Haudan lepoon

Varsinais-Suomessa oli tapana 1800-luvullakin, että kuollut oli pestävä ennen arkkuun laittamista. Pesijäksi valittiin joku vanha, yleensä köyhä henkilö. Hänelle annettiin korvaukseksi kuolleen päällä olleet vaatteet sekä kaikki tämän sänkyvaatteet. Kun ruumis oli pesty, se käärittiin lakanoiden väliin ja asetettiin laudan päälle arvokkaimpaan huoneeseen talossa. Huoneen ikkunaan ripustettiin valkoinen lakana.

Ruumiin pesussa käytetty vesi piti kaataa maahan, kuitenkin vähintään 50 kyynärän päähän talosta. Pesijä, joka kaatoi veden, ei saanut paljastaa tarkkaa paikkaa. Muutoin seurauksena saattoi olla suuri onnettomuus.

Tämän kaiken jälkeen tilattiin arkku, joka tehtiin yleensä oman talon laudoista. Mitat vietiin puusepälle tai muulle arkuntekijälle. Halikon pitäjässä puhuttiin ruumiinveippaajista eli naishenkilöistä, joiden tehtävänä oli sovittaa ruumis arkkuun. Kun mitat olivat sopivat, tämä nainen kiinnitti lakalla punaisen tyllin vuoraukseksi. Ruumis pantiin arkkuun ja nuorena kuolleelle tytölle saatettiin laittaa mirttikruunu päähän. Arkkuihin kerrotaan Halikossa laitetun myös ruokaa ja mm. viinapulloja.

Kun vihdoin päästiin ruumista talosta kirkkoa kohti saattamaan, oli tärkeätä panna merkille, kummalla jalalla hevonen ensin astui. Jos oikea jalka oli ensimmäisenä, kuoli talosta ensin mies ja taas päinvastoin. Hautaukset suoritettiin yleensä pyhänä, joten ruumiskin kuljetettiin yleensä samana päivänä kirkolle. Hautajaisten jälkeen oli suuret pidot, joissa vieraille annettiin suuret rinkelit pois lähtiessä. Mitä vauraammasta talosta oli kyse, sitä suuremmat olivat rinkelit.