Gustaf Johan Hosslenius syntyi Naantalissa 14. päivä helmikuuta vuonna 1751. Hänen isänsä, Vampulassa 1721 syntynyt Bertil H. oli tuolloin kaupungin kirkkoherran apulaisena. Gustaf Johanin ollessa noin kahdeksan vuoden iässä tuli Bertilistä Raision kappalainen. Äiti Kristina Hoslerus oli puolestaan Eurajoen pitäjänapulaisena toimineen Jeremias H:n tytär, jonka äiti oli Sofia Pacchalenius.
Gustaf Johan Hosslenius lähti opintielle kevättalvella 1767, kun hänestä tuli Turun katedraalikoulun oppilas. Jo kahden vuoden päästä hänestä tuli ylioppilas ja boreaalisen tiedekunnan jäsen. Joulukuussa 1775 Gustaf Johan tai kuten häntä myös nimitettiin, Johan Gustaf vihittiin papiksi Turun hiippakunnassa.
Samalla hän sai nimityksen Kemiön kappalaiseksi ja siitä virasta hän siirtyi Västanfjärdin saarnaajaksi sekä edelleen Raision kappalaiseksi 1790. Varapastori Hossleniuksesta tuli 1797 ja vihdoin vuonna 1809 hän yleni uransa huipulle, Marttilan pitäjän kirkkoherraksi.
Marttilalaisille Hosslenius jäi mieleen erityisesti tavattoman suuren kokonsa vuoksi. Hänen sanotaan painaneen 170-180 kiloa. Paikallisen kaskun mukaan "se oli kyl ruokapuolest murheen pitäny". Edelleen muistellaan, että "sil oli semmonen tapa, et se ussein ryyppäili Euran apupapin Brungströmin kanssa. Juhlimisessa tuli tönimistä ja Hosseeliukselta halkes maha". Kun pitäjän miehet tulivat hakemaan pappiaan toimituksiin, oli tällä tapana kysyä "kestääks sun rekes?"
Sivuhuomatuksena mainittakoon, että em. Brungström erotettiin virastaan 1821 ja syynä taisi olla nimenomaan sopimattomuus papillisiin tehtäviin.
Johan Gustaf Hosslenius oli kaksi kertaa naimisissa. Ensimmäinen puoliso oli Kemiön kappalaisen, Erik Holmbergin tytär Hedvig Kristina ja hänen kuoltuaan 1812 meni Hosslenius naimisiin jo seuraavana vuonna Johanna Maria Lindeströmin kanssa.
analytics
Katso tästä kurssitarjontaani
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Blogitekstisuositus
-
Perhetausta Erland Andersson Lindelöf syntyi noin vuonna 1440. Hänen vanhempansa olivat Anders Henriksson Lindelöf (s. noin 1412 Abildgaard...
-
Tekoäly tuo tulevaisuudessa uusia mahdollisuuksia vanhojen valokuvien sisällön analysointiin. Toki se on jo pitkään ollut mahdollista, mutta...
-
Aviottomien lasten isien jäljittäminen tarjoaa kiinnostavia sukututkimuksellisia haasteita. Historialliset lähteet, kuten tuomiokirjat, kirk...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti