Rautamarski Flemingin kivi

Klaus Fleming tittelilista on melkoinen. Hän oli paitsi vapaaherra, niin myös kartanonherra, valtaneuvos, ritari, käskynhaltija, yliamiraali ja marski. Kyseessä on siis yksi historiamme merkittävimmistä miehistä ja kiistatta tärkeä hahmo suomalaisessa yhteiskunnassa. Flemingistä tuli Juhana kolmannen ja kuningas Sigismundin luottomies ja käytännössä Ruotsin itäisen maakunnan sotilaallinen diktaattori. Voimakkaiden mielipiteidensä ja armottomien toimintatapojensa myötä aikalaiset antoivat hänelle lempinimen Rautamarski.

Nuijasodan aikaan Klaus Fleming höykytti kapinoivia talonpoikaisarmeijoita vuosien 1596-1597 välisenä aikana. Kun kuningas Sigismundin ja Kaarle-herttuan välit tulehtuivat lopullisesti, pysyi Fleming uskollisena ensin mainitulle. Olihan hän ollut läsnä jo tämän kruunajaisissa. Venäjää vastaan käydyssä sodassa Fleming johdatti joukot maitse ja meritse Inkeriin sekä edelleen Novgorodin liepeille. Sotilasuransa alussa hänet oli määrätty Savon suksimiesten päälliköksi, koska hänellä kuninkaan sanojen mukaan oli "jommoinenkin taito suksilla liikkua".

Juhanan kuoltua Klaus Fleming tuki yhä voimakkaammin Sigismundia ja avoimesti uhmasi valtionhoitajaksi määrätyn Kaarle herttuan käskyjä. Vaikka Venäjää vastaan solmittiin rauha jo 1595, piti Fleming joukkonsa koossa johtaen Suomen maakuntia Kaarlesta huolimatta. Tämä johti sitten em. nuija- eli sisällissotaan. Talonpojat saatiin helposti nousemaan vastustamaan Flemingiä, koska tämä linnaleirit rasittivat tavallisia ihmisiä suhteettomasti ja Rautamarskin otteet olivat lisänimen mukaisia.

Nuijasodan päättyi Flemingin hyväksi, mutta kauaa hän ei ehtinyt tästä nauttia. Klaus Fleming kuoli tarinan mukaan matkalla Viipurista Turkuun, Pohjan pitäjässä, Kuninkaantien varrella. Noin kilometri pitäjän keskiaikaiselta kivikirkolta Perniön suuntaan on iso siirtolohkare, jota paikkakunnalla kutsutaan Flemingin kiveksi. Kiven äärellä marski sai sairaskohtauksen, josta Flemingiä Perniön kuninkaankartanossa odottanut leski Ebba Stenbock kirjoitti sisarelleen Katarinalle seuraavasti;

"Kun hän siten matkasi, hän kävi hyvin heikoksi eikä pystynyt kulkemaan kuin kuuden peninkulman päähän kuninkaankartanosta, siellä hän kävi niin heikoksi, ettei kukaan rohjennut sallia häntä kuljetettavan kauemmaksi. Hänen parturinsa Marcus luki hänelle joistakin mukana olleista kirjoista, minkä jälkeen hän niin lohdullisesti antoi henkensä."

Aikalaiset kertoivat kuoleman kohdanneen Flemingin joko Pohjan pappilassa tai Clemet Erikssonin talossa kirkolla. Edelleen lesken kertomuksen mukaan vainaja tuotiin kehnolla rekikelillä Turun linnaan ja asetettiin linnankirkkoon.

Albert Edelfeldt ikuisti kuuluisaan tauluunsa kohtauksen, jossa Kaarle herttua herjasi kuolleen marskin ruumista. Eräiden tutkijoiden mukaan on hyvin epätodennäköistä, että tätä olisi koskaan tapahtunutkaan. Kaarle herttua ei tuohon aikaan luultavasti edes oleskellut Turussa.

Viimeisen leposijansa mahtava Klaus Fleming sai Paraisten kirkosta. Hän omistuksiinsa kuului mm. pitäjässä sijaitseva Kuitian kartano.