Herastuomari Ristimäki

Kustaa Juhonpoika syntyi Karinaisten Suutarlan Siikarlan talossa syksyllä 1822. Noin 24 vuoden iässä hän vei vihille Marttilan Huovariston kylän Bromanin eli Ristimäen verorusthollin tyttären, Maria Julianan. Tämän avioliiton myötä Kustaasta tuli Ristimäen uusi isäntä ja myöhemmin hän omaksui talon nimen sukunimekseen.

Marttilalaiset oppivat pian tuntemaan Ristimäen isännän rehtinä miehenä ja hänet valittiinkin seurakunnan kirkkoväärtiksi jo nuorena. Tässä työssä hän tarvitsi kirjoitustaitoa. Kustaa ei ollut käynyt kouluja, joten hän opetteli taidon itsenäisesti aapisen avulla.

Samoihin aikoihin oli vaivaishoito vielä kirkon huostassa ja niinpä Kustaa Ristimäki valittiin vaivaishoidon rahastonhoitajaksi. Tämän jälkeen uuttera isäntä hoiti näitä kahta luottamustointa aina siihen saakka, kunnes Marttilaan perustettiin kunnallishallitus. Tuolloin hän luopui vaivaishoidon tehtävistä, mutta pysyi edelleen kirkkoväärtinä.

Erityisen ankaraa aikaa hänen urallaan olivat suuret katovuodet 1867 - 1868. Kerjäläislaumojen täyttäessä Härkätien ja omankin väen ollessa heikoilla, joutui Ristimäki lähes yksinään hoitamaan vaivaisia. Kun kunnallishallitus oli ottanut toimen hoitoonsa, huomattiin noin kuuden vuoden kuluttua, että vain Kustaa Ristimäki olisi kyllin pätevä kunnallislautakunnan esimieheksi. Näin hänet kutsuttiin jälleen ottamaan vastuu tärkeästä työstä.

Esimiehenä hän ei levännyt ja pyyteettä hänen kerrotaan hoitaneen tointa, kunnes korkean ikänsä takia pyysi siitä eroa. Kunta lahjoitti hänelle aikoinaan kiitollisena hopeahelaisen merivahapiipun sekä myöhemmin Ristimäen jo erottua kunnan palveluksesta kultaisen taskukellon perineen.

Kolmenkymmenen vuoden ajan Ristimäki oli myös kihlakunnan lautakunnan jäsenenä ja tästä työstä hän sai kiitokseksi hopeisen kunniamitalin Pyhän Annan ritarikunnan nauhassa. Lisäksi hänelle myönnettiin herastuomarin arvo.

Terveyden heikennyttyä siirtyi Kustaa Ristimäki lopullisesti eläkkeelle. Pian uuden vuosisadan alkamisen jälkeen, kesällä 1900 "Ristimäen vanha vaari" kuoli kaikkien rakastamana. Aikalaiset sanoivat hänen olleen vaatimattoman ja hyväluontoisen. Pitäjäläisten lisäksi häntä jäivät lähinnä kaipaamaan leski Maria Juliana, neljä poikaa, kolme tytärtä, kolme vävyä ja miniää, yksi sisar, lastenlapset sekä lastenlastenlapset.