analytics

Kuinka elää satavuotiaaksi

Englantilainen Sir James Sawyer julkaisi 1900-luvun alussa kirjasen, jossa hän antoi ohjeita aiheesta "Miten elää satavuotiaaksi". Sir Sawyer ei ollut kuka tahansa puoskari, sillä hän toimi jo 1880-luvulla professorina Queen's Collegessa. Sawyerin mukaan sadan vuoden iän saavuttamisessa ei ollut mitään ihmeellistä, mikäli vain noudattaisi hänen antamiaan yksinkertaisia ohjeita;

1)

Nuku kahdeksan tuntia joka yö ja makaa aina oikealla kyljellä

2)

Makuuhuoneessa tulee yhden akkunan olla auki yötä päivää. Aseta varjostin sen eteen välttääksesi vetoa ja siirrä vuoden keskelle lattiaa

3)

Ota joka aamu kohtuullisen lämmin kylpy. Vältä kylmiä suihkuja. Voimistele puoli tuntia ennen suurusta. Syö vähän lihaa ja paljon leipää. Juo aina maitoa

4)

Tee joka aamu ruumiinharjoituksia ulkosalla

5)

Älä pidä kotieläimiä, sillä koira lyhentää sinun elämääsi 10 vuodella, kissa neljällä ja kanarialintu kahdella

6)

Oleksi niin paljon kuin mahdollista maalla, mutta älä asu talonpoikaistaloissa, joissa ei noudateta mitään terveydenhoidannon vaatimuksia

7)

Juo paljon vettä. Vältä kastumista, äläkä asu lokaviemärin läheisyydessä

8)

Vaihda muutamia kertoja ammattia ja levähdä vähintään neljä kuukautta vuodessa

9)

Älä ole kunnianhimoinen, äläkä iske nyrkkiä pöytään joka kerta, kun kaikki ei käy mielesi mukaan. Tällainen nyrkinisku maksaa sinulle aina yhden elinvuoden


Valitettavasti tohtori ja professori Sawyer ei itse tainnut noudattaa näitä sääntöjä, sillä hän menehtyi Warwickin Hattonissa tammikuun 27. päivänä vuonna 1919. Hän oli syntynyt 1843, joten kuollessaan Sawyer oli 75 vuoden ikäinen. Hän oli opiskellut Queen Collegessa, Birminghamissa ja valmistui Lontoon yliopistosta erinomaisin arvosanoin 1867. Lääketieteen tohtoriksi hän tuli 1873. Seuraavien vuosikymmenten aikana James Sawyer työskenteli mm. eri puolilla Birminghamia. Työuransa ohessa hän harrasti mm. heraldiikkaa, politiikkaa ja maataloutta. Näiden lisäksi Sawyer julkaisi suuren määrän lääketieteellistä kirjallisuutta. Aatelisarvon hän sai 1885. Viimeksi mainittuun väitetään politiikan vaikuttaneen huomattavasti enemmän kuin Sawyerin varsinaisten lääketieteellisten ansioiden.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogitekstisuositus

Habsburgit ja sisäsiittoisuus