melkein oman pitäjän miehiä, sillä hän oli syntynyt Marttilan Hirvaksen kylän Herneen talossa. Vaimo Karolina Viktoria Brunow oli Lohjalta ja kuten nimestä voi päätellä, sukua edelliselle omistajalle. Valitettavasti Raisiosta Ingoisbergiin vuonna 1901 muuttanut Wilhelm Eriksson ei kovin kauaa pystynyt nauttimaan uudesta kodistaan, sillä hän kuoli jo 1905. Paria vuotta myöhemmin talollinen Kaarle Kustaa Ojanen pyysi valtiolta lupaa ostaa Ingoisberg perintötilaksi, mutta jätetään näin tuoreet asiat tämän tarinan ulkopuolelle.