Haastatellun kannibaalin mukaan tärkein ero oli se, että Tyynen valtameren ihmisten liha maistui paljon paremmalta kuin valkoihoisten. Valkolaisten liha on suolaista, kun taas polynesialaisten pehmeämpää ja maukkaampaa. Länsimaisten joukossa erityisen pahanmakuista on merimies. Vanha merikarhu maistuu inhoittavalta, sillä tämä on elänyt lähes koko ikänsä alkoholilla ja tupakalla. Lisäksi mies on hörpppinyt aina suolaista vettä. Tämän takia vanha merimies ei kelpaa syötäväksi.
Tässä vaiheessa haastattelua kannibaalimme oli kosketellut lehtimiehen käsivartta ja kylkiluita tavalla, jota "ei voinut pitää täysin platoonisena". "Te kysytte minulta" ihmissyöjä sanoi "mitkä paikat ovat parhaat?".
Pää, silmät ja aivot ennen muita, sitten posket. Nuorten ihmisten posket ovat todellisia herkkupaloja. Käsivarret, pohkeet ja lonkat menevät vielä mukiin, mutta muut paikat eivät kelpaa., vaan ne annetaan kissoille.
Haastattelun loputtua oli mennyt pieni hetki, kun ihmissyöjä oli tullut takaisin lehtimiehen luo varustettuna tulitikuin. Hän oli tarjoutunut viemään amerikkalaisemme erääseen lähellä olevaan paikkaan, mistä muka olisi löytynyt paljon papukaijoja. Vaikka sanomalehdentoimittaja tiesi, ettei hän valkoihoisena olisi mikään makupala villille, ei hän sentään lähtenyt papukaijajahtiin. Eikä hän vallan hullusti tässä tainnut tehdäkään....
Oheinen valokuva on otettu Uusilla Hebrideillä. Kirjan tekijän mukaan ihmissyöjäheimo tanssi sillä aikaa, kun avotulella valmistui ihmisruumiista tehty ateria. Erään pikkupojan avustamana kuvaaja oli lopulta päässyt tutkimaan nuotion jäänteitä, mistä hän sitten löysi pääkallon. Sen silmänreikiiin oli pistetty rullattuja lehviä, ilmeisesti jonkinlaisiksi mausteiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti