Tarkat tutkimahaan menojansa;
Valliten ruumista.
Vapaa oli pääkin poltteistansa,
Kun ei vielä viinan keitin kanssa
Haettu saalista.
Viinan kohmelo, tuo hirmu kumma,
Makas vielä kovin vankittunna
Jyvän sisustassa.
Kasvoin kohistus ja nenäin puna,
Sinertävälle pohjall’ maalattuna,
Ol’ outo Suomessa.
Pannu kiehuu! Kas kuink’ myrkky syntyy!
Viina kuohuu kuorestaan ja tyyntyy;
Jokainen kurkku juo.
Kaikki ajut tästä kohta heittyy,
Maa ja taivas silmäin edest’ peittyy;
Järki tän myös suo.
Taivaan kaikki neljä pieltä vääntyy,
Mielet kaikki harhateille kääntyy,
Ja kuonot kukkivat.
Juopot muuttaa kaikki, päivän yöksi,
Luonnon juoman, veden, hirmu työksi,
Itseltäns tukkivat.
Nypyt nousee tuliselle poskell’,
Käsi vapisee kun venhe koskell’
Ja kieli sammeltaa.
Eläin häpee; mies, Jumalan kuva,
Se ainoa, kun luonnos on asuva,
Vallitaan viinalta.
Ydinten myrkky! Elikoiden kauhu!
Miesten mieli! Palavan ajun sauhu!
Ken keksi juomasi!?
Joo – saatanas, Herraa kiusaten turhaan,
Kateudest’ aivostel’ ihmis-murhan
Ja – viinaa itkeili.
Kunniakses kaikki kansat pauhaa,
Raittiuden neuvoill’ aika nauraa,
Suitsuttain uhrias.
Koko maanpiiri templikses on tehty,
Mutt’ saarnastuolis on tääll’ aina nähty,
Pohjaisess’ isänmaass’.
Ylt’ympäri, kuin susi, sinä ahmaat,
Lihan ja ytimen pois luista kalvat,
Syöt kaikk’ ja isoot vaan.
Säännöt ja sakot turhaan uhkaa,
Vallassas ovat ne, kun tuuless’ tuhka,
Ja sulta poljetaan.
Sanoppas mull’, etkös alati liehu,
Kuss’ kapinan ja murhan poltti kiehuu
Roistojen väliltä?
Kun trenki haukkuu ja isäntä horjuu,
Eikös se viina lie, kun järjen torjuu
Pois kunnon retkiltä.
Kuin peikko lymy-aarrettansa varjoo,
Samoin myös juoppo tarkan silmän tarjoo
Suudellull’ pullolle.
Koska kerran tuomion torvi kaikaa
Sitten myös, luulen, alkaa kiellon aika
Tuoll’ viinan poltolle!?
Helvetin keitti! juolaalle sä hengell’
Tien suljit sinn’, kuss’ asuu Herran engel’,
Jonn’ sinutta ol’s tull’.
Vieraasi lopuks’ sinä vielä saatat
Tulimereen, jost pappi taitaa saarnat,
Ja – voitto ompi sull’.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti