analytics

Raskaita entisaikoja

Elämä 1800-luvun alussa oli kovaa ja työntäyteistä. Tavallisen talonpojan ajasta suurin osa meni elannon hankkimiseen. Suurin osa väestöstä oli maanviljelijöitä, osa heistä hankki lisäelantoa myös erilaisilla käsityöammateilla. Vain pieni osa väestöstä kykeni elättämään itsensä muilla tavoin. Oppineilla, papistolla ja säätyläisilläkin oli yleensä maatilat, joita oli hoidettava jokapäiväisen leivän turvaamiseksi.

Tavallisen ihmisen päivän täytti työnteko aamusta iltaan. Oli kylvötöitä, käsitöitä, metsätöitä, metsästystä, kalastusta, kyläyhteisön yhteisiä töitä, taksvärkkitöitä jne. Kaikki työ tähtäsi ruoan saamiseksi pöytään. Ruoka ja sen hankkiminen olivat vakavia asioita, sillä nälänhädät ja nälkäkuolemat olivat yleisiä tuohon aikaan Suomessa.

Vuodet 1807 ja 1808 olivat katovuosia. Nälkää suurempia kuolleisuuden aiheuttajia olivat silti kulkutaudit. Kulkutaudit levisivät helposti tiiviissä kyläyhteisössä ja kiertelevät kerjäläiset siirsivät ruokaa etsiessään tautia kylistä toiseen. Voidaankin hyvin kysyä "nälkä vaiko tauti tappoi?"

Aikuisväestön sairauksista tuhoisimpia olivat pilkkukuume, lavantauti ja uutena teki tuloaan tuberkuloosi. Lastentaudeista hinkuyskälle, kurkkumädälle ja tulirokolle ei voitu mitään. Isorokkoa vastaan oli jo 1700-luvulla kehitetty rokote. Aluksi yleinen asenne oli kuitenkin rokotuksia vastaan ja niistä sanottiinkin:

"Jos he sallisivat lapsensa rokotettavan sellaista tautia vastaan, jonka Jumala on antanut, he tekisivät suuren synnin. Jumala tahtoo, että kaikki sairastavat luonnollisen isorokon ja sen kautta Hän kutsuu pois monta lasta."

Sitkeästi suomalainen viljelijä jatkoi eteenpäin. Lähes käsittämättömältä tuntuvat esimerkiksi Karjalohjan Tammiston Isotalon ratsutilalllisen, Karl Henrik Ekqvistin ja hänen ensimmäisen vaimonsa Eva Stina Karellin lasten kohtalot. Vuosien 1838-1858 välillä perheeseen syntyi 14 lasta, joista ainoastaan kaksi selvisi hengissä aikuisikään saakka. Kun Eva Stina sitten itse kuoli 1862, meni Karl Henrik naimisiin Gustava Nylundin kanssa. Tästä aviosta syntyi vielä kaksi lasta, joista toinen kuoli lapsena. Näin Ekqvistien perheessä vietettiin hautajaisia harva se vuosi 1840-, 1850- ja 1860-luvuilla. Tammiston Isotalo ei ollut suinkaan pitäjän köyhimpiä, mutta vallitsiville olosuhteille ei sekään voinut mitään.


I. Carl Henric Ekqvist. Syntynyt 03.10.1811 Karjalohja,Tammisto. Kuollut lavantauti 16.03.1869 Karjalohja,Tammisto. Haudattu 17.03.1869 Karjalohja. rusthollari. Karjalohjan Tammiston Isotalon rusthollari isänsä jälkeen. –Puoliso 1:o 15.10.1835 Karjalohja Eva Stina Karell. Syntynyt 20.06.1815 Karjalohja,Lohjantaipale. Kastettu 22.06.1815 Karjalohja. Kuollut 24.05.1862 Karjalohja,Tammisto. Haudattu Karjalohja. –Puoliso 2:o 29.01.1863 Karjalohja Gustava Nylund. Syntynyt 26.06.1836 Karjalohja,Tallaa. Kuollut 10.11.1874 Karjalohja,Tammisto.


II Lapset
1: Carl Evert Ekqvist. Syntynyt 26.01.1838 Karjalohja,Tammisto. Kuollut 02.02.1841 Karjalohja,Tammisto.
1: Tyttövauva Ekqvist. Syntynyt 07.03.1839 Karjalohja,Tammisto. Kuollut 07.03.1839 Karjalohja,Tammisto.
1: Eva Christina Ekqvist. Syntynyt 01.08.1840 Karjalohja,Tammisto. Kuollut 19.08.1840 Karjalohja,Tammisto.
1: Carl Evert Ekqvist. Syntynyt 27.10.1841 Karjalohja,Tammisto. Kuollut 31.12.1841 Karjalohja,Tammisto.
1: Nils Henrik Ekqvist. Syntynyt 03.03.1843 Karjalohja,Tammisto. Kuollut 17.04.1843 Karjalohja,Tammisto.
1: August Wilhelm Ekqvist. Syntynyt 07.09.1844 Karjalohja,Tammisto. Kuollut 30.09.1844 Karjalohja,Tammisto.
1: Mathilda Wilhelmina Ekqvist. Syntynyt 27.01.1846 Karjalohja,Tammisto. Kuollut 13.02.1846 Karjalohja,Tammisto.
1: Mathilda Josephina Ekqvist. Syntynyt 25.05.1847 Karjalohja,Tammisto. Kuollut 27.11.1887 Karjalohja,Tammisto.
1: Carl Gustaf Ekqvist. Syntynyt 30.08.1849 Karjalohja,Tammisto. Kuollut 01.09.1907 Karjalohja,Tammisto. Taulu 2.
1: Edla Lovisa Ekqvist. Syntynyt 1851 Karjalohja,Tammisto. Kuollut 1851 Karjalohja,Tammisto.
1: Johan Adolf Ekqvist. Syntynyt 1852 Karjalohja,Tammisto. Kuollut 1852 Karjalohja,Tammisto.
1: Nils Henric Ekqvist. Syntynyt 1854 Karjalohja,Tammisto. Kuollut 1856 Karjalohja,Tammisto.
1: Engla Sofia Ekqvist. Syntynyt 12.01.1857 Karjalohja,Tammisto. Kuollut 23.01.1857 Karjalohja,Tammisto.
1: Ida Sofia Ekqvist. Syntynyt 03.08.1858 Karjalohja,Tammisto. Kuollut 01.07.1859 Karjalohja,Tammisto.
2: Ida Gustava Ekqvist. Syntynyt 06.08.1864 Karjalohja,Tammisto. Kuollut 04.04.1869 Karjalohja,Tammisto.
2: August Ferdinand Ekqvist. Syntynyt 14.07.1866 Karjalohja,Tammisto.



Alkuosan tekstistä kiitos Kalervo Mäkiselle - Tarvasjoen Kotiseutuyhdistyksen näyttely "Suomen sota", kesä 2008

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogitekstisuositus

Habsburgit ja sisäsiittoisuus