Karinaisten Tuomolassa syntyi lokakuussa 1797 poikalapsi Antti Matinpojan ja Kirsti Heikintyttären perheeseen. Perheensä kuopuksena syntynyt poika sai saman etunimen kuin Tuomolan isäntänä tuolloin ollut isänsä. Tultaessa 1810-luvulle Tuomolassa asuivat isän, äidin ja Antin lisäksi kaksi hänen vanhempaa sisarustaan eli Matti ja Maria.
Tuomolan seuraavaksi isännäksi tuli isoveli Matti vaimonaan Tilkaisten rusthollarin tytär Liisa. Kun Matti sitten menehtyi 40 vuoden iässä "hivutustautiin", meni Liisa uusiin naimisiin Mäenpään Värrin isännän, Mikko Yrjönpojan kanssa. Mikosta tulikin sitten Tuomolan uusi isäntä. Hänen jälkeensä isäntäpariksi tuli em. Matin poika Antti puolisonaan Kuuskosken Isotalon tytär Johanna.
Samaan aikaan, kun veli Matti oli Tuomolan talollisena, asusti Antti Antinpoika vaimonsa Liisa Mikontyttären kanssa talolle kuuluneessa Kujalan torpassa. Vuosien 1819-1839 välisenä aikana perheeseen syntyi kahdeksan lasta; Liisa, Matti, Ulrika, Vilhelmina, Kustaa, Antti, Juho ja Risto. Lapsista Matti menehtyi johonkin rokkotautiin 11 vuoden iässä, mutta muutoin lapset näyttäisivät selvinneen aikuisikään.
Luultavasti tämä Tuomolan sukuhaara oli vahvaa tekoa. Vuonna 1880 nimittäin kerrottiin "woimakkaasta ukosta" Marttilan pitäjän Karinaisesten kappelista. Sanomalehdissäkin ilmestyneen tarinan mukaan kappelissa asui vanhus, joka 89 vuoden iästään huolimatta saattoi sahata lankkuja useita päiviä peräkkäin. Tämä "Kujalan ukko" lasketteli sahaa yläpuolelta tukkia "niin leweästi, että sahaaja alapuolelta lystiksensä wetelee ukon kanssa tukkia halki". Ruokahalukin oli hyvä ja vanhus söi kolme kertaa päivässä tuhdin aterian. Ukko ei ollut ollut moneen vuoteen sairaana ja "käytäntö on näpsä kuin kärpällä".
Lehtitiedot hieman liioittelivat Kujalan Antin ikää. Kastettujen luettelon mukaan hän oli siis syntynyt 1797, kun taasen henkikirja vuodelta 1880 antaa syntymävuoden 1793. Joka tapauksessa 83 -vuotias lankkuja sahaava, terve vanhus on varmasti ansainnut kaiken huomion ja kunnioituksen aikalaistensa keskuudessa. Vaimo Liisakin oli toki elossa vielä 1880 ja itseasiassa miestään vuoden verran iäkkäämpi. Antin ja Liisa lapsista 45 vuoden ikään ehtinyt Antti asui vielä kotitorpassaan naimattomana.
analytics
Katso tästä kurssitarjontaani
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Blogitekstisuositus
-
Perhetausta Erland Andersson Lindelöf syntyi noin vuonna 1440. Hänen vanhempansa olivat Anders Henriksson Lindelöf (s. noin 1412 Abildgaard...
-
Tekoäly tuo tulevaisuudessa uusia mahdollisuuksia vanhojen valokuvien sisällön analysointiin. Toki se on jo pitkään ollut mahdollista, mutta...
-
Aviottomien lasten isien jäljittäminen tarjoaa kiinnostavia sukututkimuksellisia haasteita. Historialliset lähteet, kuten tuomiokirjat, kirk...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti