Taistelu Hankoniemellä

Krimin l. Oolannin sodan aikaan perustui Hangon puolustaminen lähinnä muutamille vanhoille linnaikkeille Hangonniemeä ympäröivillä saarilla. Itse kasarmialue, komendantin talo ja kirkko sijaitsivat mantereen puolella, suurin piirtein nykyisen keskustaajaman kohdalla. Huhtikuussa 1854 alueen uudeksi komendantiksi määrättiin everstiluutnantti Moller Turusta. Hän oli jo 66 vuoden ikäinen Napoleonin sotien veteraani, joka Borodinossa oli haavoittunut oikeaan käteensä ja keuhkoihin. Tästä huolimatta everstiluutnantti oli täynnä tarmoa.

Vihollisalukset kävivät useasti lähellä Hankoniemeä. Ensimmäiset laukaukset ammuttiin 18. päivä huhtikuuta kello yhdentoista aikoihin. Linnoituksessa tehtiin tietysti hälytys ja pian horisontista voitiin huomata vihollisaluksia. Ne pysyttelivät puolustajien kanuunoitten ulottumattomissa. Sota-aluksia ilmestyi lisää ja muutamia laukauksia vaihdettiin puolelta toiselle. Varhain seuraavana aamuna, kello kolmen maissa nähtiin merellä mastoihin sytytetyt varoitustulet. Kauaksi merelle oli saapunut kaksi höyryalusta. Englantilaisten huomattiin luotaavan kulkuväyliä, mutta lähemmäksi puolustuslaitteita tultuaan heidän tykistönsä aloitti tulituksen.
Noin viikkoa myöhemmin Hankoniemen vesille saapui lisää vihollisaluksia, mutta vasta toukokuun kymmenentenä päivänä alkoi varsinainen hyökkäys. Kuusi englantilaisten höyryalusta hyökkäsi Ruotsin vallan aikaisia linnoituksia vastaan. Taustalla oli vielä 26 muun aluksen tuki. Gustafsvärnin linnoitus saattoi puolustautua peräti kahdella kanuunalla, kun taas Gustaf Adolfin linnakkeessa oli vain yksi tykki. Tästä huolimatta linnakkeet kestivät viisituntisen taistelun urheasti ja onnistuivat aiheuttamaan vihollislaivueen aluksilla vakavia vaurioita.

Aikalaisten mukaan taistelusta ei voinut puhua kertomatta laivaston vänrikin, Daniloffin osuudesta siihen. Taistelun tiimellyksessä huomattiin, että Meijerfeltin patteristo yritti ampua, mutta kanuunat eivät toimineet. Hankoniemen lennättimestä huolehtinut Daniloff antoi soutaa itsensä ristitulen keskellä patteriston avuksi ja komendantin määräyksen mukaisesti sai paikan puolustuksen vihdoin toimimaan. Saman tien tietoon tuli Moskärin saaren valtausyritys. Hän tarjoutui välittömästi 30 vapaaehtoisen keran yrittämään takaisin valtausta mikä sitten onnistuikin. Nyt Daniloffin johdolla aloitettiin niin kylmäverisen tarkka tulitus, että vihollislaivojen oli pakko vetäytyä.

Kenraaliluutnantti Ramsayn mukaan Daniloff osoitti kaikissa toimissaan niin suurta urheutta, että se "öfver allt beröm". Jo saman kesän aikana hän sai yhdessä muutamien muiden samassa kamppailussa ansioituneiden upseerien kanssa tsaari Nikolailta Pyhän Annan neljännen luokan ristin tekstillä "Tapperhet", urheudesta. Myös Molleria ja koko muuta varuskuntaa muistettiin. Keisarillinen kirje 25. päivältä toukokuuta 1854 ylensi komendantin kenraalimajuriksi, myönsi Yrjönristin jokaiselle linnakkeelle ja vielä yhden ruplan jokaiselle sotilaalle. Sotaministerin lähettämässä kirjeessä tuli vielä lupaus yhdestä parista keisarilliselle epoletteja iäkkäälle Mollerille .

Englantilais-ranskalaisen laivaston komentaja Napier piti tapahtunutta voittona liittoutuneille, koska Helsinkiin jäi vain 8 tai 9 linjalaivaa. Englannin amiraliteetti selitti myöhemmin, että Hangon hyökkäysen tarkoituksena oli vain ollut rikkoa Suomenlinnan puolustusta ja pakottaa siellä olevat laivat liikkeelle. Tämä sotatoimi epäonnistui.

Liittoutuneiden sotakirjeenvaihtaja näki Hangon tilanteen uhkaavana, koska "... och gingo så nära man förnuftigtvis kunde gå. Omkring alla kanoner syntes soldater och vi kunde urskilja trupper, hvilka tågade under befäl af officerare till häst. Hangö var uppfylldt af trupper och ytterligare befästadt med 11 kanoner, ser mycket hotfullt ut".

Itseasiassa Hankoniemellä oli taistelun aikaan 25 upseeria ja 1187 sotamiestä. Koska miehiä oli näinkin vähän, on vaikea uskoa Staats-Anzeiger -sanomalehden raporttia, joka kertoi Gustafsvärnin luona yhden englantilaisen aluksen kaapanneen mukaansa 1500 venäläistä sotilasta.

Kun englantilaiset laivastoineen seilasivat pois, aloittivat venäläiset itse Hankoniemen puolustuslaitteiden tuhoamisen. Tämä sai ulkomaisten sanomalehtien kirjeenvaihtajat suuren hämmenyksen valtaan. Kirjailija ja lehtimies Leon Guerin kirjoitti "pelkän huhun saaneen venäläiset pelkäämään ensi vuonna maihinnousua Hankoon ja sitä kautta saanut heidät itse lennättämään ilmaan omat linnoituksensa. Eurooppa on ihmetyksissään tästä, kun vihollinen oli kerta onnistuttu jo lyömään takaisin". Kapteeni Chabaud-Arnault puolestaan toteaa kirjassaan "Merivoimien historia", että "ilmeisesti pelkkä englantilais-ranskalaisen laivaston näyttäytyminen Hangon edustalla sai venäläiset räjäyttämään puolustuksensa ilmaan".


Venäläisen kenraalimajuri Borodkinin kirjassa "Kriget vid Finlands kuster 1854-1855" todetaan asian olevan hieman toisin. Vaikka ensimmäinen taistelu oli voitettu, päättivät venäläiset täysin omista syistään tuhota mainitut linnoitukset. Vaikka rakennelmat olivat vanhanaikaisia, pelkäsivät Ramsayn johtamat joukot niiden muodostavan suuren riskin, mikäli englantilais-ranskalaiset joukot pääsisivät asettumaan niihin. Näin ollen sunnuntaina 27. päivä elokuuta 1854 aloitettiin Meijerlfeltistä tämä omaehtoinen tuhotyö. Peräti 86 kanuunaa upotettiin mereen ja ruutia kului jopa tuhansia kiloja, kunnes linnoitukset oli saatu pyyhkäistyä olemattomiin.

Kuvat Michail Borodkinin teoksesta "Kriget vid Finlands kuster 1854-1855", Frenckellin kirjapaino, Helsinki 1905
Samaa teosta olen käyttänyt tämän tekstin merkittävimpänä lähteenä.