Satulinna

Halikon Kumion kylässä on pitäjäläisten muistitiedon mukaan sijainnut Vellon kartano, joka oli äärettömän rikas. Sen kaivon karkku oli kuparista ja portintolpat kivestä. Portit itsessään olivat niin mahtavat, että niiden kiinnilyönnin ääni kaikui aina kirkolle saakka.

Vellon erääseen isäntään oli pesinyt ylpeyden paha henki. Isäntä oli kerran Halikon Kuninkaantien sillalla heittänyt yhden sormuksensa jokeen ja sanonut; "Yhtä mahdotonta on minun tulla köyhäksi kuin tuon sormuksen joutua takaisin tuolta".

Mutta kävi kuten arvata saattaa. Muutaman ajan päästä Halikonjoesta pyydystettiin iso hauki, jonka vatsasta löytyi Vellon isännän sormus. Kartano paloi ja isännästä tuli rutiköyhä.


Vielä 1850-luvulla osasi vanha kansa näyttää kartanon paikan, mutta nykypäivänä maastosta tai vanhoista kartoista ei löydy tietoa tästä muinaisesta mahtitalosta, Vellon kartanosta. Mainittakoon vielä, että Virossa Vello on ollut ja on edelleen käytössä etunimenä.

Aiheesta enemmän kiinnostuneet voivat lainata kirjastonsa kautta teoksen Turun Historiallinen Arkisto IX. Puheenjohtajalleen, professori Kaarlo Jäntereelle hänen 6. IV 1945 täyttäessään 60 vuotta. 347 sivua. Turun Historiallinen Yhdistys 1945. Hinta 1,5 euroa.


Kirjassa on mukana Aulis Ojan artikkeli Varsinais-Suomen takamaiden tarulinnoista. Vaihtoehtoisesti voit lähteä kiertomatkalle näihin paikkoihin tämän videon kera;


Kommentit

  1. Kuusjoella on kai sikäläisestä tarulinnasta tehty turistiopasteita EU-rahoilla. Tällaisen opasteen näin tienvarressa matkalla Kuusjoelta Koskelle.

    VastaaPoista
  2. Kyllä, pitää paikkansa. Kyse on melkein samantapaisesta tarinasta.

    VastaaPoista
  3. Moi, näitä hauen-vatsasta-löytyneitä-sormus -juttuja kiersi Uudellamaalla ilmeisesti aikoinaan enemmänkin. Omasta esiäidistänikin 1600-luvulla, jolloin se saattoi silloinkin jo olla "vanha tarina":

    .....Elinistä kerrottiin kuitenkin vielä pitkään Lohjalla. Eräs tarina kertoi kuinka hän eräänä kauniina kesäpäivänä oli kuulunut seurueeseen, joka oli veneellä matkalla järven yli Ojamoon. Matkan aikana tuli puhetta perheen varallisuudesta. Nuori rouva Elin oli silloin vetänyt sormestaan jalokivin koristetun kul-tasormuksen, heittänyt sen veteen sanoen, että "yhtä mahdotonta on minun tulla köyhäksi, kun saada takaisin tämän sormukseni". Kun matkaväki oli palannut kotiin, näytti kuitenkin talon palvelusväki heille vastapyydetyn hauen, jonka vatsasta sormus löytyi. Tätä samaa tarinaa on tosin kerrottu Lohjalla paris-ta muustakin myöhemmästä henkilöstä ja se saattaa vain olla aikansa urbaanitarina......

    Koko tämä Paloniemen-suvun tekstini löytyy täältä:

    http://rapidshare.de/files/40017977/Paloniemen_suku.pdf.html



    Terveisin,
    Rauno Rosenqvist

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit