Matka Lönnrotin juurille Sammattiin

Vuoden 1901 kesällä tapahtuneesta Sammatin matkasta julkaistiin syksymmällä Mikkelin Sanomissa oheinen kertomus. Lehtiartikkelin allekirjoittana on nimimerkki "Ilia".





"Harva on se suomalainen mies tai nainen , joka ei tiedä mikä paikka Suomessa Sammatti on. Suomen lapset jo tuntevat "Paikkarin torppaa" eli "Torppa Sammatissa", Maamme sekä muista lukukirjoista.

Sinäkin, lukijani, tunnet sen? Ja siis tiedät, että Sammatin kappeli Uudellamaalla on suuren kansalaisemme Elias Lönnrotin syntymäseutu, ja Paikkarin torppa hänen syntymä- ja lapsuutensa koti?

Tämän kesän kauniimmalla ajalla kävin erään toverin kanssa siellä ja olenkin sen johdosta tilaisuudessa tässä lausua lukijalleni Paikkarista mitä herttaisimman, miltei suusanallisen tervehdyksen!

Oli sunnuntain iltapuoli, kun kuljettuamme jonkun verran Sammatin kappelia, saavuimme sen kirkolle sekä hautausmaalle, joka ympäröi kirkkoa. Sinne tultua kohtaa silmää heti musta, marmorinen hautapatsas, joka on korkeampi ja uhkeampi muita samannimellisiään siellä.

Sinne tulija heti suuntaa askeleensa ja aivan oikein, patsaasta hän lukeekin "Elias Lönnrot" ja nimen alla hän näkee kanteleen, jonka koristaa yksinkertainen laakerioksa.
Sinäkin, lukijani, tunnet sen? Ja siis tiedät, että Sammatin kappeli Uudellamaalla on suuren kansalaisemme Elias Lönnrotin syntymäseutu, ja Paikkarin torppa hänen syntymä- ja lapsuutensa koti?
Tämän kesän kauniimmalla ajalla kävin erään toverin kanssa siellä ja olenkin sen johdosta tilaisuudessa tässä lausua lukijalleni Paikkarista mitä herttaisimman, miltei suusanallisen tervehdyksen!


Oli sunnuntain iltapuoli, kun kuljettuamme jonkun verran Sammatin kappelia, saavuimme sen kirkolle sekä hautausmaalle, joka ympäröi kirkkoa. Sinne tultua kohtaa silmää heti musta, marmorinen hautapatsas, joka on korkeampi ja uhkeampi muita samannimellisiään siellä.
Sinne tulija heti suuntaa askeleensa ja aivan oikein, patsaasta hän lukeekin "Elias Lönnrot" ja nimen alla hän näkee kanteleen, jonka koristaa yksinkertainen laakerioksa.
Ihmetellen matkustaja tämän haudan äärellä seisoo, kiitollisella mielellä siitä, että Jumala antoi tälle maalle tällaisen pojan syntyä, joka puutteista ja monista vastuksista huolimatta, suurella ahkeruudella ja tahdonlujuudella murti itsellensä tien ja oman uran korkeaan oppiin, jota myöten hän sittemmin isänmaalle antoi sen kauneimman muinaisuuden aarteet. Hän se päivänvaloon saattoi Suomen kansan verrattoman, omantakeisen runokokoelman, johon Suomen historia oli kätketty. Kalevala ja Kanteletar on sen nimi.


Niin, suuren työnsä päätyttyä hän nyt tuossa lepää patsaan alla, jonka Suomi hänelle pystytti. Sen patsaan luona on niin hiljaista, ainoastaan pieni lintunen uskaltaa siellä viserrellä ja hypätä oksalta oksalle sypressi- ynnä muilla pensailla, joilla hautakumpu on kaunistettu. Haudoilla vallitsee aina äänettömyys, ei edes kuisketta kuulu. Siellä on iänkaikkisuuden rajamaa, josta ei enää mitään sanomaa tuoda tälle puolen haudan.


Mutta hiljempää kuin Elias Lönnrotin haudalla on, ei missään voi olla! Hän ei lepää siellä yksin, vaan saman hautakummun alla lepäävät hänen rakastettunsa; vaimo ja kolme tytärtä. Niillä on oma yhteinen hautapatsas. Välilaulelmana mainitsen tässä, että Lönnrotin vanhin tytär Maria kuoli seminaarin oppilaana vuonna 1894. Siihen aikaan oli tavallista, että Suomen kuuluisat miehet lähettivät tyttärensä seminaariin. Samaan aikaan oli myös Uno Cygnaeuksen ainoa tytär seminaarin oppilaana. Vielä muistelemme kuin suurella kaiholla, me toverit, surimme ja kaipasimme Maria ystäväämme, tuota ihmetyttöä, jonka olennossa ilmestyi ylevyyden ja runouden leimaukset salaperäisinä, vastustamattomina!

Sammatin hautausmaalla makaa Lönnrotin muukin heimo, vaikkakin heidän hautakumpunsa ovat vieraille tuntemattomat.

Haudoilta siirryimme pieneen puukirkkoon, jonka akkunoista auringonsäteet niin kodikkaasti sisäänvirtasi vaatimattomaan temppeliin. Siinä pieni alttari, jonka luona Eliaskin ensikertaa notkisti polviaan, kun uudisti kasteenliittoaan.

Siinä pienet urutkin, ja pientä oli siellä kaikki muukin sisustus, mutta kuitenkin kyllin suurta Sammatin seurakunnalle, jonka jäsenluku ei nouse paljon päälle kahdeksansadan.

Kirkosta jatkoimme matkaamme noin neljän kilometrin verran. Seutu Sammatissa on yksinäistä salomaata, oikeata nummea. Eniten käy kulku havumetsän läpi, jossa vähän väliä joku kätketty järvi näyttää kirkasta pintaansa.

Tällä matkalla kuletaan myöskin erään omituisesti kauniin koivikon läpi. Koivut siinä hentoine runkoineen muodostavat aivan kuin lumilinnan, niin hohtavan valkea on se koivikko. Nyt seisahdumme erään pienen mutta soman kodin veräjälle. Astut siitä pihamaalle, jossa lapsiparven keskellä istuu nuori opettaja, puhuen lapsille päivän tekstistä.

Astumme edelleen köynnöskasvilla varjostetulle kuistille. Siellä tapaamme hänen, jonka täällä etsimme; Miina Lönnrotin. Hän on Elias Lönnrotin veljentytär. Elian toimesta oli tämä koti Miinalle hankittu vanhuuden kodiksi. Sammatin hautausmaalla makaa Lönnrotin muukin heimo, vaikkakin heidän hautakumpunsa ovat vieraille tuntemattomat.


Haudoilta siirryimme pieneen puukirkkoon, jonka akkunoista auringonsäteet niin kodikkaasti sisäänvirtasi vaatimattomaan temppeliin. Siinä pieni alttari, jonka luona Eliaskin ensikertaa notkisti polviaan, kun uudisti kasteenliittoaan.
Siinä pienet urutkin, ja pientä oli siellä kaikki muukin sisustus, mutta kuitenkin kyllin suurta Sammatin seurakunnalle, jonka jäsenluku ei nouse paljon päälle kahdeksansadan.
Kirkosta jatkoimme matkaamme noin neljän kilometrin verran. Seutu Sammatissa on yksinäistä salomaata, oikeata nummea. Eniten käy kulku havumetsän läpi, jossa vähän väliä joku kätketty järvi näyttää kirkasta pintaansa.


Tällä matkalla kuletaan myöskin erään omituisesti kauniin koivikon läpi. Koivut siinä hentoine runkoineen muodostavat aivan kuin lumilinnan, niin hohtavan valkea on se koivikko. Nyt seisahdumme erään pienen mutta soman kodin veräjälle. Astut siitä pihamaalle, jossa lapsiparven keskellä istuu nuori opettaja, puhuen lapsille päivän tekstistä.
Astumme edelleen köynnöskasvilla varjostetulle kuistille. Siellä tapaamme hänen, jonka täällä etsimme; Miina Lönnrotin. Hän on Elias Lönnrotin veljentytär. Elian toimesta oli tämä koti Miinalle hankittu vanhuuden kodiksi.


Siinä oli edessämme korkeavartaloinen nainen, joka oli hoitanut Elias Lönnrotin taloutta ja kotia siitä asti, kun Lönnrot jäi leskeksi, hänen kuolemaansa saakka. Kun katseli tuota luonnostaan niin hienon ylevää ja samalla niin lapsellisen nöyrää naista, niin olin vakuutettu sen arvostelun totuudesta minkä naapurit hänestä lausuivat; "Siinä Miinassa meillä on niin kallis, kallis aarre!"
Ja hänen syväaatteiset, mustat, säihkyvät silmänsäkin todistivat, että hänessäkin oli Lönnrot suvun merkit, jotka ovat hurskaus, nero ja vilpitön nöyryys.
Mielenkiinnolla kuunneltuamme Miinan kertomat, muutamissa piirteistään suuresta vainajasta ja hänen omaisistaan, lausuimme jäähyväisemme ja lähdimme sieltä vähän matkan päässä sijaitsevaan Paikkarin torppaan, joka on kuvattuna useassa sekä kirjassa että kuvalehdessä. Niistä oli se minullekin ennestään tuttu.


Mutta sitä kotirauhaa ja sitä erämaan hiljaisuutta et voi tuntea ellet astu Paikkarin torpan pihalle ja sieltä sisälle porstuaan, tupaan ja kammariin. Tupaan tultuasi täytyy sinun mielesi tyyntyä, sillä niin sen vaikutus on tuliaan.


Tuvassa ollessamme katselimme ympärillämme olevia esineitä, heti silmämme sattui lattialla olevan lapsen kätkyeen ja jakkaraan kätkyen vieressä. Siinä kätkyessä nukkui pieni Elias lapsen ensimmäiset viattomat unensa. Ja jakkaralla istui hellä äiti lastansa tuudittaen.


Täällä siis Elias Lönnrot aloitti elämäänsä. Ja elämää, joka tuli niin sisältörikkaaksi ja siunausta tuottavaksi Suomen kansalle. Tässä pienessä torpassa se mies sai alkunsa ja ensimmäiset havaintonsa, sekä ensimmäiset vaikutuksensa. Mies jonka mielilaus myöhempinä aikoina oli "Suuri maallinen rakkautemme olkoon aina isänmaahamme kiinnitetty; suurin rikkautemme sen laillinen turva ja vaaus, ja suurin ilomme sen kaikinpuolinen onni ja menestys."

Niin, katselkaamme vielä tuvassa olevia esineitä ja mainitkaamme tässä, esimerkiksi peräseinälle riippuvaa kannelta, jonka kieliä kosketteli Elias Lönnrotin ahkerat sormet kun hän, tiedemies, hengellisenä runoilijanakin sepitti monta kaunista, vakavaa laulua, joista monta virttä löytyy virsikirjastammekin. Samalla kanteleella hän joka aamu varhain soitti ja lauloi virsiä ennenkuin hän alkoi päivänsä työn.


Jo ennen mainitulla tuvan peräseinällä kanteleen vieressä riippuu muiden muassa myöskin isot räätälin sakset, joita Lönnrotin isä, joka oli pitäjänräätäli, käytti ahkerasti ammatissaan. Samoja saksia käytti Eliaskin, sillä hänkin auttoi isäänsä räätälin työssä sekkä ennen kouluun menoansa että koulun loma-ajoilla.


Tuvan muukin sisustus on niinkuin Suomen talonpojan koti tavallisesti on sisustettu. Pitkä pöytä, penkit, sängyt, seinäkello ja vieläpä äidin rukkikin, sekä kaappi että astiahyllykin. Siinä koko tuvan kalusto. Mutta huomattava on, että kaikki mikä tuvassa on, on harvinaisen puhdasta ja siistiä.

Tätä kaikkea tarkastettuamme ja vielä pihalla katseltuamme kaunista ympäristöä, sekä kuunneltuamme Valkjärven aaltojen loisketta vasten Paikkarin rantaa, niin olimme saaneet käsityksen siitä, mitä tämä merkillinen paikka itsessään kätkee.


Aika on rientänyt, ja pois on meidän lähteminen, mutta tunnustaa täytyy, että ero täältä tuntui ikävältä. Vielä poimimme kukkaisia Paikkarin torpan pihamaalta, joita paluumatkallemme laskimme haudalle, tervehdykseksi Paikkarista.


Hevonen se taasen kiidätti meitä sieltä kotiinpäin, mutta matkallamme oli vielä yksi tärkeä paikka nähtävänä noin kilometrin matkan päässä kirkolta. Ja lähestymme taloa, jonka rakennukset ovat uudet ja tarkoituksen mukaiset.

Sen tarkoituksen huomaakin tulija heti, kun lukee portailla olevan kirjoituksen; ""Elias Lönnrotin emäntäkoulu".


Lönnrot oli huomannut, että monen kansannaisen emäntätaito oli monin kohdin puutteellinen ja sen tähden hän testamentissaan määräsi rahaston, jolla perustettiin emäntäkoulu Sammattiin.

Emäntäkoulussa saavat nuoret naiset kouluopetusta tärkeimmissä oppiaineissa, sekä käsitöissä niinkuin kankaankutomisessa ym. Myöskin opetetaa siellä ruanlaittamista ja puutarhanhoitoa ynnä muita emännille ja yleensä naisille hyödyllisiä tietoja.


Kotimatkalla oli mielemme kiintynyt kaikkeen, mitä tällä matkalla olimme sekä nähneet että kuulleet Lönnrotista ja koetimmekin luoda jonkun kuvan, mekin hänen elämästään, jota sinä päivänä olimme seuranneet kehdosta hautaan saakka.


Me saimmekin jonkunlaisen yleissilmäyksen siitä, kun alotimme sitä Paikkarin torpasta haudalle marmoripatsaaseen asti. Tiesimme, että Lönnrotin elämä oli ollut yksi ainoa pitkä, uuttera ja harras työpäivä ihmiskunnan palveluksessa.


Mutta sinä, isänmaa, sinä tiedät paljon enemmän kuin me, sinä tiedät kuinka syvä ja rikas Elias Lönnrotin elämä oli!"