Toisen kerran tuomari Erlundista

Herra Josef Erlund asui 1830-luvulla Turun kaupungissa ja työskenteli merimiehenä. Hänen puolisonsa oli Agatha Charlotta Grönblom. Pariskunnalla oli useita lapsia, joista esikoispoika kuoli hyvin pienenä.

Järjestyksessä seuraavana syntynyt poikalapsi sai nimen Edvard ja vanhempiensa melko vaatimattomasta sukuperästä huolimatta hän onnistui tekemään kelpo karriäärin.

Hän lähti jo varhain opintielle tullen ylioppilaaksi 1857. Vuonna 1859 hänet löytää Helsingin Yliopistolta. Tuolloin ylioppilas Erlund asui Gripenbergin talossa Unioninkadun varrella. Kyseisessä asunnossa sattui muuan aikakirjoihin jäänyt tapaus, kun hän toukokuun lopulla mainittuna vuonna eräänä iltapäivänä kello kahden ja kolmen aikaan huomasi varkaan vierailleen siellä. Saaliksi kyseinen pitkäkyntinen oli saanut Erlundin hopeisen taskunauriin. Poliisilla ei valitettavasti ollut kovinkaan paljon johtolankoja ja tapaus taisi jäädä ratkaisua vaille.


Edvard Erlund suoritti sitten tuomaritutkinnon vuonna 1862 lähtien työhön Turun hovioikeuteen. Siellä hän läpäisi ylemmän kameraalitutkinnon saaden kihlakunnantuomarin arvon 1864.
Seuraavien vuosien aikana Erlund oli kihlakunnantuomarina Vehmaan, Maskun ja Mäntsälän kihlakunnanoikeuksissa, kunnes hän 1886 asettui samaan virkaan Loimaan tuomiokunnassa asuen vuosisadan lopulta lähtien Marttilan Tiipilässä.


Ehkäpä syntyperästään johtuen tuomari Erlund osasi antaa työssään arvoa myös yhteiskunnan vähempiosaisille ja vähävaraisille. Häntä luonnehdittiin tyyneksi ja helläksi mieheksi, joka osasi omalla käytöksellään hiljentää röyhkeimpienkin syytettyjen käytöksen oikeuden edessä. Erlund ei myöskään koskaan kyllästynyt kuuntelemaan todistajien joskus loppumattomilta tuntuvia puheenvuoroja. Kuvaavaa oli hänen jäähyväispuheessaan Marttilan käräjäkunnan lautakunnalle antama ohje; "parempi laiha sovinto kuin lihava riita".

Nuoremmat lakimiehet muistivat Erlundin vieraanvaraisena isäntänä, jonka kotiin kaikki olivat tervetulleita. Hän myös kohteli jokaista vierastaan samalla teeskentelemättömällä tavalla.

Työurallaan Erlund joutui tekemiseen hyvinkin erilaisten asioiden kanssa, mutta yksi mieleenpainuvimmista lienee ollut uskollisuusvalan vannominen Venäjän uudelle keisarille joulukuun kuudentena päivänä 1894. Tämä tapahtui Loimaan seurahuoneella ja siihen ottivat osaa loimaalaisten lisäksi ypäjäläisiä. Virkamiehet lukuun ottamatta kansakoulunopettajia, tekivät valansa Seurahuoneen sisätiloissa, kun muu kansa sai värjötellä ulkona. Vala tehtiin paikalla olleiden mukaan äänekkäästi. Sen loputtua Erlund kohotti kolminkertaisen eläköön -huudon uudelle hallitsijalle. Tosin joidenkin mielestä Erlund lähti puhujalavalta liian aikaisin ja huutoja olisi pitänyt kuulua yhdeksänkertaisesti. Uusi keisari oli surullisen kohtalon saanut Nikolai II.

Vain muutamia päiviä tämän eläkkeelle siirtymisensä jälkeen Edvard Erlund kuoli 64 vuoden iässä. Hänet haudattiin Marttilaan, samaan hautaan noin vuotta aiemmin kuolleen tyttärensä kanssa. Kivinen muistomerkki on edelleen jäljellä.